OhjeOhje   HakuHaku   KäyttäjälistaKäyttäjälista   KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät   RekisteröidyRekisteröidy 
 KäyttäjätiedotKäyttäjätiedot   Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestitKirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit   Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään 

Näätäjahti
Siirry sivulle Edellinen  1, 2, 3 ... 224, 225, 226, 227  Seuraava
 
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Foorumi kaikille metsästyksestä ja aseista kiinnostuneille. Foorumin päävalikko -> Pienpedot
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Kirjoittaja Viesti
wingmaster
Kanta-asiakas


Liittynyt: 16 Tam 2005
Viestejä: 785
Paikkakunta: perämeren rannikko

LähetäLähetetty: 07.02.2021 21:07    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Jahtireppu kirjoitti:
Kertokaapa kokeneemmat pyytäjät, mitkä on parhaita keinoja häätää näätä esiin esim. oravanpesästä? Puun potkiminen, raapiminen, puunpätkällä naputtelu vai mikä muu? Lähteekö näätä yleensä herkästi liikkeelle?


Mikäli kirveen kopistelulla ei liikettä, niin ampuminen pesän reunaan varmin vaihtoehto, jos oot varma että se siinä on. Turhan päiten summissa puitten paukuttelulla saa sen varmasti karkkoon menetettyä, jos sattuu lähellä oleen. Yksilöitähän nämä on käytökseltään, kuten tuhola vihjasi.

Tammikuun lintujahissa lähin yks päivä haulikon kans ettiin teerejä kiepeistä, kun oli niin myteri keli. Sattumalta törmäsin rämemännikössä tuoreisiin näätän jälkiin, jotka nousi 10m päästä puuhun ja siinä oravanpesä vieressä. Arvelin, että ei siinä ole, mutta rymistelin vähän lämpimikseen ja kun ei mitään, niin päätin kiertää mistä puittoo tulee alas. Kova tuuli kun pudotteli lunta puista niin ei nähny itse puittoota.
!&%¤# se alas tullu ja jäi muka mottiin, joten palasin siihen männylle taas pieksemään puun kylkeä ja heilutin koko matalaa puuta. Ehkä jotaki uhosin ääneenki. Ei mitään, joten uus lenkki. Totesin, että ois se voinu yhestä kohin talvitien ylittää oksia pitkin, joten luopaannuin ajatuksesta näädästä, mutta palasin vielä pesälle. Muutaman kerran rymistelin puuta,vaan lopuksi ennen matkan jatkamista päätin täräyttää pesän kylkeen ja sillon lähti näpes. Pikkunen narttu, oravaa vähän isompi.

Oli muuten lyhin jäljestys ikinä. Very Happy
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jahtireppu
Kanta-asiakas


Liittynyt: 06 Huh 2005
Viestejä: 3030

LähetäLähetetty: 07.02.2021 22:05    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Mutta onhan vain mahtava laji, haastetta piisaa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jahtireppu
Kanta-asiakas


Liittynyt: 06 Huh 2005
Viestejä: 3030

LähetäLähetetty: 08.03.2021 16:52    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Ei ollu minullakaan pitkä jälestysmatka jos ei wingmasterillakaan. Metsäautotien levennykseen laitoin auton parkkiin, kun oli näädänjälet vieressä. Valmistauduin jäljitykseen, mutta 15m päästä oli näätä noussut puuhun. Siinä jo naputtelin lähipuita. Koira sekoitti jälkiä, joten laitoin sen vielä autoon ja kiersin lenkin ympäri pariinkin kertaan. Ei ollu jälkiä. Autolta hain pohjiksen ja näin, että nyt on hajua. Oli näätä karannu mun kierroksen aikana. Vähän yli kilsan paineli koira perässä ja haukku päälle. Korkealla kuusessa kuikisteli komea näätä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Hitleri
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 4735

LähetäLähetetty: 02.04.2021 20:05    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Kovin hiljaiseksi on tämä näätätopitsi kuivahtanut loppuunsa. Liekö keskustelut vasepoksissa vaiko missään? Passiiviset rautaukotkin passivoituneet täysin. Noh, kausi paketissa pari päivää takasinpäin. Jotain tuli temuttua ja ajattelinpa, että jos saataisiin tännekin topitsiin eloa ja niinpä arvelin naputella jotain turinoita kauden jälestystapahtumista, aina sopivissa väleissä, jos jotakuta nyt yhtään kiinnostaisi etes lueksia...

Elikkäs siis: Näätäntussaroijan päiväkirjasta!

Osa 1: Sulan näävä

Sampsunki helistää hereille. Marraskuinen kevätaamu, ja on vielä pimeää kuin n**k***n kellarissa. Kopaisen rilinät pois päältä luurista ja konkoilen pystyyn elämänsulostuttajan vierestä. Vilkaisen lämpömittariin: -8 raatia?! On viimeinen lintulisenssipäivä ja meininki kuljeksia vielä toisen koiran kanssa pensaikossa jonkunmoinen lenkki. Kamppeet niskaan ja kepeät eväät taskuun, lintusohlo kaapista pussiin, koiruus tarhasta matkaan ja autoon. Ajelen parikymmentä kilomeettersiä suuntaan X, tutun mehtäautotiepiston lenkkiin. Tutka vireeseen, huli irti ja maisemaan!

