30 000 ha lisää valtionmetsiä suojelualueiksi

[poikamehto]

[Jalluri]

[hala]

Taisivat ne metsähoitaja Osaran aukeat sijaita tuolla Jallurin mainitsemalla korkeudella. Siellä hakattiin lähes yhdeksi aukoksi n. 20000 ha metsiä. Nuo kuuluisat aukot on hakattu ajanjaksolla -44-54. Ne kulotettiin ja myöhemmin aurattiin, että niihin saatiin taimettuminen alkuun. Viimeksi olen tuolla kulkenut n. 10 vuotta sitten. Puuta oli niin rutosti, että kulkeminen oli suorastaan hankalaa, eli metsänhoitotyöt olivat pahasti tekemättä. Tosin puuta on paljon enemmän, kuin oli ennen aukkohakkuita. Yleensäkin metsiä on hakattu hurjasti sodanjälkeisenä aika mm. sotakorvausten takia.

Varmaan pitäisi puhua myös metsäsektorin vaikutuksesta kansantalouteen ja yleensä työllisyyteen, sekä suomalaisten hyvinvointiin. Pitänee niitäkin lukuja kaivella.

Viimeaikoina on paljon puhuttu siitä, että Suomi tuottaa pelkkää bulkkia metsistä ja että jalostusastetta pitäisi kiivaasti nostaa. Esim. Äänekosken biotuotetehtaassa pien- ja sahaukseen kelpaamattoman puun arvo noin kymmenkertaistuu. Tehdas tuottaa sellua, ligniiniä, lämpöä, sähköä, tärpättiä yms. ja kuluttaa puuta ja vettä. Lisäksi se tarjoaa suoraan useita satoja työpaikkoja, kerrannaisvaikutuksineen paljon enemmän.

[Jalluri]

[EIVA]

Vähempikin metsäasioista ja metsänmittauksesta perillä oleva on varmaan tajunnut että Heiluri on väittämillään metsäkoulun oppituneilla nukkunut tai
ollut tulistelemassa, ei varmaan ole mitään hajuakaan mittausvälineistä ja mittaustekniikoista.
Ei puita mitata miten kulloinkin sattuu vaan kuten laki edellyttää.
Koealamittauksista varmaan siirrytään yksinomaan laaserkeilaukseen jolloin pystytään mitatun alueen jokainen puu puulajeittaan kuutiomaan erikseen.
Heiluri varmaan heti väittää ettei se ole mahdollista vaan tulos on arvio ja mitä kulloinkin sattuu olemaan.

[heiluri]

Niinpä, ja miten ja miksi se laki ja ohjeet on laadittu, ja keiden toimesta?
Pienillä painotusmuutoksilla saadaan aikaan ihmeitä.
_________________
Kertalaakiyhdistys

[masiina]

[Heero]

Onkohan tässä heiluri vs muut kyse siitä, että puhutaan eri asioista. Heiluri arvostaa metsää, jota ei ole käsitelty millään tavalla pitkiin aikoihin, vaan ovat luontaisia tai luontaisen kaltaisia (metsää on joskus käsitelty, eikä se ole siten täysin luontaisessa tilassa).

Toki talousmetsä poikkeaa tästä. Usein aluskasvillisuus on kasvupaikkatyyppiin nähden ruohovaltaista, puusto tasarakenteisempaa, nuoria metsiä tai taimikoita enemmän, maassa edellisen hakkuun jäljiltä risuja, kosteat paikat ojitettu jne. Luontainen metsä on jollain tavalla ehjempi kokonaisuus, kun risut yms. puuttuu.

Noita metsiä ei voi verrata, koska talousmetsiä tarvitsee meistä jokainen. Surku tulisi, jos kenenkään hyödyntämiä metsiä ei saisi olla talouskäytössä. Keskustelu kuitenkin helpottuisi, jos puupelto määriteltäisiin. Metsätaloudenharhoittaja joutuu jatkuvasti kohtaamaan noita syytöksinä ilman, että tiedetään, mistä syytetään. Puupelto-termin käyttö tuntuu olevan määrittelemätöntä mollaamista. Esimerkkejä haetaan äärimmäisistä kuvioiata, jotka ei edusta talousmetsiä yleistettynä.

Toisaalta metsätalous ei ole vain haitannut metsästystä. Hirvieläinkanta olisi edelleen Suomessa 20 000 kpl, jos talousmetsiä ei olisi. Nyt meillä on 100 000 hirveä, 100 000 valkohäntää ja ehkä 50 000 kaurista.

