OhjeOhje   HakuHaku   KäyttäjälistaKäyttäjälista   KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät   RekisteröidyRekisteröidy 
 KäyttäjätiedotKäyttäjätiedot   Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestitKirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit   Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään 

Näätäjahti
Siirry sivulle Edellinen  1, 2, 3 ... , 225, 226, 227  Seuraava
 
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Foorumi kaikille metsästyksestä ja aseista kiinnostuneille. Foorumin päävalikko -> Pienpedot
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Kirjoittaja Viesti
Jahtireppu
Kanta-asiakas


Liittynyt: 06 Huh 2005
Viestejä: 3030

LähetäLähetetty: 06.04.2021 22:17    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Hienoo 😁👍 Tää ohutsormisten rapsuteltava on vissiin juur se Norjan ihme?
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Hitleri
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 4735

LähetäLähetetty: 07.04.2021 17:30    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Jees, sepä se klosteborolihuli se on näissä tähän asti kerrotuissa tarinoissa ollut pelissä.
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Hitleri
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 4735

LähetäLähetetty: 26.04.2021 15:57    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Keskustelu hyytyi näemmä taas alkuunsa, joten tässäpä kolmas jakso Näätäntussaroijan päiväkirjasta!

Chapter 3: Jälkisoppaa ja kuinka komosta löytyi näävä

Tällä kerralla ennätän pois Tirsamaasta ennen Sampsunkia, tuli mentyä illasta sen verran ennakoiden jo hyvissä ajoin kynsilleen. Mutta parempi niin, aamustahan se päivä jatkuu, eikä illasta. Olosuhteet on muuttuneet talvisemmiksi, mutta vielä pensaikossa pääsee paremmin jalan kuin suksella. Sunnuntaiaamu, hyvä jälkikeli ja vaikka pyhätyöllä ei vallankaan kaikissa piireissä ole siunausta, työnnymme hurtan kanssa taas matkaan. Alkaa jälkien kahtelu!

Perusjunnaamista perusalueilla, ei tuota tulosta. Täytyy tehdä siis lintuantin liike, niinpä koukkailen naapurikylille 30km sivuun, jossa jahtimaita on myös jokunen aari. Sieltäpä se sitten tärppää, tutuilta sektoreilta. Parijälki tulee etelästä ja jatkaa suoraan tien yli pohjoista kohden. Sen kummemmin enempiä tutkimatta kulkine parkkiin, releet kasaan, tutka vilkuttamaan, koira käskyllä istumaan, panta kaulaan ja maisemaan!

Koira ryntää tietä päinvastaiseen suuntaan tarpeilleen kuin missä jäljet on. Ootastelen tovin, en neuvo tuohinokkaa jäljille sen kummemmin, vaan seuraan mitä tapahtuu. Koira tökkääntyykin pian jotokselle kun juoksee tietä oikeaan suuntaan. Vauhti pysähtyy. Nokka painuu maahan ja kurssi kääntyy ojanravin yli pohjoiseen. Seurailen tilannetta tutkasta ennen kuin liikuskelen sen kummemmin omin jaloin mehtään. Hetken päästä koira on jälkinyt jälkeä reilun puoli kilsaa. Vaan kohta viiva polveutuu tutkannäytöllä nopeasti 150m suoraan länteen ja tovin huli sakkaa siellä. Palailee kohta kuitenkin takaisin runkojäljelle ja jatkaa kaartaen hissuksiin suonlaitaa, kohti itää. Kuppelehdin perässä ja huomaan äkillisen sivusyöksyn johtuneen maista edestä lähteneen metson seuraamisesta. Kun vanha kopes ei ole aikanaan istunut eikä koira sitä ole paikallistanut, on se palannut turrikan jäljelle. Jälki tekee pussinperän pohjoisessa ja koiran kaarros kiertää edellä jo enempi suuntana etelä ja takaisin kohti tietä. Sinänsä kumma juttu, sillä suoraan pohjoisen suunnassa olisi edessä erimelleviä näreiköitä, joihin ennakolta olen jo unelmoinut näävän asettuvan. Vaan ei, koira on kohta takaisin tiellä ja uskon sen kuitenkin niin vakaasti olevan jäljellä, että lähden oikomaan takaisin myös samaan suuntaan.

Kun pääsen tielle, hoksin että koira on jo eteläpuolella hyvän matkaa. Tutka näyttää etäisyydeksi reilun 700m ja jälki on näköjään polveillut muutamia mutkiakin tuossa välissä. Eipä muuta kuin perään siis jalan. Vaan kohtapa kapulasta kurkkien näyttää siltä, että koira on muutamaa sarkaojaa sivumpana suuntaamassa minua vastaan ja painelee sadan metrin päästä puhdasta kohtaa kohti autoa. Käyn tarkkomassa paikan ja huomaan, että näätänjälkeähän se menee kyllä, mutta nämä painallukset taitavat olla ne yölliset, jotka aikanaan johtavat auton viereen ja lähtöpaikallemme. Jatkan tuota hotua kuitenkin takajälkeen, kunnes saavunkin suuren suureen jälkikenttään ja siinäpä se onkin näätä melkoiset siimakeitot kierrellyt! Koira on tuohon syttyyn tullessaan erreytynyt menojäljelle, koska sekä ne, että tulojäljetkin kulkevat samasta kohtaa ja eri-ikäistä jälkeä on tässä kankaassa sitten ihan olemalla! Tässähän se on kortto kortteerannut hollin aikaa, näin voin jäljistä omallakin kapasiteetillani ynnäillä.

Koira huomaa haksahduksensa ja on palaillut jo tovin kohti syttyä. Itse yritän parhaan kykyni mukaan selvitellä jälkisoppaa, mutta helppoa se ei varsinkaan vallitsevassa lumitilanteessa ole! Sassaroin edestakas, kääntelen pipoa puolelta toiselle, tutkin jälkiä, lenkitän, tutkin taas. Kohta alkaa jo tuntua, että vasemman korvan oikealla puolella tuntuu pientä kivestystä sipulin sisässä, mutta periksi en anna! Tämä syherö kun selviää, niin näävä on taas ison askeleen lähempänä nahkurin orsia. Näin olen asianlaidan päässäni rätnäillyt.

Läpimurto tapahtuu viimein, huomaamatta, koiran toimesta. Jälleen kerran. Hutki on jo jonkun aikaa ollut omilla teillään, enkä ole nähnyt vilauksiakaan siitä välillä lähettyvillä jälkivyyhtiä. Vilkaisu Garminiin paljastaa asian laidan: koira on jo reilun 600m erkaantuneena minusta ja painelee siihen malliin, että jotain se jälkii. Hiipparoin katsomaan ja totean sen löytäneen puhtaan jäljen pienen puiton jälkeen kankaan laituuksilla olevalta rämeeltä. Tutkan mukaan koira on vajaan 400m päässä vanhan ojitetun korpijuotin laidalla ja suttaa siellä. Hipsin paikalle ja huomaan tuossa ojikollakin jälkeä olevan ihan nokko! Ei kai taas samanlainen jälkiviidakko?! Kyllä vain, juurikin samanlaista: eri ikäistä näädän jälkeä on pientä alikasvoskuusta kasvavalla ojikolla ristiin rastiin!

Minä kierrän aluetta kuin pastorismies ilotaloa, vaan mitään tolkkua en saa oikeastaan mistään. Jälkeä on kerta kaikkiaan liikaa! Tulojälki hukkuu tuohon jäljen määrään liki välittömästi, kun koira on vielä rähminyt siinä seassa. Niin koira, tosiaankin!? Vilkaisen tutkaa: huli on edennyt hetken pyörittyään määrätietoisesti yhden sarkaojan vartta etelän suuntaan. Etäisyyttä rontti 150m. Siihen kai sitä on pakko taas luottaa. Olen juuri aikeissa lähteä katsastamaan koiran kulkemaa kohtaa, kun kuuluu haukahdus! Kohta kyselevästi toinen, kolmas, neljäskin. Sittenpä pärähtää ilmoille heti kerrasta kiivas haukku oikein solkenaan!

Tormaan paikalle mallia nopeahko ja huomaankin kohta koiran kaivelevan ojan varressa yhtä vanhempaa kantoa. Oikeammin sen vierustaa. Senssi ei vaikuta kovinkaan laajalta, mutta toinen puoli paikasta on hankalan kuusentarriviidakon peittämä. Reppu pykälästä, kirves esille, muutamia näreen alaoksia pois, jotta saan vähän näkyvyyttä ja norjasta hieskoivunvesasta näpsäytän rassintapaisen toiseen kouraan. Nappaan haulinheittimen toiseen kouraan ja alan survoa rassia koiran vierestä juurenniskoihin. Rassi löytääkin tiensä nopeasti läpi hataran kuntan ja samalla seurailen koiran vinkeistä, että elukka ei mahda olla kovinkaan kaukana maan uumenissa. Sesse jatkaa vimmassa kaivamistaan ja haukkua, repii juuria hampaillaan. Minä sohin vieressä kaverina painetta näävälle rasseineni, ja pitelen samalla silmällä ojanvartta johon oletan karvaturrin jossain vaiheessa pakoyrityksensä suuntaavan.