Pakkasaamu on syksyn ensimmäinen kunnon pakkasen keli. Ei mikään lintukeli viimeisen päälle, vaan ulkoilukelinä mainio. Nevat ja rämeiköt ovat ankkajäässä pinnasta ja kestävät luisevan mehtämiehen kävellä. Koiralle hiukan karkeaa tassuihin, mutta märätkään hetot eivät nyt hidasta senkään menoa. Päätän koukata läheisen nevan nurkilta, jos sieltä teeriä yhyttäisin. Tai tarkemmin koira yhyttäisi. Hetkessä hunsvotti paineleekin tutkan mukaan jo puolen kilsan päässä. Keli on rasvatyyni ja aurinko nousee. Kertakaikkisen komean näköistä, varsinkin kun tänne kyseiselle suolle ei vielä valtionyhtiö ole tölväytynyt… Pysähdyn suon laitaan ootastelemaan, että koira ennättää kiertää lenkkinsä, tällä kelillä ukon liike kuuluu kauas, vaikka kuinka hiipparoisi. Rintataskussa Sampsunki alkaa väräjämään. Luiskautan luurin kouraani ja huomaan, että sieltähän rimputtelee saman seuran vihkiytynyt julliukko. Mitähän hällä mahtaa olla mielen päällä? Sepä selkenee äkikseen: ”Hojo! Onko mies maastossa?”, kuuluu luurista. Soittaja tietää meikäläisen mieltymykset ja soiton tarkoitusperän perusteella myös tietynlaisen geenivirheeni, sillä seuraava toteamus saa rattaat pipon alla pyörimään: ”Salon puomilta meni puoltoista-pari tuntia sitten näätä auton eestä, pimeällä, kun olin rekun kanssa kahtelemassa hirvenjälkiä lenkilläni. Puomilta n. 28m ristin suuntaan, nous het kerrasta siihen tienvarren isoimpaan närreeseen ja jäi siihen killistelemään…”. Tiedän kyllä selostetun senssin melko hyvin. ”No eipä siinä kettään, hyvä kun soitit, minä oon vielä täällä muualla komuamassa, mutta jahka saan kippurahännän kiinni, niin ajelenpa sinne puomille! Kiitokset ilmotuksesta!”. Luuri kiinni ja kahtelemaan, että missäs se huli viipottaa. Lenkiltään tulossa, joten käännän koivenkäret tulosuuntaan ja lähden lompsimaan kohti uskollista kulkinettani. Koira potaltaa muutaman kymmenen metrin päästä ohi ja vihellän sitä odottelemaan, otanpa tuon varuiksi remmiin, eipähän hairahda jullin tai jonkun muun perään.

Ajelen kyläpahasen läpi ja stoppaan pieneen markettiin, huomasinpa näet, että Garminin kapulasta on virtanen vähissä, eikä varaparistoja löytynytkään sarkatakin taskusta. Mihin lie hukkuneet, sillä siellä niiden piti olla? Siispä marketista alkkaaleja hakemaan! Kassalla menee tovi ylimääräistä kun tutun kassanaisen kanssa täytyy mehtäasioista porista. Kohtapuoliin näätänkulusta alkaa olla jo rontti kolme tuntia, eikä se tottavie ainakaan paranna hajuja…

Viimein parkkeeraan kulkineeni hyvästi ennen puhelussa neuvottua puomia. Huli irti takapenkiltä ja viisailen sitä oikeaan suuntaan. Se spurttaakin tietä pitkin puomia kohti niin, että murske iskee kipinää! Nokka ei pysy jalkojen matkassa ja ensin se vetelee reilusti yli siitä missä elukan on kaveri nähnyt. Vaan kohta palailee takaisin ja merkkaa arviolta siinä kohtaa tien sivussa heinikossa jotain. Olen itsekin jo saanut tamineet aseteltua siihen malliin, että lompsin kohti havaintopaikkaa. Nyt näen koirasta, että tuttu haju on rekisteröitynyt sen hajuepiteeleihin ja leviää siellä ympäriinsä kuin coviddi ympäri Rion katuja. Koira lähtee takajälkeen tutkimaan, sula maa ja sen on varmistettava suunta täysin nokallaan. Vajaan kymmenen metrin jälkeen suunta selkiää ja se kääntyy takaisin, ylittää tien ja alkaa jälestyksen. Hetikohta matkanteko tyssää kaverin viisaaman isohkon näreen juurelle. Sesse tutkii runkoa sitä vasten takajaloillaan seisten. Puittojälkeäpä ei paljon sulan aikaan seurailla miespelissä… Noh, annetaanpa aikansa kaikelle, tuumin ja jään rauhassa katselemaan. Nuo muutamat harvat aivosolut kimpoilevat pystyjen korvien välissä ja koiruus päättää lähteä rengastamaan. Seuraan sen touhuja harvassa mehtässä ja reilun 80m päästä niihin tulee taas enempi tekemisen meininkiä. ”Tökkäsi jälkeen!”, mietin mielessäni ja samassa koira katoaa kirsu kuntassa näkyvistä ojikon varteen. Tihrustelen tutkasta: 120m…180m…etenee ojan vartta…205m, koukkaa kankaalle…250m, palaa takaisin ojan pieleen…280m suttaa hollin paikallaan, mutta jatkaa…345m…345m…347m…344m…nyt pyörii kuin ryssä Anttilassa. Siispä lähden kaveriksi. Saavun vaivihkaa paikalle ja koirasta hoksin, että liekö elukka noussut taas puuhun. Hiukan etäämmällä se rengastaa, eikä löydä lähtöjälkeä, komuaa paria kannonpäällistä tarkemmin, palaa ojalle, rengastaa, taas tutkii kannonpäälliset ja kolot. Jokohan tuo ryötti olisi asettunut makuuksilleen, tuumin ja tutkailen ympäristöä. Mehtä ympärillä on pääosin melko nuorekasta männikköä, seassa likempänä ojanvartta varsinkin koivua ja jokunen valtapuustoa pienempi näre. Koira kahtella kuikkii välillä puihin. Tuleekohan sieltä hajua…?

