Ase&Esittely: Naiselleni

[Lahtinen]

Ase&Esittely: Naiselleni

Ase&Esittely on taas täällä! Talven kylmimmät hetket alkavat olla käsillä ja syötävän riistan rauhoitukset pikku hiljaa päällä kauden jälkeen. Tässä vaiheessa lihatiinujen pitäisi olla suhteellisen täysiä ja riistaa nahkurin orsilla.

Tällä kertaa Ase&Esittely keskittyy riistakokkaamisen haastavimpaan muotoon, vastakkaisen sukupuolen edustajan liehittelemiseksi suoritettavaan ruuanlaittoon.

Laajoissa ja vuosikausia kestäneissä kenttäkokeissa A&E:n tutkijoille paljastui monta yllättävää asiaa.



Vaikka A&E:n edustajat olivat nuoruudessaan veistosmaisen komeita, niin onneksi jo silloin ymmärrettiin, että tuo on aika hatara pohja jolle rakentaa. Aika kuluu, Kokemäenjoessa vesi virtaa: Komeus on katoavaista, mutta rumuus senkuin lisääntyy. Vuosien kenttäkokeissa kuitenkin havaittiin, että ”tavoittelemisenarvoiset naiset” etsivät nimenomaan ”kokonaiselämyksellistä pakettia”, jossa eri osa-alueet ovat balanssissa.

Laajasta lähdemateriaalista suoritettujen tietokoneajojen pohjalta havaittiin, että vielä nykypäivänäkin miehen kyky hankkia ravintoa luonnosta vetoaa edelleen vastakkaisen sukupuolen perinteisiin vaistoihin ja muodostaa ”kokonaiselämyksellisen paketin” yhden kulmakiven.

Taustoja lähdettiin siis tutkimaan perinteiseen tapaan muinaisista papyryskääröistä.

[Lahtinen]

Muinaiset ”kädestä suuhun-kulttuurit”

Suomalainen yrityselämä rakentui vuosia perinteisten metsästyskulttuurien luomalle perustalle. Toimintaa ja tulosta arvioitiin vuoden kierron mukaan ja tehtiin pitkäaikaisia suunnitelmia.

Perinteisissä metsästyskulttuureissa elettiin samaan tapaan. Elo rytmittyi vuodenaikojen mukaan ja jokaisella heimon jäsenellä oli paikkansa. Heimon menestyksen keskeisenä tekijänä oli osaavien ja kyvykkäiden metsästyskuntoisten miesten ryhmä, joka vastasi pääasillisesti proteiininhankinnasta koko heimolle. Merkittävän panoksen antoivat kuitenkin myös huru-ukkojen, lasten ja naisten toiminta; marjastuksineen, kessun viljelyksineen ja kalansaaliineen. Tämä takasi riittävän ravintotuotannon vaihtuvien vuodenaikojen puristuksessa. Jokaisella ryhmällä ”oli paikkansa” ja se kantoi kortensa kekoon keskeisimmässä tehtävässä, eli ravinnon hankinnassa.

”Kädestä suuhun-kulttuurit” kuitenkin hävisivät vähiin päin maastamme tehokkuusajattelun myötä. Metsästysheimot halusivat tehostaa toimintaansa ja siirtyivät vuosikierron seuraamisesta ns. kvarttaalitalouteen, jossa tilannetta seurattiin neljännesvuosittain. Metsästyskauden päätyttyä huru-ukot ja naiset söivät metsästäjien joukon, koska se näytti metsästyskautta seuranneella kvarttaaliperiodilla tarpeettomalta ja tuottamattomalta. Tämä johti hyvin nopeasti siihen, että pää tuli vetävän käteen.

Osa heimoista kuitenkin säästyi poppamiehiensä ansiosta. Poppamies muodosti heimoyhteisön R&D osaston. Poppamiehet olivat aikansa hifistelijöitä, jotka sopeuttivat heimon metsästys- ja ravinnonhankintatoimintaa muutospaineissa. Poppamiehet kehittelivät uusia varusteita ja metsästystapoja. Tämä johti useimmiten siihen, että kehitystyön tiimellyksessä poppamiehen oma saalis jäi marginaaliseksi. Heimo kuitenkin ylläpiti poppamiehiä keskuudessaan, sillä pitkässä juoksussa nämä mystiset hahmot takasivat heimon saalismenestyksen. Osa heimoista ei pystynyt poppamiestensä innovaatioita omaksumaan ja nuo heimot hävisivätkin vuosien saatossa kilpajuoksun saaliseläinten kehityksen kanssa. Samalla myös kyseiset heimot hävisivät, koska naiset siirtyivät poppamiehiään kuunteleviin menestyksekkäisiin heimoihin.

Poppamiehet tunnisti yleensä erikoisista naamiointiin tarkoitetuista varusteista, ei niinkään painavasta saalispussista.


Samanlaista epämääräisen pukeutumisen analogiaa on nähtävissä myös nykypäivän varusteissa!



