Ase&Esittely: Sikarit ja Saalisvarmuus

[Lahtaaja]

Eipä taida tosin sikarinpolton viralliseen etikettiin kuulua kaljan juonti muovimukista sen paremmin kuin sikaarin polttaminen jahtijakt -puvussa keskellä korpea.

[Lahtinen]

Sikarit ja veitsenkäsittelyn filosofia

Nykyajan hektisessä yhteiskunnassa ollaan siinä tilanteessa, että harvempien asioiden neitseellisyyttä pystyy enää visuaalisesti, ilman käsikopeloa, todentamaan. Sikariharrastuksessa tilanne on kuitenkin toinen.


Sikarin nautinnon tarjoava alue on suljettu päällyslehden palasella, eräänlaisella suojaavalla kalvolla. Sikariharrastaja näkee jo kertavilkaisulla kohteen olevan neitseellinen.


Sikarien käyttöönotossa tuo neitseellinen kalvo poistetaan, kuvassa ns. torpedo-mallinen sikari. Koska kyseessä on peruuttamaton toimenpide, siihen kannattaa suhtautua asian vaatimalla huolellisuudella, jotta nautinto olisi täydellinen. Homman voi hoitaa myös ”poikamaisesti roheltamalla”, esimerkiksi näyttävästi hampailla rouhaisten. Tämä saattaa tarjota hetkellisen ja lyhyen miehekkään mielihyvän hetken, mutta kokonaisnautinto jää puutteelliseksi.

Varomaton rehvakas rouhaisu johtaa helposti äsken niin neitseellisen rakenteen välittömään ja huomattavaan peruuttamattomaan löystymiseen ja loppunautinto jää puutteelliseksi. Saman ongelman saa syntymään kyllä leikkureillakin, jos kopaisee heti kättelyssä liian syvältä.

Ikävä piirre on myös epäonnistuneessa käyttöönotossa se, että erämiehen suuhun saattaa kulkeutua perusaineenkappaleita lähes koko session ajan.


Leikkureita on monenlaisia:


Näissäkin tuntuu olevan taivas rajana, kun myyjät määrittävät hintaa. Kuvan leikkureista kallein taitaa mennä jopa 10e kategoriaan ja joku on tainnut tulla ilmaiseksi kylkiäisenä ihan yhden sikarin ostoksestakin. Leikkurissa tärkeintä on terävyys ja riittävän välyksetön rakenne.

Erämies ei jahdissa leikkuria tarvitse. Sikariharrastus ohjaa erämiestä pitämään puukkonsa eränkäyntiharrastustakin tukevassa kunnossa:

- Puukko on hygieniatasoltaan sellainen, että sikaria kärsii leikata.

- Puukko on käsiteltävyydeltään sellainen, että sikarinleikkuu onnistuu.

- Puukko on niin hyvässä terässä, että sikarinleikkuu tapahtuu leikkaamalla, ei repimällä.

- Erämies osaa käsitellä puukkoaan siten, että leikattu lopputulos on sitä, mitä lähdettiin tavoittelemaan.

Sikariharrastus saa helposti erämiehen käsittämään paksu- ja isoteräisten tai taktisten ”rambopuukkojen” naurettavuuden.

[Vonkamies]

Kiitos Lahtiselle. Lisää vaan juttua!
_________________
Sako Finnlight aito Suomalainen

[perisofeus]

...

[kuhna]

Aiheuttaako sikarien poltto jotain kouristuksia kasvoissa. Joillekkin se näyttää aiheuttavan kasvojen jähmeyttä ja raemaisuutta.

Meidän vouti polttaa Palmalia. Oppi vissiin rauhanturvaajis. Mitä teidän porukoissa poltetaan. Malboro ja LM on tietenkin kesto suosikkeja. Nortti vaarejakin löytyy ja jopa sätkiä, mikä kertoo porukan jatkämäisyydestä ja jäsenten varattomuudesta. Sikaria ei meitin porukas parane pöllytellä.
_________________
Ammuin ohi !

[Lahtinen]

Sikarit ja sytyttäminen

Sikarin sytyttäminen on aina juhlahetki. Tähänkin on jos jonkinlaisia etiketinmukaisia ohjeita. Itse suosittelen kolmen perussäännön muistamista:

- Sytytyskonstin tulisi tarjota ”puhdas liekki”, oli sitten kyse sytyttimestä tai tulitikuista. Bensa yms. sytyttimet saattavat tuoda sikariin epätoivottua makua.

- Käytettävän sytytyskeinon tulisi olla sellainen, että se palaa kerralla riittävän kauan.