Käyn kurillani kopistelemassa pari närettä enempi jäljen tulosuunnassa, jossa koirakin häärää. En erota niissä yhtään oravanpesää tai muutakaan, mutta tuleepahan kollattua. Muutama potku, vielä kepinisku perään. Ei mitään. Puolenkymmentä närettä ratsattuani huomaan yhden, jossa on joku pesäntapainen, toivo herää. Mutta se sammuu yhtälailla äkkiä, kun kolisteluista huolimatta mitään ei tapahdu. Tällä välin koira on edennyt tutkan mukaan aiemmin jäljittämänsä jäljen päähän. Siirryn perässä muutaman kymmenen metriä sinne suuntaan, sillä koiran liikkeissä on selkeästi enempi sähköä. Se jatkaa omia perkailujaan ja minä tuumin, että missä se näätä mahtaa piileksiä. Pitäisikö rengastaa koiran kanssa vielä kauempaa? Puittaisiko se näätä tällaisessa männikössä miten pitkästi muutoinkaan? Miten pitkälle se on vielä hämyssä juoksennellut? Ja miksei minulla ole koiraa joka sen suoraan tästä älyäisi?! Pitäisikö ensi kaudeksi liittyä hirviporukkaan?

Sitten silmä erottaa kohtuu naurettavan näköisestä näreestä hajanaisen näköisen risukyhäelmän. Enempi se näyttää kyyhkyn tai harakan yritelmältä, kuin tupsukorvan päiväkortteerilta. Hiippasen kuitenkin likemmäs tutkimaan. Nappaan toisella kädellä kiinni kuusen alaoksista ja vetäisen niillä vähillä voimillani, jotka minulle on suotu. Niidenkin rajallisuudesta huolimatta näre selkeästi heilahtaa aina latvaa myöten. Voimieni tunnossa teen vielä pari nykäisyä lisää. Sen verran tuuhea picea abies tässä on kyseessä, että en ihan takuuvarmasti näe, jos puusta jokin lähtisi tahi siellä liikkuisi. Otan pari pakkiaskelta sivuun ja samassa huomaan kuusen vieressä olevan männyn latvassa tutun turjakkeen: no näävähän se siellä! Siellä tuo turrikka tuumailee mitä tehdä. Koira tuusailee tutkimuksiaan sivummalla, vihellän sen paikalle. Se alkaa pyöriä reippaasti ympäriinsä, jostain tulee selkeästi vähän hajua, vaan ei se meinaa heti hoksia mistä. Tollikka! Otan vanhan konstin käyttöön ja ojentelen rihlakolla latvan suuntaan, koira katsoo ensin oudoksuen, mutta hoksii varmistimen naksausta kupletin juonen. Sama naksaus ja taktinen rykäisy saa myös tulevan saaliimme kääntämään katsettaan. Haukku kilahtaa päälle! Annan karvaisen kaverini haukkua moukuttaa kotvan aikaa, kunnes toinen yhteinen karvakaverimme näyttää tuumivan omaa seuraavaa siirtoaan. Se liikahtelee muutaman kerran rauhattomasti ja selkeästi miettii, että josko hyppäisi leijana pusikon suojissa ja turvin kukaties suoraan varvikkoon. Sulan maan aikaan varsin en halua niin tapahtuvan ja niinpä Tikka tupsahtaa. Yritän vielä sihdata ryynit enempi pään puolelle, ettei nahka niin kärsisi. Tämä peli kun polkee melko sakeasti, ainakin neljä haulia neliölle…

Hallin hampaat iskeytyvät heti kultakurkkuun kun sen rompsahtaa mättäälle. Tapansa mukaan koiruus kanniskelee saaliin ensipujuutusten jälkeen hollin kauemmaksi, mutta suostuu sen kuitenkin hyvin luovuttamaan minulle. Samalla valkoinen rintapielus saa punaisia vivahteita, mutta sehän vaan lisää uskottavuutta näissä hommissa kokeneemman tarhakaverin silmissä! Hyvittelen hulia sen tekemästä työstä, omat epiteelit eivät olisi ehken moiseen suoritukseen riittäneet. Nostan ihan hyvässä nylkykunnossa ja – karvassa olevan näädän puun oksalle ja istutan koiran tyvelle, näppään kuvan ja syötän sen metianvirtaan, vatsanappiin, sille samaisella kaverille, joka elukasta aamulla ilmoitti. Saatesanoiksi: ”Saishan näitä kun joutas olemaan…”. Minuutin perästä kaveri soittaa ja kerron hänelle selonteon tapahtumista. Hän on mielissään asiasta ja kiittelee, sitä en tiedä miksi kylläkään kiittelee eritoten. Tuskin olisi kiitellyt jos olisi siinä vaiheessa tiennyt, että kun jatkoimme päivän askareita tuossa samaisessa maastossa, niin tulipahan siinä sessen toimesta laukotettua myös vasaporukka hyvän löytöhaukun päätteeksi ulos alueesta… Mustaa mehtoakin hutjake vielä käskyttää samalla reissulla hyvän aikaa, mutta rapsakka keli ei salli meikäläisen sissitaidoilla lähestyä riittävän liki, vaan mehto siivittää ties minne.

Joutaapa tuo tieten siivittääkin, lintulupa loppuu, mutta näävänpyynti saa tästä päivästä tälle kautta avauksensa!
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jahtireppu
Kanta-asiakas


Liittynyt: 06 Huh 2005
Viestejä: 3030

LähetäLähetetty: 02.04.2021 23:54    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Jatkoon, saa naputella lisää 👍
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
tuhola
Kanta-asiakas


Liittynyt: 29 Maa 2004
Viestejä: 17675
Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa

LähetäLähetetty: 03.04.2021 11:44    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Mukava tarina Smile

Näätähommat hiljenee. Varmaan monessa paikassa sama ku isojoella että näätäkanta on romahtanu n. 70%. Ja näätämiesten kannat on romahtanu 90%. Rautamiehiä on mutta jäljittäjiä tai koiralla pyytäjiä ei.

