Loukkaantuneen/haavoittuneen hirvieläimen jäljittäminen

[Tikkamies]

Hyvää settiä ukot. Itsellä ollut rauhallisempaa. Pari peuran hakua ja yksi hirvi jäljestetty. Ei mitään tarinan arvoista vaan perus sadan metrin jälkiä pellolta metsään.
Koiran ilmavainusta sen verran että ihmettelen sitä vuosittain. Oma ajokoira ajeli rusakkoa
ja ajo katkesi. Tutkasta selvä vinkkeli . 600m päässä pienen ihmettelyn jälkeen koira haukkuu supia kaatuneiden puiden rydössä. Supit käyneet pienen lenkin noin 20m päässä rytökasan ympärillä muuten puhdas lumijälki tilanne. Viime tammikuussa tämä muistaakseni.
_________________
Eräelämä on oikeaa elämää.

[jviitaniemi]

Muistu mieleeni muutaman viikon takainen jälki tapaus. Hämärissä kaveri soitti että oli ampunu peuraa kytikseltä ja taisi tulla hippa. No kamat kasaan ja paikan päälle. Ampumapaikan jälkeen löyty veri pirskoja kohtuu hyvinkin ja koiralla hyvä veto. Lähdettin jäljelle, minä keskellä ja ampujat molemmin puolin. Jälki meni aikalailla polkuja pitkin ja verta sen verran että tiedettiin jäljen olevan oikea. Kaksi kertaa tultiin metsäauto tielle ja sitä pitkin n. 100 metrin pätkät. Jälki jatkui n. Kilometrin eikä makuuta tai muuta pysähtymisen merkkiä ollut. Veren vuotokin oli vähenemään päin. Ei hääviltä näyttänyt.. Tuli vastaa lähes läpipääsemätön taimikko, muutenkin vitutti ja sanoin jätkille et koira saa jatkaa tästä ja päästin sen irti. Rähäkkä alkoi n. 60 metriä taimikossa ja toinen ampujista lähti juokseen taimikon reunaa pitkin eteen vastaan, kohta kuului kaks paukkua ja huuto ettei jäänyt.. Hetken päästä ajo katkesi kun seinään, no me juosten sinne kattoon. Peuran vasa oli mäykyllä nipussa ja siihen saatiin eläin lopetettua. Lahtivajalla kateltiin ruhoa, kaverin eka paukku oli raapassu etujalkojen takapuolelta maha nahkaa halki, käymättä konehuoneessa lainkaan. Seuraava tungstenilla ammuttu paukku oli osunu perseille, katkasten toisen takajalan. Ilmeisesti hidasti vauhtia sen verran että sai tappijalkakin kiinni...

[BlueMarlin]

Tämä ketju on ollut hiljainen jo hetken aikaa joten raapaistaan hieman tarinaa. Jäljityksiä on ollut mutta ei mitään mykistäviä vaan ns. perussettiä.

Päivänä eräänä sain puolen päivän aikaan soiton jossa pyydettiin jäljitysapua peurajahdissa haavoittuneen pukin löytämiseksi. Sitä oli ammuttu kahdesti ja ampujan kertoman mukaan molemmat laukaukset olivat osuneet. Tavaroita pakkaillessani tuli toinen soitto jossa kerrottiin, että jahtimiehille tuttu autoilija oli nähnyt autonsa edessä tietä ylittävän pukin joka oli kulkenut jotenkin jäykästi. Haavoittamispaikka oli linnuntietä noin kilometrinpäässä ja ajallisesti kulku olisi ollut mahdollista joten päätin mennä katsomaan ylityspaikkaa ensimmäisenä. Paikalla oli kaksi jahdissa ollutta katselemassa sorkanjälkiä ja pellolta löytyikin ylityskohta. Otin koiran autosta ja tarjosin sille jälkeä. Verta ei näkynyt missään ja koiran veto oli sellaista haahuilevaa mutta eteenpäin mentiin. Noin 300 metriä kuljettuamme päätin lopettaa tämän jäljen selvittämisen, koska en saanut varmuutta onko jälki oikea. Ajattelin, ettei kannata väsyttää koiraa tässä vaan otamme jäljen haavoittamispaikalta.