Jatkuvaa kasvatusta ei kannata kaipailla ratkaisuna metsien olemukseen. Tein juuri parin hehtaarin poimintahakkuun mt ja omt-kasvupaikkaan. Tulos ei ole kaunis, rehevät maat heinittyy, risuja tulee kuten jaksollisessakin kasvatuksessa ja sekametsä tai koivuvaltainen puusto muuttuu vähitellen kuusikoksi ja taimettuminen tästä eteenpäin on hyvin hidasta ja epävarmaa.

[hala]

[Black Bart]

[Partiopoika]

Vaan mitä jos on sekä metsästäjä että suojelija? Maailma ei ole mustavalkoinen, jossa metsästäjät ovat pahoja tai suojelijat ovat pahoja. Suojelupuolella ajava voima on yleensä ihan vilpitön huoli suomalaisen (ja koko maailmankin) luonnon tilasta, ei kiusanteko muille. Toki poikkeuksia mahtuu joukkoon, kuten metsästäjienkin joukkoon niitä mätämunia.

Kyllä tässä on moni puhunut asiaa siitä, miten metsät ovat Suomessa muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Eikä valetta ole sekään, että puuta on enemmän kuin ennen. Mutta millaista se puu on ja miksi sitä on enemmän kuin ennen?

Noin 81% puista on halkaisijaltaan rinnan korkeudelta alle 30cm ja noin 47% on alle 20cm, ihan suoraan tuon VMI:n mukaan. Ei kovin jylhää metsää, vai? Joskus muistan nähneeni laskelman, jossa keskimääräinen puu olisi tuon alle 20cm halkaisijaltaan. Puuta on siis paljon, mutta se on kohtuullisen pientä. Myös metsäpinta-ala on kasvanut, siihenkin löytyy muutama helppo selitys. Pohjoisessa puuraja nousee tuntureiden rinteillä ja levittäytyy pohjoiseen. Tämän näkee mm. vanhoista valokuvista. Kun maaseudulla pientilat ovat vähentyneet, on peltojen sekä niittyjen annettu metsittyä. 60-luvulla aloitettu soiden ojitus on myös lisännyt metsämaan ja puuston määrää. Samalla on valitettavasti aiheutettu ongelmia isolle joukolle soiden lajistoa, mm. niille täällä jo mainituille riekoille, joiden selviytyminen ojitetuilla soilla on huonompaa luonnontilaisiin verrattuna.

Metsien ikärakenne on myös muuttunut, oikeasti vanhojen, yli 140 v metsien osuus metsien pinta-alasta on tippunut sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Kun 1950-luvulla niitä oli 2 400 000 ha, niitä on nyt 1 400 000 ha. 120-140 v metsien osuus on tippunut 1 000 000 ha -> 600 000 ha. 1-20 v metsien muutos on ollut 1950-luvun n. 750 000 hehtaarista 2010-2020-lukujen 3 100 000 hehtaariin. Myös 21-40 v metsien osuus on kasvanut n. 2 000 000 ha -> n. 3 600 000 ha. Samalla kun nämä muutokset ovat tapahtuneet, on metsämaan pinta-ala siis kasvanut 17 000 000 ha -> 20 000 000 ha. Eli suhteellinen pudotus vanhojen metsien osuudessa on vielä rajumpi. Pelkästään tämän vuosituhannen aikana on yli 140 v metsien määrä vähentynyt n. 300 000 ha.

Kun puhutaan taas yksittäisistä lajeista, kuten kanahaukasta, on se kannanlasku ihan tutkittua dataa sekin. Se perustuu vapaaehtoisten tekemiin standardoituihin laskentoihin, joista osaa on tehty jo vuosikymmeniä. Kanahaukka kärsii isojen kuusten puutteesta, koska sellaisiin ne pesänsä pykäävät, kuten moni muukin metsien laji. Kaupungeissa kanahaukat ovat runsastuneet selvästi, koska isoja puita ja etenkin saalista pulujen sekä varislintujen muodossa löytyy. Oravankin on tutkimuksissa todettu taantuvan maaseudulla kovaa vauhtia, kun metsät ovat liian nuoria tuottaakseen käpyjä. Kaupungeissa menee vähän paremmin, kun lintulautoja riittää sekä isoja puita on edes jonkun verran ihmisten pihoissa.