Itellä varmaan näädänjäljitykset lisääntyy, jos näätiä jatkossa on ja kelejä. Ei ole talossa ainuttaan luppakorvaa eikä toistaiseksi tulekkaan.
_________________
Varoitus!!! Älä anna yläpuolella olevalle kommentille mitään painoarvoa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
EIVA
Kanta-asiakas


Liittynyt: 31 Maa 2013
Viestejä: 1602
Paikkakunta: Itä-Suomi

LähetäLähetetty: 03.04.2021 15:28    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Olen seurannut tuota näätäkannan kehitystä jo vuosikymmeniä, kun metsästyksen aloitin ei alueella joka vuosi tavannut yksiäkään näädän jälkiä,
kunnes ne aika nopeasti alkoivat lisääntymään, vuosien saatossa on seuramme alueelta ammuttu useita satoja näätiä. Aina on joka kevät tuntunut ettei alueelle jää kuin muutama näätä mutta taas syksyllä niitä vaan ilmaantuu. Vaikka seurassamme ei ole ollut kuin muutama aktiivisemmin näätiä pyytävä, kuitenkin saadut saalismäärät ovat olleet vuosittain 15-40 luokkaa ehkä keskim. vajaa 20 kpl. Pyynti on täällä hetkellä lähes yksinomaan rautapyyntiä aiemmin enempi koira pyyntiä. Parhaana vuonna vajaa 20 v. nuori mies armeijaan lähtöä ootellessaan ampui koiralta 31 näätää. Kun kävin viimeiset raudat kuun lopulla hakemassa sain vielä yhden näädän pois kuleksimasta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
andes
Kanta-asiakas


Liittynyt: 03 Syy 2009
Viestejä: 1066
Paikkakunta: Sodankylä

LähetäLähetetty: 04.04.2021 13:10    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Hitlerillä hyvvää stooria. Meinas kahvi päässä lukiessa jäähtymään..
_________________
Sole niin justhiinsa..
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Jahtireppu
Kanta-asiakas


Liittynyt: 06 Huh 2005
Viestejä: 3030

LähetäLähetetty: 04.04.2021 18:38    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Hienosti oli myös andes saanu kuvattua vilmiinsä näädänpyynnin suolaa eli mitä vaan voi käydä ja päivä venähtää. Aamulla, kun löytää hyvät jäljet ja kuvittelee näädän olevan jo miltei repussa. No päivän päälle mieli saattaa vähän muuttua Laughing Minusta on näädänpyynti koiralla yksi hienoimmista jahtimuodoista. Ihan vasta-alkaja olen lajissa. Raudoilla noita on tullut pyydettyä jo pitkään, mutta tänä talvena en edes rautoja laittanu, että näätiä säästyisi koiralle työstettäväksi.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
tuhola
Kanta-asiakas


Liittynyt: 29 Maa 2004
Viestejä: 17675
Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa

LähetäLähetetty: 04.04.2021 18:57    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Näädän jäljittely on komiaa hommaa ilman koiraakin. Näätäjahdissa saa metsästyksen korkeakoulutusta. Smile
_________________
Varoitus!!! Älä anna yläpuolella olevalle kommentille mitään painoarvoa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jahtireppu
Kanta-asiakas


Liittynyt: 06 Huh 2005
Viestejä: 3030

LähetäLähetetty: 04.04.2021 19:48    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

tuhola kirjoitti:
Näädän jäljittely on komiaa hommaa ilman koiraakin. Näätäjahdissa saa metsästyksen korkeakoulutusta. Smile

Juur näin. Eikä koirasta oikeastaan ole kuin haittaa siinä jäljittelyvaiheessa, kun sekoittelee jälkiä. Mutta sitten tilanne muuttuu, kun saa näädän kierrettyä pieneen mottiin, eikä oikein tiedä itse missä näätä lymyää. Silloin koira auttaa paikallistamisessa. Samoin jos näätä karkaa niin silloin koira saa nopeammin näätään kontaktin. Vai miten näätä käyttäytyy, jos se karkaa maata pitkin ja ukko rahnustaa perässä? Uskoisin, että pitkään saa kävellä/suksia perässä, tavoittaako ukko karannutta näätää kovinkaan helposti?
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
tuhola
Kanta-asiakas


Liittynyt: 29 Maa 2004
Viestejä: 17675
Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa

LähetäLähetetty: 04.04.2021 20:36    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Jahtireppu kirjoitti:
Vai miten näätä käyttäytyy, jos se karkaa maata pitkin ja ukko rahnustaa perässä? Uskoisin, että pitkään saa kävellä/suksia perässä, tavoittaako ukko karannutta näätää kovinkaan helposti?


Kai tuo aika yksilöllistä on. Maaliskuulla tahtoo lähes aina juosta vaan ukon edellä. Odottaa sen n 1km päässä ja sit mennään ennekuin ukko ehtii edes nähdä. Yleinen karkkomatka on 700-1000m. Yleensä alle 1km. Olen ampunut monia näätiä kun ovat jääneet odottamaan. Hyvin usein ovat tuossa tilanteessa toisessa oravan pesässä. Pisin karkko tais olla n 2km minkä päätteeksi natunäätä löytyi oravanpesästä. Kyllä karkon tullessa koiraa on ikävä. Tottakai pelaava koira siinä auttaisi.

