Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Valto. Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Kes 2014 Viestejä: 2996
|
Lähetetty: 21.08.2022 09:10 Viestin aihe: |
|
|
Henkilökohtaisesti minulle aivan yksi ja sama käykö pääministeri juhlimassa ja juhlissa saakin olla juhlatunnelma. Toki vähän kyseenalaista, jos porukassa osaa vetää huumeita, siis mikäli näin on ollut, mutta en sinällään tuomitse sitäkään. Saatan itsekkin käydä juhlimassa eikä kuulu minulle mitä muut vetää samoissa juhlissa. En edes tuomitse sitä oliko työaikaa vai ei. Jos ns. työaika on 24/7, niin aika epätodennäköistä, että ilman yhtä pääministeriä ei selvittäisi yhtenä viikonloppuyönä. Tuskin se Sanna niin ylivertaisen erinomainen on, etteikö asioita saada hoidettua ilmankin, jos oikeen todellinen force majure tilanne pukkaa päälle ja kansakunta on niin äärimmäisessä hädässä, että asia ei voi odottaa aamuun. Siinä tilanteessa voi varmasti ohittaa turhanpäiväiset pykälätkin, mikäli pääministeriä ei tavoiteta sillä sekunnilla, tai tämän työkunto on kyseenalainen.
Minua häiritsee tässä lähinnä kaksi asiaa. Ensinnäkin miten paljon pienemmästä on saatu kohuja aikaiseksi aikaisemmin? Stubbin shortsit oli jo ihmisille liikaa. Millainen kohu olisi noussut jos nyt kyseessä olisi mies eikä nuorehko nainen?
Ja toiseksi, kuinka tyhmä pitää olla, ettei pääministerinä tajua pysyä poissa tämän tyylisistä kohuista? Ei ole kovin vaikea pysyä sen verran jämäkkänä, ettei anna kuvata itsestään tuollaisia videoita kotibileissä, eikä ainakaan esiinny niissä tieten tahtoen. Eikä ole vaikea olla sekoilematta julkisesti baareissa. Omassakin lähipiirissä on useita julkisuuden henkilöitä, nuoria ja varmasti etusivun tavaraa jos sekoilevat, mutta otsikoita ei ole, koska ymmärtävät asemansa ja ovat sekoilematta julkisesti sekä lähipiiri on sen verran läheistä, ettei tällaisia videoita kuvata ja vielä vähemmän julkaistaan, jos nyt sattuu joskus menemään viihteen puolelle. Pääministerin pesti on vieläpä vain muutaman hassun vuoden, kun taas esimerkiksi urheilijoilla sama status ja julkisuusarvo voi olla yli 20 vuotta. Ja puhutaan henkilöistä jotka ovat parhaillaan etusivun julkisuusarvolla ihan alaikäisestä jopa pitkästi yli 40 vuotiaiksi, artisteilla ja näyttelijöillä pidempäänkin. Toki ei aivan yhtä kärkkäästi suhtauduta juhlimiseen, mutta ylipäätään kaikesta sekoilusta revitään otsikot ja silti monet onnistuu välttämään kaiken vastaavan negatiivisen julkisuuden. Miten voi olla niin vaikeaa yli 30 perheen äidille muutaman vuoden ajan? Lähinnä kyseenalaistaisin, että jos harkintakyky näin päivän selvässä asiassa on tuota luokaa, niin onko välttämättä kypsä pääministeriksi? Ja jos ei osaa ennakoida näin päivän selvää kohua nykymaailmassa, eli harkintakyky pettää noin pahasti, niin herää kysymys missä muussa se harkintakyky pettää? Puhuuko ohi suun tyttöjen illoissa tai muuta vastaavaa, jopa pahemmissa paikoissa kuin tyttöjen illoissa?