Sain oppaan näyttämään paikan ja siellä olikin karvoja, lihaa, rasvaa ja verta. Koira jälleen jäljelle ja nyt meno oli toisenlaista. Vetoa ihan riittävästi ja alussa vertakin oli kohtalaisesti. Ei mitään jatkuvaa vanaa mutta märässäkin maassa sitä näkyi välillä selkeästi, olin toiveikas peuran tavoittamisen suhteen. Jo 200 metrin päässä alkoi veri vähenemään ja vesisade huuhtoi jälkeä jatkuvasti. Maastossa oli paljon ruskeita puunlehtiä ja ruskettuneita saniaisia ja niiden päältä veri oli vaikea havaita. Välillä piti ottaa haskoja kädestä ja koittaa sormella oliko verta vai ei. Sellainen pikku "bonus" jäljityksellä oli, että haavakon ja muutaman terveen peuran perässä oli mäyräkoira tai kaksi eli häiriöjälkeäkin löytyi. Jälki polveili maastossa ja aloimme lähestymään paikkaa mistä mäyräkoiranohjaaja kertoi peurojen nousseen läheiseen mäkeen. Näille kohdin saavuttuamme teimme lähes 90 asteen käännöksen vasemmalle, juuri vastakkaiseen suuntaan mihin ajo oli mennyt. Hetken kuljettuamme löysin maasta jälleen verta peurapolulta eli olimme jäljellä. Yhtäkkiä koira poikkesi polulta muutaman metrin kohti kuusipuskaa ja samassa näin puskan takaa juoksevan supikoiran. Supi juoksi toiseen puskaan ja minä päästin liinasta irti, että koira tavoittaisi sen. Puskan takaa alkoi haukku ja rähinä. Saadessani näköyhteyden koiraan se oli pää maan sisässä ja haukkui reikään. Vedin koiran pois ja näin supin killittävän reiässä. Lykkäsin haulikon piipun reikään ja supista pakeni henki. Koira sai hetken pelmuuttaa raatoa ja minä aloin jännittää sitä, miten jäljelle paluu onnistuu? Se oli yllättävän helppoa. Sanoin koiralle "etsi jälki" ja se palasi takaisin jäljelle lähtien etenemään polkua pitkin. Sitten löytyi jälleen veripisara ja minulta pääsi helpotuksen huokaus...


Jäljitys jatkui perusvarmana ja katsoessani tutkaa huomasin, että olemme lähestymässä sitä paikkaa missä olimme olleet aiemmin katsomassa tien ylittänyttä pukin jälkeä. Kohta olimmekin toistamiseen samalla jäljellä, erona edelliseen oli koiran kovempi veto. Verta en ollut havainnut enää pitkään aikaan mutta koira todennäköisesti sai itselleen vahvistusta muustakin kuin veren hajusta. Olen aiemminkin huomannut, että jos ei selkeää jälkeä ole niin kannattaa aloittaa sieltä missä on. Jos se siis on mahdollista. Näin toimien koiralla on aikaa imeä kaikki mahdolliset hajut muistiinsa. Kuljimme peltoa pitkin ja edessämme oli seuraava tie. Tien takana oli metsäsaareke jonka ympärillä on peltoa. Ajattelin, että tuolla se on makuulla ja soitin passimiehiä saarekkeen ympärille. Niiden saapuminen kesti hetken ja vilukin alkoi hiipimään puseroon tuulen ja vesisateen vihmoessa. Luvan saatuani lähdimme ylittämään tietä ja koira suuntasikin saarekkeeseen. Rusakko sai perslähdön mutta sen mutkittelu ei kiinnostanut koiraa. Jäljestys muuttui levottomaksi ja poukkoilevaksi, välillä vedetiin ilmavainulla. Saapuessani ensimmäisen passimiehen luokse hän kertoi peuralauman tulleen ulos saarekkeesta mutta pukkia porukassa ei ollut. Kiersimme saarekkeen ympäri eikä peuraa tai kiinnostavaa jälkeä löytynyt. Jäljityksen lopettaminen oli vahvana mielessä mutta päätin palata tien taakse. Sinne veto tuli voimakkaana ja sieltä voisi jälki vielä löytyä.