Näädän paikallistaminen ilman koiraa on aika paljon treenikysymys. Kun alottelin näätähommia 18v iässä, mahtoi näädän päivämakuu jäädä löytymättä n. 90% kerroista. Nyt löytyy ehkä 90% kerroista. Toki riippuu tuuristakin. Kyllä kun oikein kova puittaja on ja puittoojälkeä alkaa olla satoja metrejä ja ristiin rastiin niin vaikea on vaikka olisi hyväkin keli. Puittoojäljessä kun on se huono puoli että et tiedä kuinka päin siitä on menty, montako kertaa samaa tolaa on menty ja joskus voi olla vaikea erottaa oravankin puittoojälki näädän tekemästä. Tai jos sellainen keli ettei puittoojälki näy niin aika vaikea se on pahaa puittajaa löytää. Eipä niitä koirakaan monesti löydä niitä pahimpia.

Yksin kun pyytää, kuten minäkin yleensä, nuota karkkoja tulee aika paljon. Kyllä koira olisi mukava apu. On vaan ollut niin vähä mahiksia jäljitellä ettei ole ollut mahista siihen koiria reenata.
_________________
Varoitus!!! Älä anna yläpuolella olevalle kommentille mitään painoarvoa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Hitleri
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 4735

LähetäLähetetty: 04.04.2021 20:45    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Kahtohan vaan, muutama heppu luki vissiin jutun ja saatiin edes pientä jutustelua viriämään. Naputtelen jatko-osia siis tuonnempana...

Tuosta koiran hyödystä. Sanoisin, että aika orpo olo on alkaa jäletyksen päätteeksi komoon mennyttä näätää kaivamaan esiin ilman asiasta ymmärtävää koiraa! Ainakin näillä omilla sensseillä ja varsinkin tällaisina runsaslumisina talvina, niinku nyt oli. Pienestä kannonjuurakosta voi tuurillaan lähteä sohimalla het kärkeen, mutta jos vähänkin laajempi paikka, eikä merkkaavaa koiraa, niin sama lähteä poikkeen het kerrasta...
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
tuhola
Kanta-asiakas


Liittynyt: 29 Maa 2004
Viestejä: 17675
Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa

LähetäLähetetty: 04.04.2021 20:56    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Hitleri kirjoitti:
Kahtohan vaan, muutama heppu luki vissiin jutun ja saatiin edes pientä jutustelua viriämään. Naputtelen jatko-osia siis tuonnempana...

Tuosta koiran hyödystä. Sanoisin, että aika orpo olo on alkaa jäletyksen päätteeksi komoon mennyttä näätää kaivamaan esiin ilman asiasta ymmärtävää koiraa! Ainakin näillä omilla sensseillä ja varsinkin tällaisina runsaslumisina talvina, niinku nyt oli. Pienestä kannonjuurakosta voi tuurillaan lähteä sohimalla het kärkeen, mutta jos vähänkin laajempi paikka, eikä merkkaavaa koiraa, niin sama lähteä poikkeen het kerrasta...

Joo komohommissa koira on ehdoton. Yleensähän nuo on täälläpäin puussa. Pitää olla aika pureva pakkanen että on maan alla. Mutta toisinaan ovat. Etenkin -15 asteen ja sitä kylmemmän pakkasilla.
_________________
Varoitus!!! Älä anna yläpuolella olevalle kommentille mitään painoarvoa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Hitleri
Kanta-asiakas


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 4735

LähetäLähetetty: 06.04.2021 19:29    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Näätäntussaroijan päiväkirjasta!

Del. 2: Hento tupsaus pimeässä...

...se pyytää viereeni, vielä jää.
Vaan ei, taas se helistää, Sampsunkini. Nyt yhä aikaisemmin, sillä tänään jahtia varjostaa tiukka aikataulutus. Ikävä kyllä. Keli on kuitenkin siinä määrin kiimainen, että on pakonomainen tarve käydä kokeilemassa kepillä keväistä jäätä, vaikka joulukuulla ollaankin jo. Näätänmyrkkyä on olemassa vielä melko vähänlaisesti, mutta kuitenkin likimain riittävästi. Edellisenä iltana sitä tiputteli kuitenkin soppelisti tuoreen hutusen verran ja iltasella tuli ajeltua jo jälkien toivossa. Yhdet sellaiset tuli löydettyäkin. Siinä jotoksella arsinoin silloin, laskenko koiran suoraan autosta perään, mutta koska maasto johon jälki polveili oli sellainen, että tiestö oli melko harvassa ja alue laaja, niin eipä tullut rekkua löysättyä yötä vasten. Suunta on siis selvillä, mistä tutun näköistä ja säväyttävää jälkeä lähteä hakemaan. Tiuku repii vajaata aamu viittä, kun suuntaamme karvakuonon kanssa jousille ja kohti koruttomia pyytömaita. Takarajaksi takaisin pihassa olemiseen on perhepoliittisen tilanteeni sanelemana määritetty kellonlyömä 9.30. Silloin pitäisi täyttää ne velvollisuudet mitä isänä minulle on lasetettu, kun pitäisi kaitsea paria ohutsormista, tulevia köyhän talon perillisiä. Pitäähän hemestinkin välillä päästä omien menojensa piiriin!