Ehdin rassailla ehken minuutin, alun toista reippaammin, kun tuo pakoyritys viimein tapahtuu. Koira on kaivauttanut itsensä etusiaan myöten komoon, eikä se heti hoksi lähtöä. Näävän lähtökin tapahtuu tuttuun tapaansa suht liukkaasti, mutta avarampaan suuntaan. Nostan havelikon vaistomaisen nopeasti heti tilanteen tajuttuani ja kohta ruskea karvamytty vilistää jyvän päällä. Samalla karjaisen koiraa nimeltänsä, joka ei tällä kertaa ole se kuuluisa kele, mutta siltikin se ymmärtää mitä huudahdukseni perimmiltään tarkoittaa. Hetkessä vaaleampi karvaturri kiitää jaloistani ruskeamman perään. Suunnan määräävä osapuoli joutuu tekemään nopeita ratkaisuja ja eläimellinen karjaisuni saa sen sekoamaan sen verran, että koiran vinguttaessa perässä se rapsahtaa ojanvarsimännyn tyveltä salamana kohti latvusta vain parinkymmenen metrin hatkojen jälkeen. Koira karauttaa perässä saman männyn juurelle ja aloittaa tasaisen kiivaan takomisen. Kiertelen ojan toiselta puolelta pelipaikoille itsekin lähemmäs, siltä varalta, että näävä päättäisikin tehdä liiturit. Vaan ei tee, onneksi. Siellä se kuikuilee männyssä, latvatupsussa ja mitä lie miettineekään. Annan koiran haukkua elukkaa hyvän tovin, ennen kuin nostan sohlon uudelleen poskelle, peruuttelen hieman taaemmas ensin, että nahka säilyy varmasti hyvänä. Varmistin naksahtaa pois ja jyvä huojuu näävän vaaleassa kurkkulaikussa, sen killistellessä alas vainoojiaan. Kevyt tupsaus luista olkapäätä vasten kertoo haulien lähteneen matkaan ja toki pieni äänikin paukusta kuuluu. Pörröhäntä kiepsahtaa petäjästä alas, suistuen suoraan toisen pörröhännän suuhun kopiksi. Siinä otteessa se saa vielä viimeiset puistelut, jos jostain syystä sielu ei vielä olisikaan irronnut lihoista, niin noiden muutamien nopeiden liikkeiden jälkeen viimeistään hiippakunnan vaihto on tosiasia.

Otan näävän koiralta, kehuen sitä auliisti. Nyt oli hyvä suoritus kaikkinensa hulilta, ilman sitä olisin tätä(kään) näätää tuskin eräksi saanut. Nopeat mehuhörpyt kenttäpullosta, koiran haukkuessa oksalle nostettua raatoa, kirves kannolta reppuun ja vehkeet kuljetuskuntoon. Näätä sujahtaa reppuun viimeisenä ja sen kummemmin enempiä romantisoimatta suuntaamme kirsumme autoa kohti. Tervastulet ja Tapion hyvitykset jäävät muihin kertoihin, tällä kerralla pyyntionnea oli ihan riittämiin ilman loitsujakin…
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
poikamehto
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Mar 2006
Viestejä: 2054
Paikkakunta: Koillismaa

LähetäLähetetty: 26.04.2021 18:55    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

elä hitu huoli. kyllä me luetaan ja jatkoa aina ootamma. sulla tuntuu tuo kirjottaminen käyvän Smile
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jahtireppu
Kanta-asiakas


Liittynyt: 06 Huh 2005
Viestejä: 3030

LähetäLähetetty: 26.04.2021 21:55    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Kyllä tuossa hyvin tunnelmaan pääsee, koittaisi jo syys ja het perään lumet...
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Hitleri
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 4735

LähetäLähetetty: 21.05.2021 20:25    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Näätäntussaroijan päiväkirjasta!

Teil 4.: Dubbel dusch…?

Minoon mies mehtänkävijä,
uros korven kolkuttaja,
Salon synkän sylkyttäjä,
kovat korvet kolkuttaa,
salot synkät sylkyttää.
Annikki, Tapion eukko,
päästä koira haukkumah,
läpi tuulen tuntuvaks,
läpi havun haisevaki!
Päästä turpa tukkehista,
nenä muien nykkehistä!

Näin jupisen koiralle iltasella, kun samalla sitä rapsutellen silmäilen sääennustetta: pyyntikeliä pukkaa huomiselle! Joulupukki on vierailunsa tehnyt, me lahjomattomat suunnittelemme vanhan vuoden viimeiseltä haiskahtavaa pyyntireissua. Aamusella pääsisi pelikentille heti katsastamaan jälkiä, sitten pitäisi välissä hoitaa vapaapäivän kunniaksi kuitenkin yksi työhomma. Ehken tunteroisen verran uhraantuu siihen aikaa aamukympistä etiäpäin. Vaan ei auta. Näillä suunnitelmilla mennään, koira vilkaisee minua joukahaista ihmeissään, miettiikö lie mitä höpisen. Olen kuitenkin toveri tuholan opein päättänyt ottaa keinot käyttöön, kun konstit eivät yhden tietyn näätäyksilön kanssa ole auttaneet ja joulunpyhinä yksi tähti killotti niin kirkkaana näreenlatvan takaa. Sillä on pakko olla joku syvempi merkitys… Koira painuu petiinsä, kiertää pari kierrosta ympäri, ennen kuin olevinaan paras makuupaikka löytyy ja urahtaen vaipuu koiran uneen. Näkeekö lie nääväelläimiä unissaan, vai haaveileeko mehevistä luista, kenties kylän killaisista nartuista, mene tiedä. Heitänpä kuitenkin oman ruppini myös horisontaaliseen asentoon ja tempaisen luomet luttuun!

Aamu valkenee tutun kilkatuksen säestyksellä. Toimet totutun kaavan mukaan pikana läpi ja kurkistelemaan, josko näävä olisi liikkunut. Panostan kaiken tarmoni erään tietyn kulman ratsaamiseen. Kulman, jossa parina edelliskertana on tullut hoppeeta kouraan. Jälistettävä on osannut valita kortteerinsa ottamattomasta paikasta. Toki Pohjanmaalla noista paikoista olisi oikeat miehet elukan ottaneet, siellä kun ei ottamattomia senssejä ole. Vaan meilläpä sellaisiakin välillä kohdille osuu. Pari kertaa tavoittelemani näätä on siis mennyt toivottomiin kalliokoihin, sellaisiin linja-auton kokoisiin. Isot pojat ovat puhelleet ”tohhauttamisesta”, joku kuulemma joskus kokeillutkin ja toimivaksi lie havainnutkin, mutta meikäläisen pipo on aina ollut niin tiukalla, että omatunto ei ole pikkupoikanakaan päässyt paleltumaan ja olen suosiosta jättänyt elukan niillä kerroilla voittajana nauramaan partaansa. Onko näävällä muuten partaa? Ehkä ei, mutta vielä se hymy hyytyy, ennen kuin Pyhäjärvi jäätyy, olen ajatellut…

Noh, nyt järvissä on jo hirven kantava jää ja samainen näätä on edelleen jalanviljassa. Siitä kertoo kulkupaikalta löytynyt tuttu parihyppyjälki! Todellakin; tuo erietevä yksilö on ollut puolentoistaviikkoa jonkin kokoisessa ison tielenkin ympäröimässä metsäkuviossa, jota olen ahkerasti päivystellyt. En enää itsekään sen siinä olemiseen ihan täysin ole luottanut saati uskonut, mutta eipä näätähommat ihan niin puhtaimpia kirkkomiesten uskonhommia olekaan.. Tuolloin puolitoistaviikkoa sitten jäljimme sen koiran kanssa kaksin jyhkeään kalliokkoon ja poistuimme paikalta tilanteessa 2-0 näädän eduksi. Kyllä, tyhjiäkin reissuja tulee tehtyä, näissä tarinoissa keskitytään kuitenkin enemmän vain sellaisiin, jossa tapahtuu jotain ”järkevääkin”…
Siitä se nyt kuitenkin on kulkenut ns. paremmalle puolelle. Näppään jäljistä lampunvalossa kuvan ja faksaan sen pyyntikaverille: ”Nyt ois helppo näätä tiedossa, jos tuut mukaan, nähdään pihassa (klo 11 persiissä)!”, viestittelen suurta lyyrikkoa A. Kelaa väljästi mukaillen.

Työhomma hoituu suunnitellusti, eikä asianosaisia tarvitse edes hirveästi hoputtaa. Ilmoitan toki heti alkuunsa olevani vapailla ja myös sen, että jonkin sortin veto olisi näätänjälelle. Asianosaiset tuntevat meikäläisen metkut ja ymmärtävät yskän. Pääsemme yhteisymmärrykseen työsuunnitelmasta erittäinkin jouhevasti! Kun palailen työtouhusta rontin kymppikilsan päästä kotoa, on kaveri juuri suhannut autollaan pihaan ja jutustelee villakuontaloiden kanssa tarhan aituuksen äärellä. Pikaeväät reppuun, rensselien siirto yhteen autoon, harras haukkuja kyytille ja jälkiä päin!

”Päästä haju havun alta, vainu villavakkasesta, että näätiä näkisi, ei pyörisi peuran perässä, otuksia ottelisi!”, mumisen hiljakseen koiralle, samalla kun kiristän tutkapannan soljen kiinni ja komennan karvakuonon autosta pihalle. Kaveri katselee hitaasti, vaan ei pukahda mitään. Huikkaan hymy huulilla hänelle, että: ”Tällä kertaa tämä elukka on meidän, saatpahan nähä!”. Työnnymme erihienon ja rytmikkään petäjikön suojiin jotokselle, koira painaa keulille jälkeä ja häipyy hetkessä näkyvistä!