- Sikaria ei kannata ”imeä hulluna” sytytyshetkellä. Liian kova imu johtaa sikarin liian kovaan kuumenemiseen, joka saattaa heikentää makunautintoa koko sikarin polttokaaren ajaksi. Sikarin sytyttäminen kannattaa ottaa "ajan kanssa" ja lämmittää sikarin päätä rauhakseen sitä pyöritellen ja kevyesti silloin tällöin imuja antaen. Tavoitteena on tasainen syttyminen koko alueelle ja sitäkautta sikarin tasainen palaminen, ilmen että joku reuna "kirii kohti polttajaa".


Joidenkin sikarinkäyttäjien ja ravintoloiden suosima uudelleen kaasulla täytettävä torch-tyyppinen sytytin, joka antaa erittäin kuuman liekin. Hintaluokka pyörii siinä 10e korvilla, mutta tämänhintaisten mallien luotettavuudessa saattaa olla toivomisen varaa.


Sikariharrastajan kannattaa suosia mahdollisimman pitkiä tulitikkuja. Sytytysprosessista tulee rauhallinen ja harkittu, ilman tauotonta uuden tikun raapimista. Joskus sikari saattaa vaatia 2-3 pitkänkin tikun käytön tasaisesti syttyäkseen. Tässä ei kannata pyrkiä mihinkään "osumaprosenttikikkailuun" ja "laaki ja vainaa"-systeemiin.


Sikarin sytyttäminen on aina erämiehen juhlahetki.


Kyseessä on ennenkaikkea kunnianosoitus metsien ja vesien jumalille ja myös saaliille. Samalla erämies ottaa aikaa itselleen ja pystyy rauhoittumaan ja pohdiskelemaan mielessään riistatilanteen kulun vielä kertaalleen, muistikuvien kietoutuessa aamu-usvamaiseen vaippaan. Lopputuloksena on kokonaisvaltainen eräelämys, joka luo pohjaa myös tuleville reissuille.

[kuhna]

Hohhoijaa...herrana on hyvä olla, mut niin vaikia päästä...nii vaikia päästä.
_________________
Ammuin ohi !

[Lahtinen]

Sikarien kuljetus eräretkellä

Sikarit ovat herkkiä luonnontuotteita, jotka eivät juuri kestä mekaanista rasitusta, eivät kohtuuttomia kosteusoloja. Tämä tuo oman haasteensa sikarien kuljetukseen ja käsittelyyn eräretkellä.

Sikarien kanssa opittu huolellinen käsittely valmentaa erämiestä myös saaliinkäsittelyn saralla. Valtaosa sikarinpolttoa harrastavista erämiehistä on ymmärtänyt miten etuoikeutetussa asemassa he ovat nyky-yhteiskunnassa. Todella harva lihaa ja kalaa syövä ihminen pystyy enää nykypäivänä hallitsemaan näiden ravintoaineiden ketjua lautaselleen. Erämiehellä taas on tässä tapauksessa monesti 100% kontrolli ja sikariharrastajat sitä ymmärtävät myös hyödyntää: Saalis ei makaa tuntitolkulla helteessä muovikassissa tai kellu veneen bensaisissa pilssivesissä. Koko laukauksenjälkeiseen ketjuun lautaselle asti on vaistomaisesti paneuduttu, sikarien tuoman käsittelyvarmuuden myötä, ja tämä takaa saaliille sen arvoisen kohtelun ja erinomaisen lopputuloksen ruokailuvaiheessa.

Aina kaikki ei mene putkeen:

Vääränlainen käsittely kostautuu ja erityisesti eräretkillä tarvitaan huolellisuutta…


Perinteisiä kuljetus/suojakoteloita ovat alumiiniset ja muoviset putkilot.

Alumiininen suojakotelo on kevyt, eikä vie juuri tilaa. Osa sikareista myydään ”tuubissa” ja tätä kautta noita harrastajalle kertyy. Suojauskyky on kuitenkin puristusta vastaan hyvin rajallinen.

Hard rock hallelujaa-tyyppisissä rajuimmissa menoissa olen itse päätynyt seuraavaan ratkaisuun:

Joskus eteen osuneet patentoidut ja ilmeisesti ilmatiiviit muutaman euron hintaiset todella tyrneät suojaputket ovat paikassaan hintansa väärtejä.