Eli siinäpähän juo viina, laulaa, tanssii ja pitää hauskaa. Mutta kyllä tuollaisessa asemassa pitää sen verran älli pysyä päässä juhliessakin, ettei päästä tällaisia kohuja syntymään. Ja jos laitetaan vaihde kakkoselle ja ollaan täysin edesvastuuttomassa tilassa, niin tehdään se vain silloin kun ollaan 100% varmoja seurasta, ettei tällaista pääse sattumaan. Ja jos moka on käynyt, niin miten edetään? Mikäli homma on selvä sillä, että sanoo lehdistötilaisuudessa, että sori ja valitettavaa, että videot on vuodettu julkisuuteen, niin eikö siinä sitten samalla vedetä linja myös tuleville pääministereille, että tämän tason kohut on ihan ok ja kaiken järjen mukaan vähäpätöisemmiltä ministereiltä sallitaan huomattavasti enemmän. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
zeke Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Kes 2008 Viestejä: 743
|
Lähetetty: 21.08.2022 09:32 Viestin aihe: |
|
|
Toinen kulma: On ollut mielenkiintoista ja opettavaa katsoa miten "Sanna-konsernin" medioissa on lähtenyt käyntiin erinäisiä katastrofin minimointikirjoituksia.
Mm Yle julkaisi per heti juttuja vanhoista jopa kekkos-aikaisia viittauksia että kyllä silloinkin otettiin ja kyllä nuori(?) nainen nyt pitää myös saada juhlia.
Tässäkin palstassa on esitetty sama argumentti.
Tämä retoorinen ote käy nimellä "Red Herring" https://fi.wikipedia.org/wiki/Harhaanjohtava_vihje
Pyritään harhauttamaan ja kääntäämään debatin fokus muualle.
Fakta on kuitenkin se että jos ennen on töpätty niin se ei oikeuta uusia töppäyksiä.
Korona ja Nato keikat ovat menneet hvyin sanoisin pikemmin Sannasta huolimatta kuin Sannan ansiosta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lahtinen ***
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 20239 Paikkakunta: Suur-Satakunta
|
Lähetetty: 21.08.2022 09:53 Viestin aihe: |
|
|
Joko siihen on tullut selvyys, juhliiko se pääministeri itse noilla videoilla kokaiinipäissään? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
late2 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Elo 2004 Viestejä: 15376
|
Lähetetty: 21.08.2022 10:06 Viestin aihe: |
|
|
Eikös jostain viikosta puhuttu, ennen kuin asia selviää. Aika helppoja aikoja medialla on ollut, tuota huumetestiasiaakin on monen jutun arvoisesti kuvattu joka verkkolehdessä. Mä jouduin kerran huumetestiin, työsopimusta ei tehty ilman testiä, en muista pitikö olla negatiivinen vai positiivinen. Tuolla ei saanut koodata kokapöllyssä. Mutta ammatinvalintakysymys, kuten komisario Palmu joskus kommentoi Kokille. Olis vissiin pitänyt kuitenkin alkaa poliitikoksi.
Siitä tulikin mieleen että kun vihreät heti ilmoittivat tukevansa Marinia sehän käytännössä tarkoittaa että he kannattavat kännissä töissä olemista, ja piristeissäkin. Vaalit tulossa, täälläkin joku narisi ettei saa olla kännissä töissä, kannattaisiko harkita vielä äänestyskäyttäytymistä.
Jotenkin tämäkin keskustelu on tuonut esille sen aika ilmeisenkin asian että toisten käyttäytymisestä ja moraalista on paljon helpompi olla huolestunut ja kriittinen kuin omasta. Aika inhimillistä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
late2 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Elo 2004 Viestejä: 15376
|
Lähetetty: 21.08.2022 10:17 Viestin aihe: |
|
|
Joku tästä(kin) kohusta pöyristynyt voisi polkaista kansalaisaloitteen siitä että samaan tyyliin kun hallitukselle on asetettu vaatimus juristien määrästä asetettaisiin vaatimus absolutistien määrälle. Että olisi koko ajan edes muutama ministeri hoitamassa kansakunnan tulevaisuuden kannalta kriittisiä asioita, tavoitettavissa ja toimintakuntoisena. Kristilliset voisi olla taas haluttu hallituskumppani. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lahtinen ***
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 20239 Paikkakunta: Suur-Satakunta
|
Lähetetty: 21.08.2022 10:53 Viestin aihe: |
|
|
Itse olen ollut hyvinkin erityyppisissä firmoissa töissä päihdepolitiikan suhteen. Pitkältihän se on sitä, mikä on "vakiintunut käytäntö".
