Kompassi – Tietääkö nuoriso edes mikä tämä on…

[petsupaa]

Marssikompassiin olen niitannut intin irtohihnat ja näin kestää ranteessa mukavasti. Vähintään vähän vieraammilla lintumailla tulee aktiivisesti kompassia käytettyä, jotenkin tuntuu itselle tarpeelliselta.
_________________
Märkä pyyhe on kuin täyteen räitty nenäliina.

[Valto.]

Kyllähän ne nuo kartan ja kompassin käyttö on kansalaisen perus taitoja, jotka olisi syytä jollain tasolla osata. Itse en kyllä kumpaakaan mukana normaalisti kuljeta ja käytännön tasolla pidän itse tärkeimpänä taitona sitä, että osaa pysyä jokseenkin perillä suunnasta ilman mitään apuvälineitä ja osaa kulkea jotakuinkin suoraan, eli pitää suunnan ilman apuja. Tuo kehittyy ajan kanssa, eikä varmasti ole varsinaisesti se tärkein taito opettaa lapselle ensimmäisenä. Toki itse kuljin pienenä monesti isän tai papan mukana ja aina välillä tuli kiperiä kysymyksiä, että missä ollaan, onko auto kaukana ja missä suunnassa se on jne. Tuossa olisi ehkä ollut joku pieni palkinto paikallaan oikeasta vastauksesta, mutta itselle kyllä riitti motivaattoriksi se harmitus väärästä vastauksesta. Harvoin sitä nykyään pääsee alueille joissa oltaisiin oikeasti syvällä erämaassa, joten yleensä riittää kun tietää jokseenkin suunnan missä se auto sijaitsee ja osaa kävellä sinne päin, niin aina sieltä tie tulee vastaan aikanaan. Samalla on hyvä oppia muistamaan kartasta sellaisia tiettyjä merkittäviä seikkoja, joiden perusteella voi päätellä omaa sijaintia ja katsella sen oikean suunnan tarvittaessa. Nuo tulee tietysti kulkemalla ja kokemuksen kautta, itseluottamuksen kasvaessa oppii myös pysymään rauhallisena ja luottamaan itseensä silloin kun tekniikka pettää jne. Itsellä lähtökohtaisesti muutenkin sellainen periaate, että en turhaan noita suunnistusvehkeitä esiin kaiva. Nuorempana oli usein gps matkassa, mutta harvoin tuli laitettua edes päälle. Joskus katsoin varmuuden vuoksi että olen vielä perillä missä suunnassa se auto tai vastaava olikaan, mutta pyrin menemään sen oman sisäisen kompassin perusteella mahdollisimman pitkälti. Siinäpä sitä oppi pysymään selvillä suunnasta ja itseluottamus tietysti kasvoi ajan kanssa, kun huomasi että kyllä se gps alkaa olla nykyään aina jokseenkin samaa mieltä suunnasta. Toki nykyään alkaa olla alueet niin tuttuja ettei siellä mitään tarvitse ja samalla myös tuijottaa sitä gps laitetta aktiivisemmin kun seurailee koiran tekemisiä välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mutta nuo on ehkä jo enemmän sellaisen vanhemman henkilön juttuja joka kulkee maastossa jo yksikseen.