Sesse kuuhailee lyhyen ajan päästä tutkan mukaan reilun 700m päässä ja selkeästi etenee jälkeä pitkin. Laitan tutkan taskuun ja samassa siellä puhelin helistää. ”No terve! Semmosta vaan soittelen, että vuoren puolelta joelle päin ois aika haisevan näköset näätänjälet jos kiinnostaa? Siitä kinkamalta, ison näreikön sivute valtion maan puolelle, jos nyt pääset kartalle?”. Naapuriseuran kaverihan se siellä soittelee. On havainnut toisaalla jäljet ketunjälkiä kollatessaan. No, siinä sitten käydään läpi hollin aikaa lähiaikojen ketunajot ja muut tilanteet, miten on koira pelannut ja sitä rataa. Vasta sitten saan kerrottua kiinnostukseni löydettyjä jälkiä kohtaan olevan vähintäänkin mittavaa, mutta että pitäisi kai ensin kokeilla saada joku tolkku jäljistä johon olemme jo ennättäneet aiemmin tormautua. ”Eihän siinä mittään, soittelepas jos lykästää sen kanssa tai menee reisille. Saatan olla maisemissa ihtekin, niin irtaudun mielenkiinnosta mielellään kaveriksi!”.
Hapuilen punaisen luurin älyttömästä kännykästä ja vaihdan seuraavaan aparaattiin. Mitäs vattua?! Koira painelee liki kilomeetterin päässä ja jälkipiirto kertoo sen tehneen ison vinkkelin kulkuunsa. ”Taitaa muuten meijän koiralla olla haukku tuolla sivummassa?!”, vinkkaa edellä sassaroiva kaveri, joka on kuullut haukun puheluni lomassa. No niinpä toellaan haukkuukin, mutta mitä se haukkuu… Kuulosteltuamme hetken ja tuumailtuamme tutkanäytöltä tilannetta, selviää haukun kohde myös edempänä näätänjotoksen vierestä: maista, ihan jälkien liki, on noussut teeriä jonkinmoinen sakki varmasti koiran nokan edestä. Niitähän se nyt vyöryttää toisaalla. Vyörytyssuunnassa on kuitenkin iso suoalue hollin päässä ja laskeskelemme vyörytyksen loppuvan siihen jos teeret lähtevät ylittämään suota. Päätämme siis kylmästi jatkaa jäljellä ilman koiraa, tuleepahan se sieltä aikanaan.

Aika onkin sitten teeriuusinnoissa- ja vyörytyksessä täysi ja huli palailee viimein tarkoitetulle työmaalle. Olemme edenneet jälkeä hyvän tovin, tosin autolta vainen vajaan pari kilometriä. Sittenpä vastaan tulee jälkikeitto. Alamme setviä sitä laajasti lenkittäen, muutamat umpiperät ensin selvitellään toki jälkeäkin edeten. Lyhyen neuvonpidon, tutkinnan ja tuloksenlaskennan jälkeen, emme vieläkään pääse oikein varmuuteen näävän olinpaikasta. Tai tarkemmin siitä, että jääkö se varmasti alueeseen. Alue on kyllä sinällään melko imakan oloista näätän kortteerata: sakeata näreikköä, isoja mäntyjä siellä täällä seassa. Päätämme tutkia vielä muutamia lenkkejä motin sisässä. Pari ekaa on selkeästi sellaisia, että sillä nurkalla aluetta elukka tuskin on. Jotenkin ajatus siitä, että näätä olisi kuitenkin mottimme eteläpäässä kutkuttaa ajatusnystyröitä. Niinpä miehissä tutkimme sitä laitaa tarkemmin. Koira tekee omia tutkimuksiaan ja selkeästi ratsaa muutaman lenkkijäljen. Yhdessä kulmassa koiruuskin pyörii pienempää ja siellä meistä ”miehistäkin” jälkitarha on jotenkin omanlaisesti outo. Vaan ei, ei tule varmaa tolkkua hommasta. Koira kuitenkin vilkuilee välillä tuolla laituuksella puihin ja se herättää myös meidän mielenkiinnon. Tämä sankari on puustalöytöhommissa vielä aika noviisi ja tiukkahaukkuinenkin sen päälle. Ihan linnullakin, mutta näädällä ehkä jotenkin vielä enempi. Tuumaamme kuitenkin tutkailla, näkyisikö oravanpesiä, johon metsiemme kultakurkku olisi voinut linnoittautua.

Ei mene pitkääkään aikaa kun parikin pesää on havaittu ja rekisteröity. Yhden pesän alla lenkkijäljestä ei oikein ota enää selkoa, sen verran usein olemme itsekin sitä tutkineet ja koira on nuohonnut osansa. Puista on kuitenkin parhaalla mahdollisella tahdolla erotettavissa ehkä viitteitä puitosta. Asettaudun siis tuliluikun kanssa päivystämään kun kaveri alkaa kirveenhamaralla hivellä näreen tyveä, jonka oksilla on puolessa rungossa kurren koti. ”Liikahtiko tuolla perkiisi joku?! Kolautapas vähän topakammin!”. Kaveri tekee työtä käskettyä ja kotimaisen rautaruukin perinteistä kehittynyt kovamuovivartinen kapistus iskeytyy hamarapuoleltaan nyt kovemmin, kumahtaen kuusen kupeisiin. Lyöjä ei ole Lalli, eikä tavoitteena piispan surma, mutta tulos on kuitenkin toivottu: siinä samassa kun kirves kalahtaa, ampuu martes oravanpesästä liikkeelle! Hetkessä se on seuraavassa puussa, kohta siitä viereisessä. Puitto päättyy kuitenkin muutamaa puuta myöhemmin kehnonlaisen harvennusmännyn latvapiikkiin, koiran haukun säestämänä. Nokka on auennut tukkehista. Mehustelemme hetken ja annamme tilanteen tehdä koiralle höpöä. Miksei tuollainen tilanne tosin omissakin munaskuissa kerta toisensa jälkeen vihlaise, myönnetään. Pakittelen kauemmas varmistamaan, ettei karvaturri pääse yllättäen karkaamaan kuin ihmeen kaupalla jollain ilveellä. Yritän näpätä jonkun kuvankin kultakurkusta, joka uteliaana yrittää kurkkia, mikä sitä puun alla paimentaa. Vaan eipähän Sampsunkilla tule ateljeekelpoista ruutua, harmiksi järkkäri on, jälleen, kotosalla. Kaveri pitää elukkaa koko ajan jyvällä. Kyselee välillä joko poksauttaisi. Tuumaamme, että johan tuo joutaa, eikö lie koiralle tullut jo taas muistijälkeen riittävästi oppia ja niinpä italiaanon alaputki ohjailee hauliparven näävän turkkiin. Sitä myöten sen päivät ovat saman tien luetut, elukka lyyhistyy latvukseen sekunniksi pariksi ja kiepsahtelee oksakiehkuroiden kautta hallin hampaisiin! Pienet puistelut ja saalis pois suusta, ettei hyvä nahka mene piloille.

Lepän lehden vahvuiset mehusiivut tornipullosta, jälkipelit ja spekulaatiot siitä miten lopputulemaan päädyttiin. Ja kuinka oli hyvä tuuri, että ekasta kokeillusta pesästä tällä kertaa natsasi!? Taitaa kaveri järsiä kuivanpuoleisen leivänkin ja vilkaisemme sitten kelloa. Liiaksi ei tällä keikalla aikaa kuitenkaan tuhrautunut, joten tuumimme lähteä tutkailemaan niitä toisiakin jälkiä… Näätä reppuun ja ronttoset auton suuntaan!

”Jeespoksholirei! Myö tämän jälen tekijä tavotettiin pesästä ja voitas kokkeilla sitä sun löytämää jälkeä, ootkos missä ihte?”. Puhelimessa kaveri vastaa olevansa vielä kirkolla, mutta että tulee sieltä kyllä jonkun ajan päästä. Saamme kehotuksen irtaantua jäljelle heidän puoleltaan ja että kaveri saapuu paikalle sitten perästä. Ihmetteleepä vielä, että nopeastipa saatu elukka tavoitettiin. ”No eipä mittään, myö hipsitään autolle ja ajellaan ehken varuiksi tuolta Rajalasta päin sinne nurkille... Ollaanpa tutkalla!”. Mielessäni pyörittelen, että ehkä loitsu tosiaan antoi jotain apuja, vaan mitenkä pitkälle sen teho saman päivän aikaan riittäisikään…
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jahtireppu
Kanta-asiakas


Liittynyt: 06 Huh 2005
Viestejä: 3030

LähetäLähetetty: 23.05.2021 10:58    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Runoilijan & kirjailijan vikkaa. Näitä kelpaa lueskella.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Ramiwolf
Kanta-asiakas


Liittynyt: 26 Jou 2017
Viestejä: 1342
Paikkakunta: Etelä-Suomi

LähetäLähetetty: 11.07.2021 09:47    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Iltiksessä oli juttua kivinäädästä.
Nyt niitä on saatu saaliiksi kaakkois-suomesta minkinpyynnissä.
Taas uusi laji tulossa Suomeen, eikä ole siis mikään riistalaji.
Viihtyy myös hyvin asutuksen parissa, joten aiheuttaa tuhoja saalistuksen lisäksi myös rakennusten rakenteille.