Koska liinassa kulkien koira ei helposti pääse ihan kaikkia hajuja tarkastamaan niin laskin sen vapaaksi. Työmoraalin puutteesta koiraa ei voinut syyttää, nenä kävi ja tassut liikkuivat. Juttelin samalla kaverin kanssa ja hän totesi, että äsken läpikäydyn metsäsaarekkeen takana on joki joka ehkä kannattaisi katsoa ellei jälki tästä löydy. Näin päätimme toimia ja olin jo ottamassa koiraa kiinni, kun huomasin sen käytöksestä, että jotain on löytynyt. Tarkasti hajuja peraten se eteni tietä kohden ja ylitti tien. Samanlainen toiminta jatkui toisella puolen mutta nyt vauhtia alkoi tulemaan lisää. En pysäyttänyt sitä kytkeäkseni uudestaan vaan päätin jatkaa vapaalla haulla. Minun ja koiran väli oli n. 300m ja koiralla matkaa joelle n. 200m. Koira pisti juoksuksi ja niin minäkin. Koira katosi jokitörmän taakse ja tutkan mukaan lähti ylittämään jokea. Päästyäni joelle koira ui myötävirtaan jokea pitkin ja samassa näin 200m edempänä, kun sarvipäinen iso pukki nousi joesta rantatörmälle. Jos minulla olisi ollut kivääri niin olisin ampunut, täyteisillä ammuttaessa se olisi muistuttanut lähinnä epäsuoraa tulta. Kutsuin koiran luokseni, nyt piti miettiä uusi suunnitelma.

Paikalliset siirsivät passeja parhaaksi katsomiinsa paikkoihin ja minä lähdin koiran ja yhden kiväärimiehen kanssa jäljelle. Emme kerinneet perille, kun kajahti laukaus. Jäikö? Ei jäänyt, 200m matkaa ampujalla ja peura jatkoi kulkuaan metsän taakse. Otimme nyt suunnan suoraan paikalle missä peuraa oli ammuttu eikä siellä ollut merkkejä edes raapaisusta. Kello tuli kolme ja hämärän tuloon ei ollut paljoa aikaa. Koira veti liinassa ja päätin laskea sen jälleen irti. Nyt mentiinkin hajutunnelissa, kuono ei maata usein tavoittanut. Koira teki koukun oikealta ja kaarsi sitten vasemmalle laajalla kaarroksella. Odottelimme pellolla ja tutka piippasi koiran pysähtymisen merkiksi. Ja sitten tuli toinen piippaus ja teksti: koira on noussut puuhun. No harvemmin se puissa on kiipeillyt mutta pysähtyneenä se nyt ainakin on. Viesti välitettiin passeihin ja minä lähdin pyrkimään koiran luokse. Suorinta reittiä pitkin tietenkin. Tällä reissulla tuli mieleeni Venetsian matka, siellä ei kannata yrittää oikoa talojen välistä sillä vesi on aina vastassa. Kannattaa seurata kylttejä. No metsässä ei kylttejä ollut mutta ojat suurenivat mitä lähemmäs koiraa pääsin. Ja lopulta tuli seinä vastaan, se olisi ollut uintireissu tai kierto pidemmän kaavan kautta. Lohtuna oli selkeästi kuuluva haukku joka pysyi paikallaan.

Aikani kierreltyäni pääsin ojahelvetistä ja aloin lähestymään haukkua joka paikantui ojalinjalle. Mieleeni hiipi josko siellä onkin supi haukussa mutta rähinää ei onneksi kuulunut. 30m, ei näköyhteyttä. 20m, näköyhteys koiraan joka haukkui penkalta ojaan. 15m, sama tilanne. Muutama askel ja peura yritti nousta ojasta pystyyn. Koira oli toisella puolella penkan päällä ja tarpeeksi sivussa. Punapiste kaulaan ja täyteinen matkaan. Peura rojahti ojaan ja koira ryntäsi niskaan kiinni. Sitten näin läheisen mäen päällä passimiehen jolle huusin, että kertoo radioon peuran olevan nurin. Pukki piti sitkeästi kiinni ainoastaan ja jouduin ampumaan vielä kosketuslaukauksen niskaan. Nyt oli kärsimykset varmuudella päätöksessä.