Lähden siis kiertelemään edellisiltana vuotettua jälkeä, josko olisi ajautunut mottitilanteeseen. Ensimmäinen tieosuus tulee nopeasti tutkituksi lisävalojen loisteessa; elukka ei ole ainakaan palannut takaisin tulosuuntaansa. Hinkkaamme siis seuraavalle tielle. Samassa pyyntiväärti soittelee ja kertoilee olevansa lähdössä liikkeelle. Hieno homma, saadaan apuvoimia! Oli arvellut, että olisin vallitsevan kelitilanteen päällä ollessa ainakin jo herännyt ja suunnittelemassa jotain ilkeyksiä, eikä pahasti väärässä ollut. Jätän siis yhden laidan kiertämättä, koska kaveri tulee sieltä suunnalta, niin hän kiertäkööt sen! Pari sivua on tutkittuna, eikä jälkiä ilmaannu. ”Motti” on etelänlaidalta vielä tilkkimättä ja ajaudun hiljalleen sinne suunnalle. Sieltä oletetun motin sisälle pistää pohjois-etelä suunnassa pistotie, joka lopussa tekee 90-asteen mutkaan vaihtuen länsi-itä suuntaiseksi. Tuolta pistolta on monet kerrat näävän jäljet yhytetty. Ja niin käy nytkin! Otus on ylittänyt tien vaan hieman oudossa kohtaa, aiemmin kuin monesti ennen jäljet hoksiintuvat. Noh, se on tehnyt vaan jonkun lenkin, tuumailen mielessäni ja jatkan pistoa eteenpäin. Pala etempänä näävän jäljistä tien ylittää ilvespentueen jäljet. Emä ja pari pentua. Pari päivää aiemmin liikenne verotti tätä sakkia yhden pennun verran ja porukka jatkaa supistetussa kokoonpanossa. No, hyvä näinkin, keppikinttujen myötä kissakanta on taas ohuessa nousussa ja sehän vaan passaa! Pistolta ei enää muita jälkiä löydy, joten ajelen takaisin runkotielle ja hurruuttelen sen isommalle tielle asti ”umpeen”: ei jälkiä. Eli näädän pitäisi jäädä siis johonkin tuohon välille. Alue on silti vielä iso, missä se mahtuu olemaan, mutta koska aika on nyt rahaa, ja sitäkin on minulla totutusti vähän, kasailen rensselit ja työnnyn otsalampun valossa pensaikkoon. Vien koiran remmissä suoraan jäljelle, jottei se hetikohta niin helpolla haksahtaisi kissojen perään. Nekin kun sitä vetävät puoleensa todistetusti…

Hollin aikaa sassaroituani pussipimeässä metsässä kurkkailen Garminia. Jahas, suunta on sekä minulla että koiralla kohti runkotietä. Kaverikin sieltä taas rimputtaa, on päässyt jo toiminta-alueelle, eikä ole havainnut jälkiä. Ainoastaan ilvespentueen jotos on hänellekin osunut muutaman kilsan päässä omasta havaintopaikastani silmiin. Runkotie alkaa olla jo sen verran lähellä ja koira kohta sen penkalla, että ohjeistan kaveria ajelemaan muutaman kilsan tuosta etelämpänä olevan pienemmän tien läpi. Koira saapuu gepsin mukaan tielle, sohlaa tovin siinä ja jatkaa vastapuolelle puron vartta eteenpäin. Epäilykseni käy toteen… Minulta puusilmältä on jäänyt puronotkon pohjalla olevat jäljet huomaamatta ja näätä on mennyt tien ali ison rumpun läpi! Koskaan aiemmin ei ole näin käynyt ja taas käy?! Kaveri onneksi soittelee taas ja ilmoittaa kohta, että eteläpuolen tie on kuulemma pepsodent! Viisailen hänelle olinpaikkani ja samalla kuulen kun koira kiljaisee pari kertaa reilun 300m etempänä. Lasken luurin hetkeksi korvalta ja kuulostan. ”Jäneskevennys tod.näk., kampikoipi vissiin ponkaisi edestä ja eihän tuo malta nyt olla kun on intoa täynnä ku ilimapallo!”, näin ilmoitan kaverille ja käsken häntä ajelemaan lähemmäs seuraamaan tilannetta. Koira ajautuukin pienen jäneksenpöläytyksen saattelemana runkotielle, josta kaveri ottaa siitä kopin. Toisin sanoen, se hukkaa jäneksen jäljet sopivasti kaverin auton kohdille ja tulee vääjäämättä kytketyksi. Koira narussa kaveri lähtee oikomaan luokseni ja samalla minä yritän tihrustella heikohkosti näkyvää näävänjälkeä varvikossa. Näätä on kulkenut puronreunusnäreikköä ja kurvailee nyt ylemmäs kankaalle. Ensiharvennusikäisessä näreikössä se on päättänyt nousta oksille. Siinäpä sitä sitten alkaa tutkiminen, kun lunta ei puiton seurantaan ole nimeksikään eli ei käytännössä ollenkaan! Kaveri kuljeksii koiran kanssa samaan näreikköön ja löysää hulin taas irti. Ei auta muu kuin alkaa rengastamaan. Muutama lenkki kuusikon laidoilta ei tuota toivottua tulosta, koira sahaa myös omaa tutkimustaan alueella. Ei löydy. Kierretään kauempaa. Ei löydy. Vielä kauempaa. Eikä löydy. Jos tähän piiri pieni pyörii-leikkiin vielä suttaantuu kovin paljon enempi aikaa, niin kello voittaa tämän juoksun. Katsahdus gepsiin. Karttapohja on värittynyt kulkemastani reitistä ja koiran viivoista aika suttuun. Mutta sutusta irtoaa koiran jälki n.350m päässä ja koiran ikoni keikkuu jälkiviivan keulilla selkeästi irrallaan kierroksista jo noin 550m päässä. Jotainhan sillä taas on jäletyksen alla ja se on käytävä tarkkomassa. Raahustan paikalle ja hoksin näätän kekkuloineen harvennusmännikköön syntyneen tuulenkaatoryvöksen päällä. No nääväähän se jälettää, kuten työsopparissa mainittuihin työtehtäviinsä kuuluukin! Soitto kaverille, että kiertelee jälkiäni perään ja taas mennään.