Jatkossa tälläiset lajit pitäisi saada luvallisen pyynniin piiriin automaattisesti ja välittömästi, eikä minkään luonnonsuojelulain rauhoituksiin.

Tässäkin olisi yksi hyvä muutostarve näiden vieras/uusien lajien kohdalta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Hitleri
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 4735

LähetäLähetetty: 28.07.2021 10:49    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Näätäntussaroijalla ollut kesäkiireitä, jotka nyt alkavat vähän helpotella. Joten jatketaan menneen talven lumilla ja otetaan seuraava luku ja jatkoa edelliseen tarinaan näätäntussaroijan päiväkirjasta...

Osa 5: Michael Bublee ja talven ensmäinen eskaloitunut dublee?

Puskuri hivottelee jo päällimmäisiä lumenhippuja auraamattomalta tieltä ja automobiilin ohjastajana joudun välillä tekemään nopeitakin liikkeitä ohjauspyörällä kun tullaan tieosuudelle, jonka olen aiemmin hinkannut pienelle polanteelle jälkiä hakiessani. Matka kuitenkin soljuu sydänmaille ja kohti jälkijotosta hitaasti, mutta epävarmasti. Vaan siinähän se jotos tulla jollottaa vastaan yli tien jo aiemmin kuin vinkkimiehemme oli infonnutkaan!? Mielenkiintoista. Sangen mielenkiintoista. Stoppaus paikalla ja kaveri kurkkaa varmistuksen jäljen suunnasta; tulee lännestä, mennäkseen itään yli tien. Iltapäivä alkaa painella päälle, joten teemme nopean ajatustenvaihdon, toveri Lahtinen voisi sanoa jopa ”brainstormin”, vaan me ei varsin täällä pensaikoissa tuollaisista tormauksista oikein ymmärretä. Enempi tormailemme ja höntyilemme vaan jälkien perässä. Nyt emme kuitenkaan tormaa suinpäin jäljen perään, vaan tarkomme yhden sivutien, jolta saamme yhden pitkän sivun kiinni kätevästi autolla. Onneksemme olen edellisenä päivänä työn puolesta ryömyyttänyt tuota sivua toisesta suunnasta jo läpi. Sinne siis!

Lähestymme jälleen puskien isojen mäkien välissä olevaa pistonhaaraa, jossa olisi ehken paras mahdollisuus saada auto niin käänneltyä, että pääsisimme vielä takaisin runkotiellekin. Ja kappas kun nappas: nääväeläimen jälki tulee sivuhaaran yli etelästä, jatkuen pohjoiseen. Jälki ei ole enää ihan pepsodent, vaan siinä on hitua päällä, selkeästi siis aiemmin kuljettu jälki kuin aiemmin yhyttämämme, mutta viime öinen varmuudella, koska olen eilen tästä ajellut ja tie oli lakanakunnossa silloin! Hämärä painaa kohta päälle, jälki menee sinne suunnalle, mistä kaveri sen vinkkasi löytäneen ja missä se oli käsityksemme mukaan mennyt itä-länsi suunnassa tien yli. Varmistussoitto kaverille vielä. ”Joo kyllä se sieltä vuorenpuolelta tuli ja joelle meni eli itä-länsi passaa!”. Muutapa ei meidän tarvitse tietää. Ajatus pyörii päässä näätän mallilla. Yhteenvetona tulemme siihen tulokseen, että näävä on lähtenyt paikasta x, kulkenut lenkin ja palailee takaisin samoille seuduille mistä on lähtenytkin. Jälkien tuoreus viittaisi siihen ja tähän vahvasti on uskominen. Välähdyksenä käy mielessä, että jos kyseessä onkin kaksi eri elukkaa, mutta ihan tällä näätäkannalla ja -seurannalla emme siihen ajatukseen taivu. ”No kiitoksia vaan! Myöpä käyvään kopasemassa sitä tuosta valtion mailta eli jos et välttämäti taho matkaan, niin lupien puolesta ei tarvihe lähteä…”. ”Enpä minä nyt täältä tähän hätään sitten hanni irrota, joten menkää vaan oottelematta!”, vastaa vinkkimies toisessa päässä langatonta yhteyttä. Siispä koipea konehuoneeseen ja suunta takaisin kohti ekana yhyttämäämme tien ylitystä!

Hollin päästä olemme jälkien vieressä ja kamppeet ottautuvat mukaan rutiinilla sen suurempia suunnittelematta. Hämäränkuhje pelottelee mielissä ja yritämme toimia ripeästi, jos se nyt näin veltoilta miehiltä yleensä on onnistuakseen. Tämän alueen laiteille ilmestyneet valtionkoirat yhdessä tulossa olevan pimeän kanssa vaan huolettavat siinä määrin, että haistelija jää autoon. Suunta johon jälki painuu on aikalailla tietöntä laajahkoa aluetta, eikä oikein huvittaisi jättää koiraa sinne haukuskelemaan. Päätämme siis tarkastaa tilanteen ainakin alkuun ilman sesseä.
Loikkaamme ojaravin yli pensaikon puolelle jäljeltä, joka työntyy nuoreen männikköön kohti itää. Muutaman kymmenen metriä männikön takana aukeaa kuitenkin todellinen peikkometsä! Suojelualueeksihan se paljastuu kun jalka potkaisee hangen alle piiloon jääneeseen, kaatuneeseen suojelualueen kylttiin. Kartalle tätä aluetta ei ole merkattu ja lisenssialuetta näkyisi kuitenkin olevan, joten matka jatkuu. Parijälki polveilee vähän risteillen pitkin ikinäreiden juuria ja käy välillä muutaman myrskyn tölväisemän maapuunkin päällä. Näkyväisyys on näille main tällä kuviolla kohtuu mellevä ja niinpä kuljemme jokusen metrin jäljen kumpaakin puolta. Kohta peikkometsä tulee kuitenkin päätöksensä ja edessä siintää tutumpi ojitettu rämeikkö. Silmä ei kuitenkaan ota jälkeä kuvion rajan ojapenkan takaa ja huikkaan kaveria hidastamaan lapikastaan toviksi. Kurvaan lähempää jälkeä omalle laidalleni ja huomaan näävän menneen ojamaiden alle jääneiden kantojen koloon. Kierrän rämeen puolelle ja alan sulkea lenkkiä kohti kaveria. Ja eipä tule tuoretta jälkeä pihalle, vaan vanhempi tulee. Aloitamme lähemmän tarkastelun ja tapahtumien kulku selkiytyy heti: näätä on aiemmin lähtenyt retkilleen samaisesta komosta, sillä neljä metriä sisäänmenojäljen sivusta, tulee komosta ulos hieman lumenhitua päällensä saanut yöllinen/edellisiltainen jälki. Tämän samaisen jäljen bongasimme kun tarkistimme aiemmin ryöttyämääni umpitietä. Eli ennustus käy toteen! Kyseessä lie samainen kaverin havaitsema jälki, joka on todentotta lähtö- ja päätepisteeltään sama!

Pikaisen paikkatutkinnan jälkeen päätämme hakea myös nenän paikalle. Kaveri jää pitämään hissuksiin vahtia ja minä lähden takaisin autolle hakemaan liehuhäntää. Nappaan sessen autolta matkaan ja vienpä varuiksi vielä oikein narussa, niiden isompien liehuhäntien takia… Vartin päästä olemme komolla koko sakki ja kaveri ottaa ensimmäisen rassausvuoron lämmitäkseen, itse olen passissa ja koira hoitaa haistelijan virkaa. Oletuksena on, että näätä tulee pihalle sieltä, mistä on edellisenä yönä lähtenytkin. Siinä reiän vieressä kasvaa muutama arviolta toista kuutiota olevaa närettä ja niiden takana on heti suokuvion laitaoja. Sinne ei hannisi näätää päästää ilman hauleja nahkassaan, ainakaan niin, että koira ei sitä heti huomaa. Kaveri sorkkii siis toisesta päästä maapattia ja kohta koira merkkaakin selkeästi elukan olinpaikan puoleenväliin kyseistä vallia ja kannokkoa. Menee ehkä kymmenen minuuttia ja tilanne pysyy ennallaan, eikä trendikkäästi sanoen eskaloidu miksikään. Minä menen vuorostani närerassin lihalliseksi jatkeeksi ja jatkan työtä. Hollin päästä koiran merkki muuttuu, mutta lähemmäs sisäänmenoreikää. Siirryn äkkiä sille kulmalle ja heti parin rassauksen jälkeen koiran mielenkiinto sinne suuntaan loppuu ja se alkaa hakea uutta vinkkiä hajuepiteeleihinsä muualta, palaten kuopimaan ja haukkumaan taas patterin keskivaiheille. Suoritamme taas vaihdon kaverin kanssa, kokonaisuudessaan aikaa on aloituksesta vierähtänyt vajaan puoli tuntia.