Ja onhan aika monella joku semmoinen kaveri, "jonka kanssa pakkaa aina lähtemään vähän lapasesta".
Sannallaha se taitaa olla Bile-Ilmari. Ja onko tämä nyt sitten stä pääministeri-instituution ravistelua.
Edelleenkin tulee mietittyä, miksi nämä videot tuli julkisuuteen ja onko siellä "putkessa vielä joku jytky", jonka tömähdystä tämä ennakkodiipadaapailu pehmittää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Harjula Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Maa 2004 Viestejä: 2225 Paikkakunta: NATO Suomi
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
BlueMarlin Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Maa 2004 Viestejä: 2644
|
Lähetetty: 21.08.2022 12:54 Viestin aihe: |
|
|
Tästähän on tullut oikein viihdyttävä keskustelu puolesta ja vastaan. Minua kyllä ihmetyttää se millaisissa porukoissa pääministeri aikaansa viettää. Ja millä tavalla. Nyt on varmistunut, että videolla puhutaan jauhojengistä, mutta Marinin mielestä siinä puhutaan jostain muusta. Mistä, sitä Marin ei osaa sanoa. Väitteeseen kaulan nuolemisesta Uusivirran toimesta Marin vastaa, että kyse on ollut korvaan puhumisesta tai hän ei ainakaan muista, että kaulaa olisi nuoltu. Pysäytyskuva kertoo hyvin miten Uusivirran pää on asemoitunut Marinin kaulalle ja ainakin kuvissa Marinin molemmat korvat ovat paikoilla missä korvat yleensä ihmisillä sijaitsevat. Laittaakohan Sannan puoliso Räikkönen Uusivirralle kortin missä SDP:n vaalislogania mukaillen lukee, että Meillä taitaa olla sama muija? Minua häiritsee Marinin kyky puhua totta. Ja ihan oikeasti, onko tuollainen käytös pääministerin arvovallalle sopivaa? Tuo kameralle tanssiminen tuo mieleen 90-luvun ja Tampereella sijainneen ravintola Kaijakan. Siellä stripparit pistivät samanlaista settiä. Jos Marin on niin tyhmä, että ei ymmärrä moisten tulevan julkisuuteen niin ei voi kuin ihmetellä. Marin harmittelee videoiden vuotamista julkisuuteen ja kertoo ettei aio muuttaa mitään toiminnassaan. Varmaan on mukava menmä seuraaviin kokouksiin muiden maiden pääministereiden kanssa. Aivan varmasti noilla videoilla on vaikutus siihen miten häneen suhtaudutaan piireissä, vaikka joku ulkomaalainen some-ammattilainen facessa hehkuttaisikin Marinin "cooliutta".
Ja vielä noista bileistä. Joku sanoo taustalla "v...u tästä tulee hyvä fiilis. Mistä tulee? Siitä jallustako mitä "jallujengi" on vetänyt? Aikanaan katselin työkseni päihtyneitä ihmisiä ja tuon bileporukan meininki on samanlaista ja yhtä energistä kuin niillä porukoilla joiden tiesin varmuudelle kiskovan nenäkarkkia. Ja kun ei ole mikään salaisuus kuinka paljon sitä noissa porukoissa kiskotaan niin aika suuri epäilyksen varjo noiden ylle lankeaa. Ja seurapiirijauho tunnetusti poistaa estoja ja tuo sellaisen maailma on minun-fiiliksen. Jos Marin kertoisi mitä hänen käyttämät miedot alkoholijuomat ovat olleet niin niiden myynti varmasti räjähtäisi kasvuun. Niillä näyttää pääsevän samanlaisiin fiiliksiin kuin toiset kokkelilla tai pirillä.