Perinteinen ratkaisu:

Oma suosikkini on nahkainen kotelo. Tämän suojausvaikutus ei ole 100-prosenttinen, mutta riittää useimmissa tilanteissa. Kokoja löytyy eri sikarityypeille. Koteloon nähden liian pitkien sikareiden kuljetus saattaa aiheuttaa pituussuuntaisessa puristustilanteessa ongelmia. Hinnat ovat suolaisia, mutta ulkomaanreissuilla kannattaa pitää silmät auki. Toisaalta, laadukas kotelo on ilman kadottamista käyttäjälleen ikuinen ja patinoituu tyylikkäästi eräretkien myötä.


Nahkakotelon tyrneyttä voi lisätä putkittamalla se alumiinisilla sikarituubeilla.


Asiallisesti sikareja käsittelemällä päästään maksimaaliseen nautintoon myös ”kenttäoloissa”. Siinä missä huvilistit ovat rynnänneet vapoineen suin päin jokivarteen, sikarimies polttelee rauhakseen pöllin, tarkkailee jokea, antaa illan rauhoittua ja samalla mietiskelee, mitä siimansa päähän sitoisi. Lopputulos on monesti kaikilla rintamilla parempi, mitä hosottamalla.

[Hitleri]

Asian sivusta?
_________________
Vaan varmoilta paikoilta ohi!

[t3R0]

Eihän ole kun Tarvikkeet ja välineet. Täyttä asiatekstiähän tämä on.

Hitleriä vaan hatuttaa, kessua sitä pitäisi poltella, siget on hifistelyä..

[Hitleri]

[Lahtinen]

Sikarin koko ja kaliiberinvalinnan synergia

Sikareita on todella monen kokoisia. Kokomitoituksessa käytetään välillä kryptisiä merkintöjä; Coronaa, Toroa, Robustoa jne. Samoin halkaisijamitat saattavat hämmentää alkuvaiheessa. Varsin suuri osa myyjistä kuitenkin ilmoittaa mitat ihan milleinä, jolloin esimerkiksi nettikaupasta ostava tietää mistä puhutaan. Sikarikokemukseen vaikuttaa hyvin moni muukin asia mitä koko, mutta se on kuitenkin sellainen sikarin ominaisuus, jota ei voi sivuuttaa.

Sikarin valinta harjaannuttaa myös kaliiberinvalintarintamalla. Pieni pohdiskelu tilanteeseen sopivan kokoisesta ja sopivan luonteisesta sikarista luo pohjaa monelle metsästyksen keskeisimmäksi asiaksi muodostuneelle tekijälle, kaliiberinvalinnalle. Milloin paikallaan on pieni ja kiukkuinen 12/70 lataus ja milloin kunnon 12/89 pötkylä, leppoisasti jytkähtäen liikkeelle lähtevine haulikuormineen. Milloin taas tarvitaan äkeää piiskamaisesti purevaa pienihalkaisijaista ja milloin isompiväljyistä tömäyttäjää.


Sikareja löytyy koon puolesta ”joka lähtöön”, mukana myös todellisia "supermagnumeita". Harrastajan tehtäväksi jää sopivan koon valitseminen oman makunsa mukaan sopivaan tilanteeseen.


Sikarin koon valitsemisesta ei voi juuri antaa mitään yleispätevää ohjenuoraa, vaan on paras toimia oman makunsa mukaan. Fiilikset ratkaisevat ja oma maku, esimerkiksi yllä olevassa kuvassa toisella röyhyää leppoisa dominikaani ja toisella taas taitaa olla suupielessään pieni, tumma ja kiukkuinen Toscanalainen, Clint Eastwoodin jalanjäljillä. Erilainen valinta saattaa johtua esimerkiksi saalispussin senhetkisestä painosta.

Kysymys:”Mikä patruuna sopii haulikkooni parhaiten” on vähän samanlainen, kuin kysyisi:”Mikä sikari sopii suuhuni parhaiten.” Jonkinlaisia vinkkejä voi antaa, mutta lopullinen valinta jää harrastajalle itselleen.

[Lahtinen]

Sikarimaat ja maut

Kuubahan on ihan ehdottomasti sikarien kotomaana ns. ykköstykki. Harrastajan kannattaa pitää silti mielensä avoimena, sillä kuubalaiset vaativat monesti harrastajalta jo jonkinlaista patinoitumista. Kuubalaiset sikarit ovat monesti myös hinnaltaan korkeammalla tasolla, jolloin harrastaja ei välttämättä aina saa rahalleen ihan täyttä vastinetta.

Omia suosikkimaita ovat erityisesti:

Dominikaaninen tasavalta
Ja
Nicaraqua

Mielenkiintoisia tuttavuuksia on lähtenyt myös:

Sumatralta
Kanarian Saarilta

Meksikolaisia ja Jamaikalaisiakin on tullut hommattua.