Ensimmäisenä paikalle saapui haavoittavat laukaukset ampunut metsästäjä ja me löimme lapaset yhteen. Hän kysyi onko koirallani jäljitetty aiemmin näin isoa pukkia, johon vastasin, että 9-piikkinen on suurin. Sitten herra totesi, että siinä on sitten koirallesi sarvet! Kysyin onko hän tosissaan ja vastaus oli myöntävä. En voinut todeta muuta kuin, arvostan ja kiitos! Saimme todella hienon muiston tästä jäljityksestä.


Jäljityksellä koiralle kertyi kulkumatkaa n. 9km, kun oli jo vähennetty autosiirtymä. Kaikkihan ei kertynyt varsinaisella jäljellä vaan osa tuli siinä metsäsaarekkeessa pyöriessä ja jälkeä etsiessä. Muuten jäljitys meni mielestäni hyvin, ottaen huomioon häiriötekijät jäljen aikana, supin ja muut metsänelävät. Passimiesten toiminta miellytti myös, eivät lähteneet pyrkimään haukulle omin nokkinensa vaan noudattivat päällikön määräystä, että minä menen. Toisenlaisiakin suorituksia on nähty.

Vaikka joku saattaa tämän pelkäksi egon pönkittämiseksi tulkitakin niin totean kuitenkin, että oli melko hieno fiilis saada lopetettua 10-piikkisen peuran kärsimykset oman koiran seisontahaukkuun.

ps. Tätä kirjoittaessani oli päällä melkoinen myrsky. Kuuntelin ikkunan takaa, että ihan kuin oksalla raavittaisiin ikkunapeltiä. Katsoin lampulla pihalle ja tämä punatulkku siinä oli sisään pyrkimässä. Kai vanha kansa tällaiselle linnun toiminnalle jonkin selvityksen antaisi?

[tukelius]

Huikee koira sulla! Egoa kestää pönkittää, tilanne on se ettei nuo elukat löytyis ilman jälkikoiraa ikinä. Mun mielestä muut tekee just niinku jälkimies käskee eikä ala sooloileen. Sarvet ja ulkofileet vähintään palkaksi, muuten ne olis korpin ruokaa.
_________________
pillinaru@gmail.com

[MikaS]

[quote="BlueMarlin"]Jäljityksellä koiralle kertyi kulkumatkaa n. 9km, kun oli jo vähennetty autosiirtymä. Kaikkihan ei kertynyt varsinaisella jäljellä vaan osa tuli siinä metsäsaarekkeessa pyöriessä ja jälkeä etsiessä. Muuten jäljitys meni mielestäni hyvin, ottaen huomioon häiriötekijät jäljen aikana, supin ja muut metsänelävät. Passimiesten toiminta miellytti myös, eivät lähteneet pyrkimään haukulle omin nokkinensa vaan noudattivat päällikön määräystä, että minä menen. Toisenlaisiakin suorituksia on nähty.

Vaikka joku saattaa tämän pelkäksi egon pönkittämiseksi tulkitakin niin totean kuitenkin, että oli melko hieno fiilis saada lopetettua 10-piikkisen peuran kärsimykset oman koiran seisontahaukkuun.[/quote]

Helkkarin hieno tarina, jotkut jutut jäävät mieleen, tämä on varmasti mikä jää omaan mieleesi. SRVA- toiminnassa + jäljityksissä on mielestäni hienoin hetki se, että vaikeuksista, vitutuksesta ja väsymyksestä huolimatta saadaan kohteen kärsimykset lopetettua. Vaivaa aikaa ja ITSEPÄISYYTTÄ se vaatii ja niin kuin itsekkin totesit mietit jo luovuttamista, mutta onneksi et luovuttanut. Virtuaali hatunnosto sinulle ja koiralle.

[masoni]

Taitavasti ja jännittävästi kirjoitettu kertomus jälleen Marliinilta!Jäi itseäni mietityttämän että millaisia osumia peurassa oli,kun noin pitkälle meni?