Kaveri rassaa lähempää koiran merkkiä ja kohta pystyt korvat selvästi yrittävät kuunnella jotain. ”Piäpä pikku paussi, nyt se liikahtelloo!”, kehoitan kaveria. Samalla katsastan, että näätä ei voi reiästä tullessaan ekana huomata minua ja tämän takia pakittaa takaisin. ”Niinköhän tuo meni taas tuonne perälle…?”, virkkoo kaveri ja siirtyy sinne rassaamaan. Se saa myös koiran liikahtamaan patterin peräosaan, tarkastamaan olisiko elukka siellä. Vaan ei ole. Silmäni erottaa häivähdyksenä vahtimallani reiällä vilahtavan näätän kirsun! Kohta se pyörähtää siinä toisenkin kerran! En puhu kaverille asiasta mitään, seison vaan suolapatsaani tulikeppi valmiudessa. Nyt esiin työntyy jo enempikin näävän kuonoa ja kohta koko pää, mutta nopeasti se vetäytyy myös takaisin. ”Näkiköhän ryötti?!”, mieti mielessäni, edelleen hiiskamatta paikallani, sillä arvelen kohta tapahtuvan. Ja sitten, sitten se tapahtuu: eskaloituminen. Toisin sanoen ruskea väläys, jota näätäksikin sanotaan, syöksyy ulos reiästä! Kohotan tuliluikun, mutta en kehtaa niin liki ampua, kun lopullisena tavoitteena siintää näätäturkin teko. Karjaisen tutun ”LÄHTI!”-huudon ja samassa näätä ropsauttaa kyntensä isoon näreeseen, koira syöksyy paikalle, kaverilta kirpoaa rassi ja kourahtaan vaihtuu italiaano suorilla putkilla. Rapina käy rungolla kun näätä kiipeää, yhä ylös yrittää, latvaanko lie kiipeää. Haukku kilahtaa siinä samassa päälle ja kaveri kyselee, että näenkö elukkaa. Ja näenhän minä nyt. Pakovaiheessakin tummaksi yksilöksi hoksivani kohtuu kokoinen näätänrötkö killistelee näreen latvuksesta muutaman metrin alaspäin. Pakitan hieman etäämmälle tyveltä, jotta näen sen paremmin. Kaveri kehottelee jo ampumaankin, mutta maltan vielä, koska elukka näyttää rauhalliselta. Ja tuskin tuolta reilun 25m korkeudesta se batmaninakaan hypähtää hankeen. Olosuhde alkaa kuitenkin kääntyä kohta enempi hämärän puolelle, niin ei huvittaisi saalista päästää kuitenkaan karkuunkaan. Puittamalla se ei rämeelle karkaisi, mutta peikkometsän suuntaan sillä olisi hyvät mahikset. Koira haukkua paukuttaa hajulle, se ei voi nähdä näätää niin liki tyveä, sillä oksat estää näkemästä. Kohta elukkaa kuitenkin liikahtaa vähän ja se saa oksilta varisemaan maahan lunta, koiran ote kiivastuu ja siinä vaiheessa päätän palkita sen. Jyvä asettuu alaspäin katsovan kultakurkun pään kohdille, tuttu tupsaus itänaapurin ”näätäpyssystä” ja komea kollinäätä pyörii hetkessä näreenoksia myöten kimpoillen, kohti hallin hampaita. Tutut ravistukset taas varmistukseksi siitä, että sielu irtoaa varmasti lihoista ja päivän toinen näätä on saatu!!

Pakolliset saaliskuvat, toinen näätä repusta ja mukaan kuvaan. Koira pomppii innolla yrittäen tavoittaa vielä kumpaistakin raatoa hampaisiinsa. Yhden kuvista laitan kaverille, saatteella: ”Löyty se sunkin ilmoittelema elukka, riittääpä jo tältä päivältä!”. Paarustamme autolle ja lisäpitkät ovat jo tarpeen, kun hämärä on laskeutunut. Kotona huomaan kaverin vastanneen: ”Ootton työ s**tana sankareita, hieno homma!”. Kuittaan takaisin: ”Me ollaan sankareita elämän, ihan jokainen…”

Sankareita eli ei, niin päivä on onnistunut. Laitan juupituupista soimaan Bubleen, It’s time. Tänään aika todella oli otollinen pyytöhommiin… Ryhmämme nenä makaa kerällä petissään ja on hyvinkin tyytyväisen oloinen myös.
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
tee667
Kanta-asiakas


Liittynyt: 30 Jou 2015
Viestejä: 494

LähetäLähetetty: 28.07.2021 11:24    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

On se kone Very Happy
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Hitleri
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 4735

LähetäLähetetty: 07.09.2021 14:30    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Näätäntussaroijan päiväkirjasta

Osa 6: Näätähän se siellä! Ota näätä pois!


Edellispäivän jahti oli loppunut tuloksettomana, kun keli pirukas lämpesi juuri kun ei olisi pitänyt! Reippaalla tuoreella lumella olleet jotokset jäivät hyödyntämättä, kun olimme juuri siirtymässä pelissä ratkaisevaan viimeiseen erään, niin tuuli ja suojakeli tiputteli lumet puista ja oli nostettava kädet pystyyn. Mukana oli vanhempi koiruus, joka kyllä näävän puusta keksii, jos niikseen tulee, mutta ei. Lisäksi matkassa oli mielenkiinnosta pari kokematonta heppua katselemassa touhua ja hekin vähän lankaantuivat juuri loppumetreillä kun olisi nopeasti pitänyt päästä tilanteesta kartalle, niin sankarit keskittyivät enempi vanhojen muisteluun… Päivän päätteeksi kuitenkin kaveri soitteli taasen, että oli hirvensuolien liki yhyttänyt oikein kunnon näätänpolut toisaalla! Pimeä ehti vain ennen ja päätettiin jättää homma suosiosta seuraavalle päivälle, lupailihan Kerttu televiisorissa sen verran kylmenevää ja luntakin taivaalta pakastumisen myötä. Niinpä toiveikkain mielin vakaudumme kupeillemme ja laitamme luomet luttuun illan päätteeksi. Kohta jo jossain kultakurkku alkaa tehdä jälkiään, kun pyyntimiehet korsnaavat persaukset homeessa…

On vielä pimeää kun konkoilen ylös ja pyörähdän takaovella haistelemassa keliä. Ei ollut Kepa taaskaan väärässä, lunta on satanut soppelisti pari senttiä. Nopeutetut aamutoimet alkavat, pyyntikaveri on saanut jo ennakkovaroituksen päivän mahdollisesta epistolasta ja osaa tahollaan varautua toimintaan. Kauan en kerkeä pystyssä kuuhailla, kun Sampsunki piippasee: ”Tuoreet näätänjälet Harjulasta meidän puolelle päin!”. Naapuriseuran kaveri on jo jälkipartiossa viestistä päätellen. Aikainen ukko näävän nappaa, jos ei kahtakin, kuuluu vanha sanonta. ”Jepajees! Soittelen kun irtaannutaan sinne!”, laittelen viestiä takaisin ja välitän tiedon myös vakikollegalle. Päivän ohjelman runko alkaa hahmottua.

Todentotta, näätähän se on kulkenut reissuillaan yli tien. Näin voimme todeta kun koko revohkana pääsemme pelipaikoille. Nyt työvuoron saa puolestaan vanhempi kippurahäntä. Tutka kaulaan, reput pykälään, paukut piippuun ja menoksi! Jotos kiemurtaa heti todella jykevään kuusikkoon, vaan ei ole tämä sankari puittanut ollenkaan. Uutta lunta on isojen näreiden alle eksynyt vain vähän ja osin vielä otsalampun valossa välillä niiden tyviltä jälkiä tihrustellaan. Villaturkin nokka on kuitenkin lahjomaton ja se etenee jälkeä epäilyistämme huolimatta kuin juna. Kohta jälki puikkaa kuusikosta ulos ja edessä avautuu aivan seetanallinen vietnam! Risukko on liki läpipääsemätön, sahankäymätön metsänhoidon riemuvoitto. Oksilla yöllä satanut lumi joka sisään tunkeutuessa tipahtelee ihanasti niskaan. Ojitettu alue, joten asia on kuitenkin jäljiltä tarkastettava, ettei elukka eksytä itseään jonnekin maapakkaan. Hollin aikaa risukossa rämmittyämme ohjeistamme mukana kulkevaa alueen seuran miestä oikaisemaan takaisin isolle kuusikolle, sillä koira näyttäisi enempi pyörtävän sinne. Kaveri lähteekin latomaan takaisin kuvion rajalle ja meiltäkin pyyntiväärtin kanssa on sinni loppumaisillaan edetä tuossa vietnamissa… ”Kyllä se koira sen jälen mennee, oikastaan myökin?”, ehdottelee kaveri. Tuosta on vaikea olla muuta mieltä ja päätämme katsella harvempia reikiä pitkin reittimme pois tuosta viidakosta.