Jälki jatkuu ja jatkuu, mutkineen kaikkineen vajaa puolenkymmentä kilsaa on kirjautunut kenkiin. Mehtä sakenee. Perusvietnamia, missä ei meinaa päästä minnekään. Alikasvostarrit tarttuu pipoon, lamppu keikahtelee päässä, lunta on vain hitusen verran eksynyt tyville ja jälkeä ei meinaa ihminen hoksia. Työlästä, hidasta. Voisipa jälestellä näitä otuksia pohjoisempana, missä maajälkikin näkyy ukolle hurumykket kaukaa… Etenemme kohti etelää, koira tuusaa nyt jotain pienellä alalla ja saavutamme sen. Näätä on käynyt pätkän puissa. Koiruus kuitenkin hoksii jäljen ensirengastuksella ja matka jatkuu. Vilkaisen kelloa ja mietin kaverille ääneen, että ei mahda tämän jäljen tekijää ennättää näkemään ennen deadlinea… 50m tuota tokaisua myöhemmin tökkäännymme likimain koiran rektumiin kiinni ojanvarsipusikossa. Rekkuhan tonkii ojankaivumaiden pakkaa, josta sojottaa vanha kanto. Ei kai vaan?! No kyllä, näävähän on siellä! Kaveri alkaa kiertää vielä varmistuslenkkiä ympäri, mutta näemme sen olevan turhaa samassa kun koira aloittaa kaivamisensa ohella haukkumisen. Ujuttelen itänaapurin yksipiippuista selästäni kouran ulottuville, kaveri kaivaa repustaan kirveen. Karsimme muutaman näreen alaoksia pois edestä, edelleen ollaan täysin otsalamppujen varassa.

Asetun vastapenkalle ojastoa passiin ja kaveri näppää sopivan hieskoivunvesan rassiksi. Koira merkkaa kantopakan vasenta päätyä. Merkeistä päätellen ei ole kovin laaja paikka ja elukka on aika liki. Kollega survaisee rassin koiran vierestä turpeeseen ja hetikohta huli siirtyykin metrin eri paikkaan merkkaamaan. Kaveri antaa rassilla painetta koiran sivuitse tonkien ja sörkkien. Tätä kestää ehkä minuutin – pari, kunnes uneni käyvät toteen: koiruus on kaivanut itsensä puoliksi turpeeseen ja repi juurakoita, eikä hoksi kun näätä päättää jättää kortteerinsa maapakan toisesta päästä livahtaen. Otsalamppu heittää lumenensa kyllä tehokkaasti ja ennätän reagoimaan ”Lähti!”-huudolla, jonka merkityksen koirakin on jo oppinut näissä hommissa. Paljon muuta en ennätäkään tekemään kun ulosmitattujen lumenien matka päättyy näävän reitillä olevien näreen oksien tiukkaan mattoon ja elukka karkaa pimeään suomalaiseen metsämaastoon. ”Kele, tana, tu ja sviddunääs!”, kyseisenlaisia ilmaisuja leviää suustamme ilmanalaan ja lähden samalla hypyllä elukan perään. Koira hoksii homman ja säntäilee paremman katkun leijatessa ensin sinne tänne, kunnes saan sen ohjautumaan pakoloikkajäljelle. ”Ei pitäisi ikänään lähteä näin lampun valossa leikkimään, kun sen tietää miten tässä käy! Voi mavon silimä sentään! Pärkkele! Pittää kiireellä pilata nämäkin, tana!”, totean kun kaveri huutelee mikä tilanne. Katson tutkasta ja samalla myös kuulen kun koira vinguttaa pakojälkeä karkulaisen perässä. Ääntä tulee kuin ajukoiralta kimakkaan. Pyyntikaveri yrittää rauhoitella voimasanojeni ryöppyä, mutta käyrä on nousujohteisen korkealla tilanteesta.

Keräämme nopeasti kimpsut ja kampsut ja lähdemme perään. Koira palaa tutkan mukaan syheröön, jossa tovin tullessamme rengastelimme. Jatkaa kuitenkin sen läpi tulojälkiään pitkin ja yhtyy puronvarressa jäljelle, jonka juoksi ennen jäneskevennystään. Siitä puronvartta pohjoista kohden ja lopulta yli tien. Tien jälkeen yhä kohti pohjoista ja ylittää kohta jo ilvespentueen jäljetkin jatkaen vielä vaan ylöspäin kartalla. Vajaa 2km koira etenee vauhdilla, kunnes jää pyörtämään lenkkiä pienelle alueelle. Nopea vilkaisu karttaan ja tiedän ko. maastonkohdassa olevan sakean kuusikon. Kumpainenkin meistä tietää näädän nousseen puuhun kun tarvomme perässä tietä kohti ja seuraamme koiran edesottamuksia tutkasta. Matkavauhtia on laitettava lisää ja pienen hölkkäpätkän jälkeen oikaisemme itsekin tielle. Koira perkaa jälkiään samalla takaisinpäin melko pitkästikin, mutta palaa takaisin kuusikkoon. ”Nyt tehdään niin, että vanhat erämiehet kusisivat verta jos tietäisivät: mennään äkkiä autolle ja oiotaan tuolta ysikymppimutkasta koiran luo, ja mieluusti juosten!”. Suorasukainen ehdotus kaverille ja hänkään ei kainostele. Kello on jo jotain 8.30-8.45 välissä. Sujautamme sohlot pusseihin ja karautamme sivupiston mutkaan. Koira kuulee auton ja meinaa lähteä vastaan, mutta palaa nyt taemmas jäljelleen, missä on aiemmin pyörinyt. Lamppujen valossa, juoksujalkaa, kiirehdimme sensseille myös.