Tuota kartan lukemista oppii yllättävän hyvin myös sitä gps laitetta käyttämällä. Äkkiä sitä alkaa muistaa että tämän näköistä oli sielläkin paikassa jne. Sieltäpä sitä kohta osaa karttaa katsomalla päätellä millaista missäkin on ja vastaavasti myös paikantaa oman sijainnin kartalla ympäröivää maastoa katselemalla. Kartan ja kompassin yhdistäminen ehkä hiukan opetteluttaa, mutta äkkiä senkin oppii. Jopa koulussa opetetaan homma aika hyvin, mutta usein käyttö jää niin vähälle, ettei sitä oikeasti ehdi oppia. Vastaavasti myös paikat on koulun suunnistuksissa usein niin tuttuja, että eipä siihen kompassia tarvitse kun katsoo kartaa kerran ja tietää tarkalleen missä mikäkin rasti on luonnossa. Eli liian helppoja nuo koulun suunnistukset, jotta niissä oppisi jotain. Ehkä lähtisin itse opettamaan asiaa ihan maastossa, eli mennään porukalla johonkin, antaa lapsen suunnitella reitti kartasta mitä kävellään ja kävelköön lapsi edellä kompassin kanssa suunnistamassa. Välillä tarkastetaan tilannetta ja jotain pientä palkintoa mikäli homma onnistuu. Samalla aika oivana rangaistuksena toimii se, että kävellään ylimääräisiä lenkkejä tai hankalia maastoja mikäli homma ei oikeen toimi. Toki alkuun voi olla hyvä antaa pieniä vihjeitä, että joku iso oja on esimerkiksi hyvä merkkipaalu jota voi seurata, minkä näköiset maastot kartalla on yleensä helpompia kulkea ja mitkä taas vaikeampia jne. Äkkiä tuossa pääsee jyvälle, mutta mielestäni tärkeintä on se että antaa lapsen itse päättää eikä turhan herkästi neuvo mikäli homma menee vikaan, kun perusteet on ensin opeteltu. Ainakin itse muistan kävelleeni vuosia isän ja papan perässä oppimatta mitään, mutta aika nopeasti se suuntavaisto ja suunnistustaito kehittyi kun alkoi rohkeasti kulkea yksin omia reittejä. Varmaan olisi ollut iso apu aluksi jos joku olisi kulkenut perässä kaverina ja tarvittaessa neuvonut jos oikeen tosi ongelma olisi tullut. Nyt piti olla suht varovainen aluksi ja poiketa tutuilta urilta aina vain vähän edemmäs kerrallaan, ettei voi kovin pahasti eksyä. Tuossa samalla voi tietysti koittaa myös laittaa sen kompassin taskuun jossain vaiheessa ja antaa lapsen mennä edellä ja opetella pysymään suunnassa ilman kompassia. Välillä sitten porukassa tarkistaa vieläkö ollaan oikeassa suunnassa vai tulisiko kurssia korjata. Eli ihan tuollaisia perus reissuja muun ulkoilun ohessa. Katsoo kartasta makkaran paistoon sopivan paikan ja antaa lapselle tehtäväksi johtaa joukko oikeaan paikkaan. Ensimmäisillä kerroilla neuvoo perusteita ja jatkossa sitten lapsi saa koittaa pähkäillä itse. Siinä se sisäinen kompassi ja kartta kehittyy myös tehokkaasti, kun joutuu itse oikeasti tekemään ja ajattelemaan. Homman pitää olla kuitenkin riittävän haastavaa, eli mielellään ihan umpimetsää, ettei mene liian helpoksi kuten nuo koulun ”suunnistukset”.

[jkvi]

[Valto.]

Voihan sitä harjoitella, mutta se ei ole usein lapsille motivoivaa, koska siinä ei ole varsinaisesti haastetta tai sitä onnistumisen riemua. Tai noin sen ainakin itse aikanaan koin. Koulussa lyötiin kartta ja kompassi taskuun ja juostiin rastilta toiselle. Armeijassa sama homma. Kun meni tuonne haastavampiin tilanteisiin, joissa noita oikeasti tarvitsee käyttää, niin myös mielenkiinto oli aivan toisella tasolla ja onnistumisen riemu myös.

Itselläkin oli jossain välissä marssikompassi ranteessa, mutta lähinnä sen takia että koin sen näppärimmäksi käytettävyydeltään omiin tarpeisiin. Se on kyllä totta, ettei se mikään kaikista paras tai helpoin ole opetella kompassin käyttöä. Ehkä sen ainoa etu on, että tositoimissa sen käyttö häiritsi vähiten itse metsästystä. Lapselle kuitenkin opettaisin jollain muulla, koska tuon ikäiset eivät varmaankaan metsästä samalla, joten voivat keskittyä enemmän siihen itse suunnistukseen.

[Nuuska]

Vaikka tutkan kartta ja oma sijainti siinä ovat käteviä, niin käytän kompassia koko ajan. Levykompassi vaihtui rannemallii kuten tämä https://www.suunnistajankauppa.fi/p2154-wol-rapid-5-fi.html omani on Moscow ja puolikymmentä vuotta ollut käytössä. Isoissa maissa, missä on vähän kaatoa, ehdoton peli pysyä suunnassa, koska se on jatkuvasti näkyvissä ja neula erinomainen.

Hyviä karttoja saa esim. pikakartta.fi ja juuri siitä alueesta minne on matka.
_________________
Sako, Riihimäki, Suomi
ABU, Svängsta, Sverige

[jkvi]

[late2]

Meidän lapset (ja vähän vaimokin) on opetettu suunnistamaan, eli käyttämään karttaa ja kompassia iltarasteilla. Noi on ainakin meillä ollut opettavaisia kun maastot vaihtelee, ei ole aina sitä samaa ja tuttua. Tampereella http://www.iltarastit.com/ Me ei käyty koulutuksessa, isä opetti, isä jota kukaan ei kuuntele... Koulun suunnistuksen opetus on aika vaatimatonta.

[Valto.]

[Lahtinen]

Kiitoksia vinkeistä. Pitääpä pohtia tätä vielä uudelta kantilta.

[jkvi]