Vilkaisu tutkaan kertoo koiran olevan kohta taas ison kuusikon puolella ja samassa naapuriseuran mies soitteleekin, että hän on osunut jäljelle jossa on koiran jälki päällä. Helpottava tieto, nyt on vain päästävä väljemmille puolille pensaikosta. Kohta olen kuulevinani koiran haukauksen. ”Kyseleekö se?”, kysäisen toverilta. Jäämme kuulostamaan. No kyseleehän se ja kohta kiihtyy ihan haukuksi, matkaa rontti 400m. Samassa Sampsunki tärisee: ”Sun koiras haukkuu tuolla jottain ja näreistä putoili lunta äsken…”, kuuluu luurista kaverin ääni. Muuta ei tarvita, lapikas alkaa liikkua rivakammin samalla kun kehoitan kaveria lähtemään heti juoksujalkaa perään ja tiiraan samalla tutkaa! Koira näkyisi liikahtelevan alarinteelle melko vauhdilla ja haukku kuuluu koko ajan, siirtyvänä. ”Nyt se ryötti puittaa, äkkiä eteen!”, huikkaan toiselle kamraatille ja kulkumuoto vaihtuu juoksuksi. Oion koko ajan tiukemmin haukun eteen ja kohta välppeässä kuusikossa näenkin kun haukun suunnasta lumi varisee oksilta, elukka, mikä haukussa lie onkaan, etenee jatkuvaan ja koira paimentaa sitä vauhdilla juosten ja haukkuen. Olen satavarma koirastani, että se on löytänyt kohdeläimen ja kirmaan sen minkä koivet tehoja antavat. Kaveri jää hieman jälkeen, joten päätän oikaista elukan edelle. Nyt näen jo näreestä toiseen hyppäävän näätän! Se puittaa melkein latvoissa koira kintereillään ja katoaa näkyvistä, mutta lumipölly kavaltaa pakenijan ja pääsen siirtymään ”iholle”. ”Koittakaahan nyt tulla sieltä, se elukka ois täällä!”, huutelen kamraateille jotka ovat pienen spurtin myötä jääneet vähän jälkeen. Vakiopyyntiväärti saavuttaakin kohta kun jarruttelen ja yritän katsella mihin näätä joutui. Vaan samassa huomaan sen etenevän kohti edessä vaihtuvaa vietnamia, samaa mehtäkuviota, josta lumet niskassa aiemmin pääsimme pois. Sinne sitä ei auta päästää! Siellä se pystyisi maahan hypätessään jätättämään koiraa kannoiltaan…

Haukku etenee yhä ja kuvionraja alkaa olla liki. Olen kuitenkin ennättänyt hilipasta eteen ja odottelenkin nyt tuliluikku kourassa kuin kiekkoradalla konsanaan, milloin näätäkiekko hyppää isoihin kuusiin näkösälle. Vaan elukkapa päättää toisin, se kääntyy holli ennen kuvionreunaa ympäri ja alkaa puittaa takaisin jäljilleen. ”Mää nään sen nyt!”, kuuluu kaverin huuto ja ennen kuin ehdin kehottamaankaan, kaveri tekee mitä pitää. Ensimmäisellä paukulla puiden väliseen puittohyppyyn loppuu näävän elon varsitie ja se kiepsahtaa vauhdilla myttynä alas hankeen vielä hiukan sätkien. Vanha koira ei ole ensimmäistä kertaa hommassa mukana ja on nopeasti kartalla tilanteesta, puistellen viimeiset hengenrippeet turkkitarpeista. Nyt naapuriseuran mieskin ehtii hengästyneenä paikalle. ”Onpas tämä nopeatempoista touhua! Enhän minä oikein pysy teijän perässä”, hän virkkoo nauraen. Osaahan se näätänpyynti olla välillä sähäkkääkin, joskus taas rauhallista tuusailua kunnes tilanne käynnistyy. Tällä kertaa tilanne käynnistyi koiran omana puustalöytönä ja näätä oli arallaan ottamaan karkot. Selvittelyt takajälkeen autolle palatessa paljastavat, että koira oli tullut jälkeä parinkymmenen metrin päähän päivämakuusta, johon näätä oli puittamalla pätkän mennyt. Oravanpesästä lie leijaillut hyvät käryt, kun sesse alkoi kysellä parin viereisen puun kohdalla haarukoiden tarkempaa paikkaa, jolloin näätän hermo oli pettänyt ja se oli sännännyt pakoon puittaen, koira kintereillään maan kamaralla niskat kekassa. Naapuriseuran kaveri oli reilusta 100m nähnyt ko. karkon ja siitä aiheutuneen lumen tippumisen oksilta, mutta ei puhtaasti kokemattomuuttaan ollut ihan ”hököllään” tilanteesta ja sen vaatimista toimista. Loppu hyvin, kaikki hyvin, näätä on kohtuu lyhyen jahdin jälkeen repussa ja naapurikaverille tuli ripakopallinen lisäoppia näätän pyynnistä. Ja ennen kaikkea; lisäintoa! Koiralle kohtuullinen suoritus ja tarina saa päätöksensä.

Koira pomppaa jousille, samoin pyyntimiehet ja suuntaamme nokan takaisin kohti lähtöpaikkaa. Matkalla kerrataan tapahtunutta vielä kertaalleen ja mietitään, että mitäpä sitä seuraavaksi keksitään, kun päivää on vielä jäljellä ihan nokko…
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jahtireppu
Kanta-asiakas


Liittynyt: 06 Huh 2005
Viestejä: 3030

LähetäLähetetty: 15.09.2021 14:27    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Nää tulee aina luettua, lisää vain 👍
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Hitleri
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 4735

LähetäLähetetty: 16.09.2021 14:19    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Jos kerran yksikin innokas lukija vuodatuksilla on, niin jatketaanpa kauden kertaamista...

Näätäntussaroijan päiväkirjasta

Osa 7: Missä näätä asuu?


”Sehän ei tieten ois vielä puoltapäivää”, tuumaan kaverille repsikan paikalle. ”Tokko myö käyvä ainakin kurillaan ajelemassa Ahvenisen puolella vielä, jäi niin se eilinen vaivaamaan?”. Kaveri vastaa myöntävästi, aikataulua ei isommin ole olemassa, joten päätämme käydä ainakin tien puolelta jälkiä varuiksi katsastamassa. Siispä suunta kohti eilistä senssiä, jossa keli piilotti näädän. Hieman pipon alla kutkuttaa ajatus siitä, josko vaikka toinen tuplapäiväkin onnistuisi.

Jaappanin insinöörien ihme rullautuu mehtätietä kuin samettia vain. Sivuikkunat auki kumpainenkin tihrustamme puoliltamme, josko jotosta erottuisi tienpenkoilta. Minä koitan välissä pitää kulkimen suunnassa aurauskeppien välissä tuon lisäksi. Aurapenkka on jäinen eilisen suojan ja pakastumisen jäljiltä ja lunta on tullut sen verran ohuesti tällä kulmalla, että on tiirattava taiten ja mentävä hitaasti. ”Kohta aletaan olla niillä sektoreilla, mihkä homma eilen tyssäs”, ilmoitan toverille. Tietä on mennyt jokunen auto ennen meitä ja urista johtuen tieltä ei enää jälkeä oikein hoksisi. Siispä katse penkkaanpäin, kuten Martti Servokin biisissään opastaa! Matelemme hissuksiin eteenpäin, kunnes silmä skannaa jotain näreen oksan alta, vastapenkalta. Jarrut kirskahtaa ja laatikosta löytyy pakinlovikin keppiä vatkatessa. Muutama metri takakäteen ja niin vain havainto osoittautuu oikeaksi: näävän parijälki! Suunta käy juurikin eiliseen otukseen, jos se olisi makuultaan kulkua jatkanut, niin tältä kantilta se olisi tien ylittänyt. Jäljen kokokin täsmää, ei mikään poikanäätä enää.

Toimintastrategia alkaa muovautua automaattisesti ja hetken neuvottelun jälkeen kaivelen luurin taskusta soittaakseni eilenkin mukana olleelle kaverille, josko hän kerkeäisi backupiksi mukaan siltä varalta, että elukka luiskahtaa alueelle, johon meillä ei varsinaista lisenssiä ole. Kaveri olisi siis apuna lisenssimiehenä ja äksönin sattuessa myös pyssyineen/lapioimassa.
”Kyllä minä tästä jouvan!”, kuuluu vastaus linjattoman linjan toisessa päässä. ”Meniskö semmonen rontti vartti niin oon siinä!”. Jäämme toverin kanssa odottamaan ja iskemme vermeitä valmiiksi. Koira naruun ja kävelemme jäljille odottelemaan. Hollin päästä kolmannen kaverin lavahelvetti kuuluu raksuttelevan paikalle ja kohta sieltä mies ilmestyykin tietä pitkin lompsien, haulikko selässä keikkuen. Löysään koiran jäljeltä, jota ei tiellä näy, ja se pomppaa suorilta mehtänpuolelle aloittaen jäljityksen. Miehissä puskemme ojanvarsinäreikön läpi perään.

Jälki polveilee suorämeikön laitaa kohti pohjoista. Isotassuinen elukka on luuhannut ojapenkat ja muutaman tuulenkaadon, mutta tyylilleen uskollisesti se ei puissa käy kulkiessaan. Muutama kilometri taittuu leppoisasti kävellen ja jutustellen, välillä tutkasta vilkaistaan miten koira menee jälkeä edellä. Ja varman oloisesti näyttäisi etenevän. Kunnes erään kankaan laidassa se alkaa pyöriä paikallaan ja söhrätä takaisin tulojälkeensä. Kuljeksimme koiralle kaveriksi katsomaan, että miltä tilanne vaikuttaa. Kankaan laiteilla näätä on ikään kuin etsinyt jotain, tehden jälkisopan, jota koira yrittää selviä. Lähden kiertämään aluetta aukeammilta kohdilta lenkkiin ja kaveri lähtee niin ikään kiertämään ympyrän toista puolta vastaan. Kun ympyrän säteet sulkeutuu, olemme kaverin kanssa nokatusten ja lopputulos näyttää siltä, että jälkeä ei tule alueesta ulos. Lisenssimies suorittaa omia tutkimuksiaan mottimme keskellä, samoin kuin koirakin. Joku yhtälössä kuitenkin maastoa silmäillessä ei mielestäni oikein täsmää ja samaa mieltä on pyyntitoverikin. ”Ei oikein oo semmonen perinteinen makuuksen näkönen senssi tämä, melekeen pittää tutkia tarkemmin”, totean kaverille, joka ei taaskaan ole erimieltä. Tokko lie sitten kehtaa olla, mene tiedä, mutta yhdessä lähdemme kuitenkin tutkimaan paikkaa, jossa koira alkoi sutata.