Itse suosin useimmiten kääreeltään vaaleahkoa ja kohtuu kevyttä tyyliä. Nämä antavat omaan makuuni leppoisan ja pehmeän lopputuloksen. Joskus toki tulee vähän tummempiakin poltettua ja periaatteessa aika moni Kuubalainen on maultaan kohtuu tömäkkä, joskus jopa liiankin.


Rotschild koon Maduro antaa löysäksi käärittynä heti kättelyssä melkoisen tuimat täräykset, vaikka onkin Dominikaaneista lähtöisin.

[Radek]

Hieno topikki vaikken tupakki/sikarimiehiä olekaan, olen koettanut olla kommentoimatta ettei menisi topikki sekaisin.

Näkyy olevan vähän sikareissa kuin oluissakin. Joskus tekee mieli jotain pirtsakkaa janon sammuttajaa(kuten SOL:ia), toisaalta aina joskus kunnon raskas/tumma Guinnes on omiaan. Saunaan taas mielellään vaaleaa Kozelia tai Krusovicea. Olutkalibereistakin(0.33-0.568) saisi oma topikin helposti, puhumattakaan valmistusmaista
Miten on, Lahtinen

[Lahtinen]

Sikarinpoltto ja metsästys, mukaansatempaavat jokamiehen-harrastukset

Moni asiaan perehtymätön sivustaseuraaja pitää metsästystä äärimmäisen kalliina harrastuksena, jota vain Stora-Enson pomon tasoisilla on varaa harrastaa. Pitää olla sadantonnin Holland&Hollandit, vähintään sata hehtaaria metsää, kirjakoirat, maasturit ja goretexit. Metsämiehinä kuitenkin tiedämme, ettei asia ole sinnepäinkään ja ihan arkisella peruskalustolla pärjää komeasti.

Sama tilanne pätee myös sikaririntamalla. Jos tuijottelee vain sikarien ”formulamerkkejä”; Cohibaa, Montecristoa jne, tuntuu harrastus aivan mielisairaan kalliilta. Todellisuudessa markkinoilta löytyy lukematon määrä kohtuuhintaisia, suomalaisen erämiehen makuun sopivia, sikareita.

Moni meistä on jossain vaiheessa ostanut noita Miragen 12/70 hevishot patruunoita, joita viiden paketissa myydään. Ja yhtä moni on varmasti äimistellyt kahden euron tömäkkää hintaa. Kuitenkin osa meistä on noita malttanut myös piippuunkin työntää ja havainnut että tosipaikassa hinta-laatusuhde onkin ollut yllättäen kohdallaan ja saalis on tullut alas ns. rättinä. Markka-ajan hintoihin ajateltuna suhteettoman kallis tekele on kuitenkin saattanut taata korvaamattoman hanhi-tai kettusaaliselämyksen.


Markkinoiden sikarivalikoimaa ohjeellisine hintatietoineen.


Ihan peruspoltettavaa löytyy jo eri kokoisena yhden ”hevishotpaukun hinnalla” per kappale.


Jos malttaa uhrata kahden hevishotpaukun hinnan, repertuaari laajenee. Esimerkiksi oma suosikkini liki vuosikymmenen takaa löytyy tästä hintaluokasta: Nicaraqualainen torpedomallin sikari.


Kolmen hevishotpaukun hinnalla mukaan alkavat tulla jo Kuubalaisetkin laadut, joskin hintataso alkaa olla jo aika suolaisella tasolla yhdestä sikarista maksettavaksi.

Kustannustehokkain tapa on uhrata muutama kymppi kunnolliseen sikarien säilytyspaikkaan ja hankkia hieman isompi satsi sikareita kerralla.


Sikarisatsin hankkiminen on aina melkoinen kertainvestointi. Toisaalta, kohtuullisen hintavaa patruunavarastoakin tulee kotona pidettyä. Isomman sikarisatsin kohdalla kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että eränkäyntiliitännäisen tupruttelun riittoisuudessa puhutaan pikemminkin vuositasojen aikajänteestä, kuin kuukausista, tämänkinkokoisen sikarierän kohdalla. Pidemmälle ajanjaksolle ja useammalle eräreissulle jaksotettuna sikarikustannus hukkuu selkeästi bensakulujen, eväiden hinnan jne. sekaan.

Omassa humidorissa asiallisesti säilytetyt, kokemuksen perusteella valitut, mutta antajalleen kohtuuhintaiset sikarit ovat myös samanhenkisessä porukassa arvostettuja ja noteerattuja ”tuliaisia”.