Vesilintujen kannat ovat yksi asia, missä moni on varmaan havahtunut siihen, että "jotain tarttis tehdä". Omassakin seurassa vanhat herrat voivottelivat pari vuotta sitten sitä, miten nokikanoja ammuttiin ennen yhtä paljon kuin sinisorsia nykyään. Vesilintujen taantumiseenkin on monia syitä, joista osa on hyvin lajikohtaisia. Merikotkaa monesti syytetään saaristolintujen ahdingosta, vaikka se on luontainen osa Itämeren ravintoketjua. Ylimääräistä rasitusta aiheuttavat vieraslajit minkki ja supikoira, jotka rosvoavat pesiä turhan tehokkaasti. Kesämökkien rakentaminen sisäsaaristoon myös estää pesinnät metsäisemmillä saarilla, joilla emot olisivat suojassa merikotkilta. Toki sisäsaaristossa sitten minkit ja supikoirat erityisen isona riesana. Sisävesillä rehevöityminen on iso ongelma. Umpeenkasvu heikentää lintujen ruokailumahdollisuuksia ja särkikalojen runsastuminen lisää kilpailua ravinnosta. Särkikalat kun popsivat samaa sapuskaa sukeltajasorsien kanssa. Päälle sitten ne jo mainitut vieraspedot ja ongelmat talvehtimisalueilla. Suojelualueilla taantuminen on ollut vähän hitaampaa kuin muualla, eikä se laulujoutsenkaan ole mikään uhka muille vesilinnuille, päinvastoin. Laulujoutsenen ei ole huomattu haittaavan muiden lintujen pesintöjä, vaan jopa hidastavan muiden vesilintukantojen laskua verrattuna alueisiin, joilla laulujoutsenia ei ole. Agressiivisina pitävät pedot kaukana.

Ylipäänsä suojelualueilla usein sitä eläimistön määrä vastaa paremmin luonnontilaa. Ihmistoiminta, olipa se hakkuut, peltoviljely tai kaupunkien rakentaminen, muuttavat ympäristöä joillekin lajeille edullisemmaksi. Esimerkiksi hirvi hyötyy avohakkuiden tuomista taimikoista ja valkohäntäpeura pelloista. Suojelualue saattaa toimia "tuotantolaitoksena" jolta sitä metsästettävää riistaakin levittäytyy sitten talousmetsiin. Hyvissä olosuhteissa lisääntyminen sujuu paremmin ja ylijäämä levittäytyy sitten muualle, toivon mukaan runsastuttaen kantoja entisestään.

Joku kommentoi jatkuvaakin kasvatusta täällä, mutta luonnossahan kyse on käytännössä aina jatkuvasta kasvatuksesta. Metsäpalo ei Suomessa käytännössä koskaan polta kaikkia puita elävältä, vaan selvinneet isot puut levittävät siemeniä ja juurivesoja, joista syntyy taimia. Kun vanhassa metsässä kaatuu puita, niiden aiheuttamiin aukkoihin kasvaa siemenistä tai juurivesoista taimia. Taloudellisesti jatkuva kasvatus on ainakin joissain oloissa kannattavampaa kuin avohakkuumalli, mutta riippuu monesta asiasta.

Pohjoisessahan noilla suojelualueilla saa pääsääntöisesti metsästää ja se koskee niin uusia kuin vanhojakin suojelualueita. Poikkeuksena luonnonpuistot, joissa liikkumista on rajoitettu muutenkin tiukoilla säännöillä. Etelässä kävijämäärät ovat monissa puistoissa sen verran isoja ja alueet pieniä, että olisi hyvin vaikeaa sovittaa metsästystä sinne. Pienet suojelualueet harvemmin taas metsästystä isommin sotkevat. Voihan sen suojelualueen perustaa yksityinenkin maanomistaja, kun sopivien kriteerien täyttyessä siitä saa metsän arvon verran rahaakin. Yhä useampi niin myös tekee ja vielä useampi tekisi, jos valtiolla olisi tarpeeksi rahaa antaa METSO:on. Pääosa suojelusta on kuitenkin valtion mailla, jolloin sen vaikutus yksityisiin ihmisiin on aika vähäistä. Silloin tällöin yksityismaita lunastetaan suojeluunkin, mutta erittäin huomattavasti useammin niitä otetaan erilaisten infrahankkeiden vuoksi, esim. maanteiden oikaisut ja levennykset.