Jälkeä on sinne tänne, välillä tuonnekin taas ja alamme purkaa vyyhtiä jälkilenkki kerrallaan. Selkeät lenkkijäljet, siis oletetusti selkeät, jätämme käymättä. Vaan ei, hommasta ei meinaa tulla tolkkua. Olemme hapuilleet samalla kulmalla jo hyvän tovin kun hoksin, että koiraahan ei ole hollin aikaan näkynyt. Tutka taskusta ja peilaamaan. Garmin kertoo näytöllään, että koira on vajaan 200m päässä ojassa, menossa kohti koillista. Kuppelehdimme ojalle vilkaisemaan tilannetta. Kohta selviääkin, että näävähän se on mennä jupertanut ojanpohjaa, on vaan poistunut motistamme ojanpohjan kieräjäätä juuri sillä kohtaa, missä lenkkimme umpeutui. Eipä tullut kumpikaan kaverin kanssa hoksanneeksi! Taaskaan… Noh, koira on nyt selkeästi taas jäljellä, vaikka silläkin kesti jälki rengastella alueesta. Suuntaamme sessen peesiin, sen mennessä nyt noin 300m meitä edellä.

Kuljettuamme tovin, huomaamme, että näätä on alkanut enemmän käymään tuulenkaadoilla ja mättäillä. Jälki käy mutkikkaammaksi ja suoraviivainen meno vaihtuu enempi tutkivaksi kuuhailuksi. Se on usein hyvän merkki. Saavutamme koiran ison näreikön laidalla. Näreikkö pistää ikään kuin niemen viereisen taimikon puolelle, josta koira on lenkkijäljeltä palaamassa. Oikaisemme sen eteen ja oletus osuu oikeaan; puhdas näädän jotos tulee taimikosta takaisin ison kuusikon puolelle. Kohtapuoliin kippurahäntä paarustaa tulla jälkeä niin ikäästi, jatkaen meistä mitään välittämättä suoraan kuusikolle. 70-80m päässä meistä koira alkaa kuitenkin pyöriskellä kuusien juurella. ”Jokohan tuo alkais kortteeria kahtella?”, kysäisen kavereilta, kun lähdemme porukassa katsomaan mikä tilanne koiralla on. Näätä on kuin onkin noussut isoon kuuseen, puittanut pätkän, pari kolme puuta ja palannut takaisin maihin. Koira on kyllä jo keksinyt elukan metkut ja jatkaa maajälkeä taas eteenpäin, mutta samanmoisen 60-70m päässä se taas pyörii parin-kolmen motin kuusen tyvellä. Siellä sama homma, puuhun on näävä rapsahtanut. Ryhdymme niskat kenossa tiiraamaan puittojälkeä, joka erottuukin nopeaan. ”Tuosta tuohon, näätkö? Tuossa on lumettomat oksat vastakkain, puolessarungossa!”, opastan lisenssimiestä, joka on näissä hommissa vielä alkumatkalla. Sitten huomaan pari puuta edempänä oikeinkin kiileän näköisen oravanpesän! Puittojälki jatkuu siihen puuhun! Nyt vaikuttaa erihyvältä. Samassa toveri huikkaa, että siitä pesästä pari puuta eteenpäin on toinenkin pesä, vieläkin imelämmän näköinen kötöstys näätän olla ja nukkua! Puittojälki jatkuu ensimmäisestä pesäpuusta toiseen. Voi olla, että on puittanut edestakaisinkin. Kierrän toisen pesäpuun kulmalta puolikaaren ja totean, että siitä puusta puitto ei voi oikeastaan millään jatkua enää eteenpäin. Alamme olla mahdollisen loppuratkaisun ja aina niin jännän äärellä! Viisaan lisenssimiestä olemaan tuliluikkunsa kanssa varppeillaan ja hän jääkin pitämään vahtia siten, että näkee kummatkin pesät ja puut. Koira nuuskuttaa puitosta tippuneita karikkeita tarkasti, mutta ei hoksi näätänhajua leijuvan kuitenkaan puusta alaspäin. Puut ovatkin kyllä toki melko jykeviä niskantaittajia, joista pohjanmaan pojat olisivat silmät ymmyrkäisinä.

Vakituinen pyyntitoveri asettuu jälkimmäistä pesää silmällä pitäen tuliasemiin, kun alan kaivella Fiskarsin rystysten aukojaa repusta. Alkutekijöiksi rapsuttelen jälkimmäisenä hoksitun pesäpuun kuvetta varoen kirveen varrella. Ei toivottua tulosta. Käännän kirveen oikein päin kouraan ja kumautan hamarapuolella runkoon voimalla. ”LÄHTI!”, karjaisee kaveri tutusti vierestä. Koira hölmistyy holliksi, mikä on homman nimi, mutta hoksii puusta putoavan lumen, kun näätä kiipeää pesästä ylös runkoa, kohti latvaa. Nyt nappisilmäkin terhentäytyy ja säntää puun juurelle näätää komentamaan. Pakitan itänaapurin kanki kourassa itsekin etäämmäs puusta, jotta näen mahdollisen pakopuiton kolmannelle vahditulle suunnalle. Samassa toverin pössykkä poksahtaa ja lumet karisevat puusta. ”Mikä tilanne?!”, huikkaan miehistön jäsenille. Koira haukkua naputtaa nyt viereisen näreen juurella, hyvä että kerkeää henkeä paatokseltaan välissä haukata! ”Hyppäs seuraavaan, ei vissiin osunu?”, tuumaa toveri. ”Nyt mää nään, istuu tuossa pari metriä latvasta ja killistelee koiraa”, ilmoittaa lisenssimies. ”Ammuhan vaan jos selvästi näät, suotta ootella, ettei vaan karkaa meijän tuurilla!”. Kaveri tekee työtä käskettyä ja aikanaan keskisuomalaisessa verstaassa syntynyt asetekniikan huipputuote sylkäisee ryynit matkaan. Noin kolmekymmentä metriä piipun suusta irtaannuttuaan ne tavoittavat näreen latvusoksat ja osa parvesta kutittelee myös kultakurkun turkkia. Nyt laukauksella on myös toivottu tehovaikutus ja iso kollinäätä rötkähtää näreenoksia pitkin kimpoillen alas maahan. Vanha rouva on sitä myös heti tutusti puistelemassa ja kehujen saattelemana saa nyt erityisen paljon pujjuttaakin, onhan sillä huomenna syntymäpäivä. Hyvänä lahjana siihen nähdenkin on kahden näätän päivä! Lisenssimiestä hymyilyttää, ensimmäinen jälestämällä ammuttu näätänsä on nyt kourassa. Muutamat pakolliset kuvat ja suuntaamme porukalla lähimpää tietä kohti ja oiomme selkeämpää kulkuväylää autoillemme. Iso kolli lavalle kaveriksi aiemmin aamulla saadun nartun kanssa ja kotimatka alkaa. Kaikista retkemme osallisista huokuu tyytyväisyys, koirastakin, joka urahtaen heittää takapenkille kiepille huilaamaan!

Bubleeta ei tällä kertaa luukuteta, vaan vaakan etsimisen ohessa otan tuuria nostattavat lepänlehen vahvuiset siivut taikajuomaa. Samalla raapaisen saunan uuniin tuohen kulmaan tulet. 1,367kg, tuo tuplista tukevampi.
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
tee667
Kanta-asiakas


Liittynyt: 30 Jou 2015
Viestejä: 494

LähetäLähetetty: 16.09.2021 14:28    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Kyllä lukijoita ja faneja löytyy!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Hitleri
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 4735

LähetäLähetetty: 21.09.2021 15:50    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Näätäntussaroijan päiväkirjasta

Osa 8: Konkelo ilman keloa


Puhelin pirisee iltasella. Kohta alkaisi olla sitä vaille, että Kepa ennustelisi tulevia pyytökelejä taas televisiovastaanottimessa. Sampsunkin näytöllä vilkkuu aiemmin mainitun lisenssimiehen nimi, joka jääköön oikeellisesti tässä mainitsematta GDPR:n takia. ”Iltaa! Emäntä väitti nähneensä näätän menevän tien yli väärämunan kurvien jälkeen”, kuuluu lisensiaatin ilmoitus luurista vastatessani. ”Ai millon?! Nyt ihanko parraillaan?!”, kysäisen. ”No oisko tästä nyt maksimissaan kymmenkunta minnuuttia… Sillä vaan, että kiinnostasko sua käyvä kahtelemassa, ohan tuo jo pimmeä, mutta ois aika kuumat jälet ja tuskin se kauaksi on kerinnä? Minä joutasin mukkaanki tästä”. Lisensiaatin kiinnostus näätähommien pariin tuntuisi olevan nousussa, ja hyvä niin. ”Tottahan helevetissä myö lähetään! Nappaan vehkeet päälle ja otan tuon nuoremman koiran matkaan niin myö tullaan kohta siihen pihhaan!”.