[BlueMarlin]

tukeliukselle: minulla on sellainen tunne, että käsissäni on "once in a lifetime" koira. En oikeastaan osaa kuvitella mitä sen pitäisi osata tai tehdä paremmin. Ja kyllä minä jäljeltä tarvittaessa kerron mielipiteeni. Kun käy vieraissa paikoissa auttelemassa ja ei tunne ihmisiä kenen kanssa on metsässä niin pitää pyrkiä diplomaattisuuteen. Onneksi häslääjiä on osunut kohdalle harvoin.

MikaS:lle: minun on helppo yhtyä noihin tuntemuksiin mitä sinäkin olet kokenut jäljitystehtävillä. Minulla on usein sama kaveri jäljityksillä ja kyllä se onnistumisen ilo näkyy molempien kasvoilta, kun homma saadaan onnistuneesti maaliin.

masonille: yöllä juttua kirjoittaessani mietin, että jäiköhän jotain puuttumaan? Ja jäihän sieltä eli nuo osumakohdat. Ensimmäinen laukaus oli hieman etujalkalinjan takana selkärangan yläpuolella. Hieman alemmas ja peura olisi pudonnut paikoilleen. Toinen laukaus oli ns. takalapalaukaus (ampuja pääsi perustamaani kerhoon) ja reisiluu oli murskana. Tämä osuma selvensi sen autoilijan kuvaileman "jäykän" kulkemisen. Kun itse katselin peuran nousua joesta niin ei käynyt mielessäkään tuollainen vamma.

Ja kiitos lukijapalautteesta, hyvä kun tarinat kelpaavat luettavaksi. Mutta kirjoittakaahan muutkin tapahtumista, niitä on mukava lukea. Koira muuten kuvasi koko jäljityksen, supinpyynti ja seisontahaukku näkyy hyvin. Laitan joskus näkyville jos saan jostain editointiapua. Aina tulee höpötettyä filmille jotain sellaista mitä ei halua julki päästää.

[Petomies(kö)]

Pitkästä aikaa pitää joku kommenttikin kirjoittaa pelkän keskusteluiden lukemisen sijaan.

Tuon marliinin koiran kun on useamman kerran jäljellä nähnyt, niin täytyy kyllä todeta ettei elävä olento voi juuri lähempänä konetta olla ..

[MikaS]

Parin viikon aikana on tullut useampi häly, muutama lopetettu, muutama kuollut, muutama mistä ei verta/luita löytynyt paikalta, meni menojaan ja yksi mikä otti todella paljon päähän.

Viime viikolla tuli häly klo23,05 että peura oli osunut autoon ja mennyt menojaan. Kun alueen tiesin, niin kysäisin heti onko paikka merkitty, no ei tietysti ja paikaksikin sanottiin noin 1,5km tienpätkä. Vettä satoi reilusti ja MEJÄ koiramiehen kanssa ajettiin hiljakseen ensin tienosuus molemmin päin. Kun ei autonkappaleita tai muutakaan näkyvää jälkeä löytynyt, niin alettiin etsimään jälkiä jalkapatikassa. Peurat oli ollut kulussa ja löysimme yli 40:t "potentiaaliset" uhrin jäljet. Muutamia seurattiin sitten muutama sata metriä. Tien yksi osa meni läheltä rantaa, ja tuolta noin kolmenkymmenen metrin kaistaleeltakin löytyi toistakymmentä makuuta.

Päähän ottaa se että jos kolarinajaja merkitsisi edes sen osumapaikan tai lähistön, säästäisi se montakertaa SRVA-henkilöiden aikaa ja helpottaisi toimintaa. Peuratiheydet on sitä luokkaa, että harvoin näkee sen yhden peuran, tai kolaripaikan lähistöllä vain yhdet jäljet. Lukemattomat kerrat on kolaripaikkojen vieressä peura/peurat maanneet, kaikkea mitä näkee ei voi vain heti lopettaa. Tuota merkkaamisen tärkeyttä ei voi muuta kuin teroittaa, vaikka pahimmat paikat on kyllä yleensä tiedossa.