Tutkan mukaan paikka, jossa koira ekan kerran pyöri takaa-ajonsa päätteeksi, ei ole enää kaukana. Muisti ei yllättäen tee nyt tepposia ja paikalla on sakea näreikkö. Likimain kassitkin on laitettava peräkkäin, että puiden välissä mahtuu kapeaharteinen kulkemaan. Sen lisäksi, että mehtä on sakeaa, hommaa vaikeuttaa myös se, että puut ovat suht pitkiä. Parhaimmat niin, että valoisallakin saa kuikkia pari kertaa ylös, jos meinaa latvaan nähdä. Saati sitten vielä näin pimeän hämyssä!

Horatiomaisesti lampun valossa huomaan parijäljen härmältä näreiden välissä, etempänä toinenkin parihyppy, mutta sitten kolmatta ei erotukaan. Koira on rampannut ympäriinsä tuossa kohdassa ja näävänjäljet ovat niin lähellä näreenrunkoa, että etevämpikään näätänpyytäjä ei voi erehtyä siitä, etteikö elukka olisi noussut oksille. Hajua ei pitkistä puista tuohinokan kirsuun kuitenkaan ilmeisesti enempi tule, ainakaan niin paljon, että se pystyisi elukan paikallistamaan. Selkeästi se on kuitenkin paikan tajunnut, missä elukka on ylösnousemuksensa tehnyt.
Kello juoksee kovempaa kuin me keskenkuntoiset ukot ja päätän saman tien sen kummemmin kokeilla onnea kolistemalla lähimpiä puita. Eikä hämyssä näin sakeassa mahdollisia oravanpesiä jne. näkisikään varmuudella. Kolmanneksi: näätä hyvin useinkin jää pakomatkansa päätteeksi puuhun noustuaan juromaan, eikä älyä puittaa pitkästi karkuun. Näin olen ollut jonkun kerran huomaavinani.

Kaveri asettuu pitämään vahtia ja kohdistan ensimmäisen mawashigerini puuhun johon jälki nousee. Ei havaittavaa vaikutusta. Siirryn seuraavalle, toistan saman, ei vaikutusta. Kolmas runko, muutan potkutyyliä. Maegeri lähtee salamannopeasti rävähtäen, kaveri huikkaa vierestä tutun sutkauksen: ”Lähti prkele!”. Näätä lähtee (melkein) yhtä ripeästi näreestä kuin minun senseimäinen potkuni. ”Siirti tuohon viereiseen petäjään, tuohon noin, tuossa missä oksa heiluu!”, kaveri viittoilee vieressäni. Minulla on jo kourassani tuliluikku valmiudessa ja samalla koira jostain kautta hoksaa elukan kaikonneen ja haukku kilahtaa päälle! Näätä vaihtaa sen seurauksena seuraavaan jykevään petäjään ja erotan sen hahmon hämytaivasta vasten kun se kipittää pankaoksalla. Refleksit pelaavat ja hento tupsaus tussahtaa sakeassa mehtässä, lumenhärmä tipahtelee männystä. Vaan näätä ei. Koira merkkaa samaa puuta yhä edelleen. ”Juosko se kuitenkin tuohon oksatuppaaseen? Viisaapas vähän!”. Siinä samassa oksa oksalta alkaa kuitenkin näätää muistuttava mytty vyörähdellä alas ja koira on petäjän alla kuin Kirin kolmospesän koppari ottamassa takakentälle tulevaa lyöntiä kiinni. Ja koppihan siitä tulee, juoksija ei selviä kotipesään! Viimeiset henget marteksesta pakenevat hurtan puistelussa ja sielu irtoaa lihoista. Komolla lampunvalossa silmänräpäyksessä jäänyt vaikutelma tummasta ja isosta yksilöstä näyttää käyneen toteen.

Otan näätän pois koiralta ja nostan sen näreen oksalle, haukku jatkukoon siinä. Nopea tilanteen kertaus, poikkeuksellisen nopea, sillä kello on jo yli yhdeksän?! Näätä reppuun ja juoksulla kohti autoa, kamppeet kyytiin ja kuljetan kaverin vielä pikaisesti omalle autolleen. Nopea käännös ja koipi konehuoneessa kohti kotipihaa! Tälle osittain joskus muinoin Suurajojenkin ek:na olleelle tieosuudelle tulee varmasti pohja-aika kun viimein pysäytän auton pihaan. Tiuku repii 9.25… Hemesti onkin jo tekemässä lähtöään omaan menoonsa kun päästän koiran autosta sisälle. Ei mainitse edes epäilleensä, ettenkö tulisi ajallani... Liekö sitten useamman kerran on tullut tultua liian aikaisin, tiedä häntä...

Digivaa’an näyttöön näpsähtää 1510g, kun jälkikasvun kanssa tutkimme minkälaisen elukan se koira tällä kertaa iskälle haukkui. Pimeän kulkija sujahtaa pussiin ja pakastimeen, odottelemaan takin riisumista myöhemmin. Koira ottaa lämpimässä rennosti kun useammat ohuet sormet rapsuttelevat ja paijaavat sitä hyvin tehdystä työstä. No, yhden käsiparin verran seassa on kyllä paksumpiakin sormia rapsuttelemassa...
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Foorumi kaikille metsästyksestä ja aseista kiinnostuneille. Foorumin päävalikko -> Pienpedot Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia
Siirry sivulle Edellinen  1, 2, 3 ... 224, 225, 226, 227  Seuraava
Sivu 225 Yht. 227

 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa


Powered by phpBB © 2001, 2005 phpBB Group
Käännös Jorma Aaltonen, jorma@pitro.com
Päivittänyt Lurttinen www.phpbbsuomi.com