Television värpötys heijastuu muuten pimeän kammarin seinään ikkunasta, kun kaarran vinkkimiehen pihaan. Sieltähän tuo tulee itse isäntäkin. ”Sulla lie pyssy? Minä en taija kehata ottaa, eiköhän myö sillä yhelläkin pärjätä?”. Ja yhdessä tuumataan, että tulivoimaa on tarpeeksi vanhassa yksipiippuisessakin. Lisäpitkät halkovat pimeyttä, kun alamme olla pelipaikoilla eli siinä, missä kaverin hemesti näätän on kertonut nähneensä. Ja todentotta; tien yli menee tuttu parijälki! Soppelisti jäljistä jokunen kymmenen metriä on tiessä aurattu levennyskin, johon mallailen auton parkkiin. Koira takapenkiltä remmiin, sohlo selkään, valoa matkaan ja menoksi! Kuljettelemme koiran varuiksi remmissä jäljille, ettei se meikäläisten tuurilla lähde kuuhailemaan pimeässä ties minne. Pikinokka painuu jälkien kohdalla heti maahan ja remmi kiristyy. Varmistus, että tutka antaa paikkaa ja linkku auki! Valkea persaus kippurahäntineen katoaa hetkessä pimeyteen. Me jäämme tielle odottelemaan, tapahtuisiko jotain.

Koira etenee jäljellä, kaartaen hieman kohti länttä. 150m…220m…270m…275m…280m ja sitten kilahtaa haukku! Pari haukkua alkuun kyselyä, mutta sitten painetaankin jo täysin palkein! ”Löytikö se sen näin äkkiä?”, kysyy kaveri vieressä. ”Mistäpä tuota tietää, mutta eppäilisin, että löyti. Lähetään kahtomaan, niin eiköhän se siitä seleviä!”. Lunta alkaa jo pienimunaisemmallekin olla varteen asti, suksilla olisi jo eto edetä ja on tullut jo joku kerta mentyäkin, mutta nyt niitä ei sattunut lavalla olemaan. Siispä rämmimme peräkanaa hangessa kohti haukkua. Koiruus näyttäisi haukuskelevan likimain erästä kesäasuntoa, mutta haukkupaikan kohdalla ei pitäisi ainakaan mitään rakennuksia olla. Lähestymme haukkua hitaasti, mutta sitä varmemmin.

Haukku lähtee nuoresta näreiköstä siirtyvänä etenemään lähemmäs kesäkämppää, pysähtyen tutkan mukaan vain parikymmentä metriä nurkkalaudoista. Ulkomuistimme kertoo pihapiirin olevan rytmikästä rauduskoivikkoa. Kun viimein ähellämme paikalle, olemme kiertäneet pienimuotoisen puoliympyrän ja toteamme tessun todellakin moukuttavan pihakoivikossa. Otsalamppujen valossa koira alkaa jo näkyä ja kun kallistamme niskojamme ylöspäin, kiiluu haukkuupuun latvassa myös silmäpari, joka selkeästi tuijottaa tulijoita. No näävähän se siellä! Homma on mielessämme iisi ja innostamme ja kehumme koiraa. Sen jälkeen käppäilen hollin kauemmas, että nahka pysyy hyvänä ja tämäytän haulilatingin putkesta kohti kiilusilmiä. Näätä retkahtaa samantien veltoksi, muttei putoakaan!? ”Ei !&%¤#"!, sekö nyt sitten halus jäähä tuonne jumiin?!”. Kaivelen taskusta lisää lumeneita ja paremmassa valossa voimme todeta näädän olevan poikaoksan haarassa keskeltä ruppiaan konkelossa. ”Tuo se muuten mahtaa olla tiukassa…saapahan nähä”, tuumaan kaverille. Useimmitenhan näätä sen verran viimeisiä hengenvetoja tehdessään peppuroi, että tippuu omineen, vaan eipä tällä kertaa.

Yritämme potkia runkoa, mutta vaikka isketämme minkälaista vasaria ja mae-geriä toinen toisensa perään, niin vanha koivunköriläs ei täräyksistä juurikaan välitä. Näätä ehkä aavistuksen heilahtaa oksanhangassaan, mutta ei sillä ole meininkiäkään tulla alas! Temuamme paikalla hollin, temuamme toisen ja vielä kolmannenkin. Lopputulos on ja pysyy: näätä on latvassa. Ainoa muuttuja yrityksessämme on hien määrä, joka on kasvava. Samoin kuin seitinohut ketutus…

Kaveri soittelee mökin omistajalle ja kyselee, josko hänen liiterissään olisi jotain pidempää puutavaraa, jota voisimme lainata. Tieto kertoo tuollaista tavaraa olevan ja lupa lainaamiseenkin heltiää. Ehdottaapa möksän omistaja meille itse, että josko kaataisimme koivun sahalla… Siihen ei oikein kuitenkaan ole intoa alkaa, toisten pihapuita kaatelemaan, vaikka arvoturkiksesta onkin kyse. Ehkä toista olisi ollut takavuosina, kun pöllejä justeerattiin muutoinkin käsipelissä ja elämänluukusta vanikkaa kyseltiin. Vaan nyt saa pihakoivut olla rauhassa! Pitkällä lankunpätkällä ylempää oksanhankaa vasten runkoa pukkien saamme puun latvan heilumaan enemmän ja näädän sen mukana melko rennosti ja näkyvästikin jo heilahtelemaan. Vaan ei halua kortto pudota! Viimein päätän kokeilla ampumisen taikaa ja ropsautan kiekkopaukulla oksanhankaan. Ei toivottua vaikutusta, sillä poikaoksa on kovin paksu ja elukka on tosi tiukassa kiinni. Joku tikku irtoaa ja näätä ottaa osansa osumasta. Näyttää siltä, että tästä saaliista tulee pentukoiran treenielukka enempikin kuin turkinaines…

Toinen paukku oksanhankaan. Kolmaskin. Ei suostu tippumaan. ”Ei perkkele tule ilta eikä vehkeet säry!”, tuskailen kaverille joka jokaisen paukun jälkeen nauraa tilanteen huvittavuutta. Itsellä rupeaa nauru olemaan jo tiukassa, sillä tiedän nahkan tärveltyneen. Pamautan elukkaa perspuolelle ja haulilatinki saa perän heilahtamaan painopisteen yli ja näätä alkaa tipahtaa alaspäin!? Kaikki pari metriä. Sitten se jää taas jumiin uuteen oksanhankaan?! Tässä vaiheessa päätän suunnata mökin pihatietä isommalle tielle ja kävellä hakemaan auton lähemmäs. Ja eritoten kaivella auton kätköistä lisää siellä varuilta olevia kaikenmoisia panoksia…

Kurautan autolla mökkiristeykseen ja tyhjennän kätköistäni kaikki mahdolliset paukut, paria Unaa lukuunottamatta, taskuihini. Sitten suuntaan taas tutkimaan tilannetta. Koira on hölmistyneenä koivikossa ja käy välillä haukahdellen puun alla, lähtien sitten huiluamaan sivummas, palatakseen taas ihmettelemään tuusaamistamme.

Moneskohan paukku lie lähtee balalaikan piipusta matkaan, kun näätä päättää taas alkaa laskeutumisen. Pysähtyäkseen kolmanteen oksanhaaraan!? ”Ei isäkissan perse sentään, ei tämä oo ennää toellista!!”. Ja kaveria senkun naurattaa yhä kovemmin. Raato todentotta takertuu vielä kerran kiinni ja vielä niin korkealle, että emme saikaralla siihen yllä. Vielä yksi pommi päin näköä ja elukka suistuu alas, jääden vielä viidessä metrissä hetkeksi yhteen hankaan toviksi. ”Eissss…”, ennätän jo aloittaa ja kaverin naurukin on pääsemässä jo valloilleen, kun vihdoin viimein raato kuitenkin kirpoaa ja mätkähtää hankeen koiran tutkailtavaksi. Nyt meitä molempia jo enempikin naurattaa tämän konkelon laukaisu ja keräilen hylsyt taskusta kovia kokeneen näätänraadon vierelle näpätäkseni kuvan muistoksi. Muistikortille tallentuu hieman heikommassa karvassa olevan näköinen näätä, vieressään 11kpl erimoisia haulikon hylsyjä…

”No, tätäpä ei tarvihe sun paljon nylykeä…meleko velton olonen tapaus”, virnuilee vinkkimieskin nostaessaan elukan hangesta. ”Juu ei, ei tarvihe…ei toellakaan tarvihe!”, vastaan takaisin ja sitten matkaamme jo autolle. Kotona raato sujahtaa pussiin ja pakastimeen. Pussin kupeeseen liimaan teipin johon kirjailen ”Reenielukka, ammuttu passkaksi”. Onpahan silläkin joku virka mahdollisesti remmiin astuvan pentukoiran koulaamisessa. Pihakoivunäätällä.
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Foorumi kaikille metsästyksestä ja aseista kiinnostuneille. Foorumin päävalikko -> Pienpedot Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia
Siirry sivulle Edellinen  1, 2, 3 ... , 225, 226, 227  Seuraava
Sivu 226 Yht. 227

 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa


Powered by phpBB © 2001, 2005 phpBB Group
Käännös Jorma Aaltonen, jorma@pitro.com
Päivittänyt Lurttinen www.phpbbsuomi.com