Sinänsä Marinilta on fiksua sanoa, että "en ole nähnyt, ei minun mielestä, jne". Jos jossain vaiheessa putkahtaakin kuvatodiste joka vahvistaa esim. jauhot pöydällä niin sitten kerrotaan, että minähän sanoin etten ole nähnyt. Ja seuloihin meno on ihan yhtä tyhjän kanssa noin pitkän ajan päästä epäillystä käytöstä.
Marinin käytös on varmaan yhtä hankalaa hesu-porukalle kuin Halosen aikanaan. Nämä todennäköisesti pitävät turpansa kiinni ja nielevät kuraa tehtävän edellyttämällä tavalla. Saattaa olla, että viimeistä näytöstä ei ole vielä nähty... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Nimrod Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Elo 2005 Viestejä: 14845
|
Lähetetty: 21.08.2022 14:27 Viestin aihe: |
|
|
Kyllähän Marin on käytöksellään näyttänyt oman arvomaailmansa ja taustansa, se on selvää. On toisaalta ymmärrettävää, että ns. valkoinen roskaväki pystyy varmaankin jopa samaistumaan tällä tavalla bilettävään pääministeriin, eikä pidä asiaa mitenkään kummallisena. Sanon tässä yhteydessä kuitenkin sen, että jos katsotaan SDP:n kannatusta viimeisissä eduskuntavaaleissa ja ynnätään siihen päälle muut vasemmistopuolueet, niin ilman kepua olisi jäänyt hallitus kasaamatta. Eli hyvin herkästä asiasta on nyt kyse ja onkin jännä nähdä, että tuleeko SDP:n kannatus seuraavissa vaaleissa nyt sitten nousemaan vai laskemaan. Marin tullee kuitenkin olemaan yksi ääniharavista, sen verran hänessä on henkilökulttia takana.
Itse toivon, että edellisten vaalien katastrofia ei pääse syntymään ja Kokoomus voittaa vaalit, jolloin voisimme saada edes jossain määrin toimivan hallituksen, Pahin skenaario on se, että oikeiston äänetä (taas) jakautuvat useammalle puolueelle ja suurimman puolueen tittelin saa SDP. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
late2 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Elo 2004 Viestejä: 15376
|
Lähetetty: 21.08.2022 15:27 Viestin aihe: |
|
|
Itse pitäisin aika varmana että seuraavien vaalien jälkeen pääministeri ei ole sossu. Jollei sitten Sanna-huuma innosta toistaiseksi nukkuneita ryntäämään uurnille. Toisaalta saattaa "perä vuotaa", vanhempi väki katselee muita vaihtoehtoja.
Tuota BlueMarlinin ensimmäistä kommenttia olen myös pohtinut, ja varmaan moni muukin. Päihderiippuvaisten kuntoutuksessa on ymmärtääkseni isossa roolissa päästä irti vanhasta kaveripiiristä. Marinin tapauksessa tuntuu olevan kova veto "huonoon seuraan", pintaliitoporukkaan jossa noita huimausaineita vissiin enempi käytetään. Tiedä mikä "kaipuu nuoruuteen" tuossa on, onko tunne että jotain on jäänyt aikaisemmin kokematta, kotiolot kuitenkaan ihan niin kivat mitä on moneen kertaan kuultu ja luettu. Vai onko vaan valta noussut päähän, ja on kiva olla suosittu. Vaikea enää uskoa että ainakaan puolueen osalta tässä olisi enää kyse mistään imagon parantamisesta. Italiassa on sanonta "ei ole olemassa huonoa julkisuutta", vaimon kanssa tätä naureskeltu muutaman viime päivän ajan, olisiko tämä tullut jo tänne pohjolaan. Ehkä tässä nyt kuitenkin on jostain tahattomasta tyhmyydestä enempi kuin varsinaisesta tietoisesta julkisuuden hakemisesta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ollari Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Hei 2006 Viestejä: 12195
|
Lähetetty: 21.08.2022 15:42 Viestin aihe: |
|
|
Nimrod kirjoitti: | Kyllähän Marin on käytöksellään näyttänyt oman arvomaailmansa ja taustansa, se on selvää. | Arvomaailmalla ja taustalla sinänsä väliä, niissä hällä minusta mitään estettä ole hoitaa pääministerin hommaa kunnialla. Mutta jos maata johdetaan samalla ylimielisyydellä ja varomattomuudella, kuin omaa julkisuuskuvaansa, niin hieman huolestuttaa. Vielä kun selittää, ettei tekisi mitään toisin, niin se ettei edes osaa analysoida ja oppia selvistä virheistä, niin...