Taimikoissa ja harventamatta jääneissä nuorissa talousmetsissä on ollut omien kokemusten mukaan kaikista ikävintä kulkea. Hyvänä kakkosena tulevat suojelualueet, joille on osunut isompi myrskytuho. Jälkimmäisissä kuitenkin yleensä näkee eteensä pitkälle ja puunrunkoja voi kiertää tai kiipeillä yli. Taimikossa näkyvyys pahimmillaan metri ja kiertäminen vaikeaa.

Moni suojelija, ja varmasti metsästäjäkin, näkee luonnolla arvoa ihan vain luontona ja toivoo sitä säilyvän jälkipolvillekin. Harvassa on ne ihmiset, joille se luonto on pelkkiä numeroita, olipa "puoli" mikä hyvänsä. Luonnosta haetaan eri asioita ja kaikki varmasti arvostavat sitä rauhaa, mitä koskemattomassa luonnossa on. Ja aikaisemmin lueteltujen lukujen ja muiden seikkojen valossa ainakin minä pidä sitä ihan hyvänä meidän metsästäjienkin kannalta, että luontoa suojellaan, jotta jälkipolvetkin saavat siitä vielä nauttia ja jotta meille metsästäjillekin riittäisi riistaa tulevaisuudessa. Tämän vuoksi Metsästäjäliitto sekä BirdLifekin ovat yhdessä kimpassa Sotka-kosteikkohankeessa. Vieraspetojen poisto on työtä, jota metsästäjät tekevät ja josta suojelijat ovat, monen oletuksista poiketen, pääasiassa kiitollisia. Jotkut ovat ottaneet sen rohkean askeleen, että ovat ihan itse alkaneet niitä pyytää, vaikkei muuta metsästysharrastusta eikä -kokemustakaan ole. Kaikkia meitä tarvitaan suojelemaan luontoa, vaikka keinot ja tarkoitukset vähän eroaisivatkin toisistaan. Ei tämä ole "me vs. ne". Samassa veneessä ollaan, eikä vaikka riistalintujen loppumista taida kukaan haluta? Suojelun tuomat rajoitukset harrastukseen ovat toki ikäviä, ja niiden suhteen kannattaisi liiton olla aktiivisesti mukana sorvaamassa kompromisseja. Myönnytyksiltä ei voi välttyä, mutta niinhän se elämässä muutenkin menee.
_________________
Perse edellä puuhun on aina paras tapa

[Ramiwolf]

Suomessahan se ongeman ydin on siinä, että se ylin luonnonsuojelun "vihreistä" päättäjätahoista edustaa NIIN punaista "suajelua", että se edustaa totaalisen kielteistä suhtautumista metsästykseen.

Juhlapuheissa ja julkisuudessahan esitetään maireasti, että ymmärretään metsästäjiä ja heidän esittämiään asioita luonnonsuojelun suunnitelmissa, mutta todellisuus on ihan jotain muuta pääsääntöisesti.

Ongelmana on siis tuo ylin päättäjätaho, ruohonjuuritasolla moni vihreä ei välttämättä halua sotkea politiikkaa tuohon vihreyteen, mutta he eivät tee päätöksiä tai lakiesityksiä, vaan nuo ylemmät tahot.

Oikeasti aika moni metsästävä tekee paljonkin myös luonnonsuojelutyötä, ollen paljon enemmän oikeasti luonnonsuojelija, kuin moni noista kaupungeissa asuvista kerrostalosuojelijoista tai paremminkin "hyödyllisistä viherkommarisuojelijaidiooteista", joista pahin esimerkki on nuo Tapiolan edustamat tonokit.

Eikä tätä vinoumaa Suomessa saada oikaistua nopeasti, kuten verrattuna tuohon NATO- havahtumiseen, koska nämä punavihreät suojelijat eivät peräänny tuosta ase- ja metsästysvastaisuudestaan vaikka tänne joku rynnisi itärajan takaa maatamme "suojelemaan" pahalta NATOlta.

[poikamehto]

Mainio kirjoitus Partiopoijjalta.

[Partiopoika]

[late2]

Taitaa se "paha veri" johtua lähinnä siitä että toiset alkavat määräämään mitä omassa metsässä saa tehdä ja miltä sen pitää näyttää. Joillain metsänomistajilla on intoa ja taloudellisia resursseja pitää metsänsä "kivan näköisinä" ja "mukavina kulkea" muttei välttämättä kaikilla.