Onneksi vastuuta pystyy vähän jakamaan, mutta täytyy sanoa että kun olet päivän vaikka hirvijahdissa ja hoidat neljä srva - keikkaa, niin uni maistuu. Tänä syksynä on ollut pari kertaa tuo neljä, kerran tunnin aikana ( meinasi usko loppua kun ei edellistä oltu saatu edes selvitettyä ja taas tuli häly) ja pariviikkoa sitten sunnuntaina muutaman tunnin aikana.

[tuhola]

Minua kiinnostaisi hemmetisti lukea tarina siitä miten BlueMarlin kouluttaa jälkikoiransa pennusta 7viikkoa-2vuotta ja entä siitä eteenpäin.. Jatkuuko reenit yms. Itekkin olen jälkihommaa reenaillut jne mutta ne on ihan omien ajatuksien mukaan tehtyjä. Olis kiva lukea muiden tyylejä kouluttaa.

[massimo85]

[BlueMarlin]

Tuo koulutusasia olisi oman topicin paikka eli en ala sitä tähän sotkemaan.

Ja mitä tulee tuohon irtaantumiseen niin en tiedä miten sen voisi opettaa? Koiralla pitää olla vietit kunnossa sekä riittävästi rohkeutta ja kovuutta. Nyt tullaankin siihen mistä Tommy Arfman on mm. Koiramme lehdessä kirjoittanut. Onko jalostuksessa tehty jossain vaiheessa jotain sellaista mikä on johtanut tällaisten viettien katoamiseen? Tätäkään aihetta en mälvää tässä enempää mutta Riista-lehdestä 2/15 löytyy kerrontaani asiasta.

Pidetään tämä topic haavakkojahdeille pyhitettynä. Avataan uusia tai vaihdetaan viestejä YV:nä mikäli tarvetta ilmenee.

Tänään aamulla tuli kolarikeikka saatesanoilla, että peura makaa asfaltilla ja nostelee päätään. Lähdin siis pelkälle lopetustehtävälle enkä ottanut koiraa mukaan. Matkalla soitin ilmoittajalle kysyäkseni tarkempia paikkatietoja ja hän kertoi peuran poistuneen hetki sitten metsään. Tein uparit ja hain koiran matkaan. Kansalainen oli merkannut esimerkillisesti kolaripaikan ja se löytyi helposti. Emme päässeet 100 metriä, kun näin kiiluvat silmät vitelikössä. Kaverini otti koiran haltuunsa ja minä lähdin etenemään peuraa kohti. Mitä lähemmäs pääsin, sitä enemmän se painoi päätään maata kohti. En ottanut riskiä ylösnousemisesta ja ammuin risujen läpi, herra kutsui omiaan. Uros vasa oli jäänyt makuulle kostealle maapohjalle, kipeää oli tehnyt.

Lähdin viemään koiraa autolle ja huomasin risukossa vaalean pilkan. Täyteinen oli osunut risuun ja katkaissut sen. Latva oli jäänyt tyven varaan, vaikka pätkä puuttui välistä. Oheisista kuvistä selviää paremmin mitä tarkoitan.



Soittelin vielä ilmoittajalle kiittääkseni hienosta toiminnasta kolaripaikalla. Hän oli sattunut kolaripaikalle ja ottanut homman haltuunsa, kun kolarin ajaja oli ollut hieman hysteerinen. Tiedustelin oliko hän metsämies ja vastaus oli kielteinen. Seuraavaksi kysyin kelpaako hänelle peurapaisti kiitokseksi ja siihen vastaus oli myönteinen. Kertoi, että hänen maansa on kyllä metsästysseuralle vuokrattu mutta ikinä ei ole pienintäkään paistia saanut. No lähitulevaisuudessa hänkin pääsee maistamaa riistalihaa.

[MikaS]

Tänään hirvikolari ja peurakolari. Hirvestä tuli vainaa heti ja peurasta alkoi tulla verijälkiä noin 500m päästä kolaripaikasta. Homma päättyi onnellisesti kiväärin laukaukseen ja noin 1,5km menoon.

[Pudejovicky]

[overkill]