No, mikä ei tapa se vahvistaa voi päteä tässä. Pääsee tutkan alla puuhaamaan
politiikkaa ja muut pienemmät outoudet tunnu missään. Vaikka väittääkin että haluaisi pitää yksityiselämän erillään ja pysyä julkisuudessa asiakysymyksissä. Hieman realismin taju hukassa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
late2 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Elo 2004 Viestejä: 15376
|
Lähetetty: 21.08.2022 16:36 Viestin aihe: |
|
|
Aika loppuluisuahan tässä tämän hallituksen kausi enää on. Nato-juttuihin näillä tuskin on merkitystä, Sale on noissa kuitenkin vielä takuumiehenä vaikka Marinin uskottavuus menisi. Ryssän pakotejutuissa Marin on ollut sopivan tiukkana, tuskin noitakaan munii, eiköhän Saksa hoida sen homman.
Tulevista jutuista voi tulla vielä ongelmaa. Kuivuus Keski- ja Etelä-Euroopassa on kova juttu, voi olla että kerätään kolehtia EU-tasolla. Suomella on ikävä historia olla noissa mukana vaikka juuri maksettiin elvytyspakettiin aika kasa. Tuossa voi olla vielä vääntämistä, mutta toisaalta Suomi ei ole yksin, pohjoinen Eurooppa tuskin mielellään lähtee tuollaiseen mukaan. Energian hinnannousu on toistaiseksi hoidettu valtioden tasolla, ja koskee kaikkia EU-maita, kaasumaita enempi. Ehkä tuostakaan ei saada ihan hetkeen mitään missä suomalaiset joutuisivat maksamaan saksalaisten talojen lämmitystä. Tuleva talvi tietysti kertoo enempi.
En usko että sisäpoliittisesti olisi painetta vaihtaa pääministeriä. Eri juttu on jos muut EU-maat alkavat epäilemään Marinin luotettavuutta ja EU:n toiminta huipputasolla alkaisi takkuamaan. Toisaalta onhan siellä mm. Orban ja Italiassa on asiat ihan sekaisin, ryssän nuolijoitakin tarjolla vallan kahvaan, Eli aika kirjava väki, Marin paljoa tuolla erotu. Eli eiköhän näillä säädöillä mennä kohti vaaleja, odotellen seuraavaa ... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
BlueMarlin Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Maa 2004 Viestejä: 2644
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Wikke Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Elo 2004 Viestejä: 9468
|
Lähetetty: 21.08.2022 17:43 Viestin aihe: |
|
|
BlueMarlin kirjoitti: | https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009018111.html
Tyhmyyttä, välinpitämättömyyttä, ylimielisyyttä vai kaikkia näitä? |
Mitä vain näistä, niin mikään niistä ei sovi hänen asemaansa. _________________ Lukutaidoton sukupuolineutraali sateenkaareileva metroseksuaali sinivihreä metropoli kasvispiiperö. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tönöttäjä Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Elo 2011 Viestejä: 2822 Paikkakunta: K-S
|
Lähetetty: 21.08.2022 20:05 Viestin aihe: |
|
|
BlueMarlin kirjoitti: | https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009018111.html
Tyhmyyttä, välinpitämättömyyttä, ylimielisyyttä vai kaikkia näitä? |
Parin sidun jälkeen maailma on sun ja sinä hallitset sitä.
_________________ https://www.youtube.com/watch?v=A5RgSgQ6BUU |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|