Menneinä aikoina hyvä saalistaja oli myös vastakkaisen sukupuolen keskuudessa suosittu ja roolijako saalistuksen ja ruuanlaiton välillä selkeä. Maailma kuitenkin muuttui ja perinteinen saalistaja jäi tavallaan tuuliajolle. Osa jatkoi puhtaasti ”saalispainotteisella” linjalla ”Verkot poikki joen ja lintuun reikä Hiacen ikkunasta” ja osa taas keskittyi paisuttamaan numeroa verokortissa ja ajelemaan saksalaisella autolla, saaliin keskittyessä materiaaliseen puoleen ja ulkoisiin statussymboleihin.

Ruuanlaittokulttuurikin tuli eräänlaiseen murrokseen.

[Lahtinen]

Ruokakulttuurin murros

Itse muutin aikoinaan pois kotoa, tuttujen ruokapatojen äärestä, vajaa parikymppisenä. Samanlaisen henkilökohtaisen ruokakulttuurin muutoksen on kokenut valtaosa meistä, Peräkamari-Oskuja lukuunottamatta. Viimeistään tuolloin, omaan talouteen siirryttyä, ruokaliitännäisiin asioihin on pakko alkaa kiinnittää huomiota, jos meinaa pysyä hengissä.

Omaan talouteen siirtyminen tapahtui aikaan, jolloin ruokakulttuuri oli muutenkin murroksessa:


”Alastomia kokkeja” sun muita keittiöjulkkiksia ei vielä ollut, eikä kokkaaminen muutenkaan mitenkään IN ja muotia.

Tilanne oli varsin erikoinen, sillä tuohon aikaan oli vielä oletusarvona että kotoa muuttava parikymppinen nainen hallitsee ruuanlaiton vähintään hyvin ja samanikäinen miespuolinen kuolee ilman apuja nälkään. Laajojen empiiristen kokeiden perusteella totuus oli tuolloin aika kaukana tästä ja naispuolisten keskuuteen alkoi muodostua ns. kadotettujen sukupolvi, jolle ruuanlaitosta tuli melkoinen rimakauhu. Ympäristön odotusten mukaan homman olisi pitänyt olla hallinnassa ja omaan talouteen muutto mahdollisti nuorille naisille ruuanlaittokokeiluiden skippaamisen lähes täysin: Syntyi ”keittiössä kädettömien” naisten sukupolvi, Sara La Fountainin tyyliin. Hyvännäköisiä näistäkin silti moni on katsella, vaikkei perusruuanlaitto onnistukaan, ainakaan ilman back up henkilöstöä.

Miehillä taas oletusarvot osaamisen suhteen olivat taas todella matalalla, perunan kuorimista pidettiin jo melkoisena suorituksena. Kaikki tuohon päälle oli plussaa ja siitä sai myös credittiä. Omaan talouteen muuttaneen miehen kokkaus oli ennakkoluulotonta ja suoraviivaista, toki naisissakin oli erittäin osaavia kokkailijoita. Samaan aikaan miehinen ruuanlaitto alkoi olla myös jonkinlaisessa nosteessa ja ”kokkaava mies” ei ollutkaan enää mikään ”homostelevan pehmomiehen inkarnaatio”.

”Omista kaadoista ja pudotuksista” kokkaavalla miehellä olikin yht’ äkkiä ja hieman yllättäen valtit käsissään.

[Lahtinen]

Tyvestä puuhun, veitsi luuhun ja lihat suuhun

Tyypillisesti kotoa poismuuttoon liittyy ruokatalouden dramaattinen muutos: Jääkaappi ei enää ”täytykään itsestään” ja kokkailuissa ollaan vastuussa vain itselle. Tämäntyyppistä tilannetta ihmiset lähestyvät eri tavalla ja osa panostaa ruuanlaittoon ihan itsekkäistäkin syistä: Hyvää ruokaa on mukavampi syödä.


Tämäntyyppisissä nuorten aikuisten piireissä riistanlihan hankinnan ja kokkauksen taitava henkilö on toivottu vieras, poislukien yliopistojen viherpiipot, vegaanit ja vastaavat huumehienkäyttäjäpiirit.

Riistanliha on loppuviimeksi monelle nuorelle aikuiselle eksoottista, kun puhutaan oikeasta riistanlihasta, eikä mistään kaupan saksanhirvestä tai porosta. Useimmiten kaveripiirissä tapahtuva kokkaus on kikkailematonta ja tavoitteet ovat selkeät: Tanakka syöminen ja normaalit ruokajuomat.

Noissa tilaisuuksissa vaalitaan kuitenkin monesti perinteitä. Talonpoikaiskartanoissa 1800-luvun alussa osoitettiin vieraanvaraisuutta tarjoamalla viinapöytä ennen varsinaista ruokailua. Tätä perinnettä vaalitaan edelleen monessa paikassa ja aloittelevankin tilaisuuteen lihojen kanssa saapuvan riistakokkailijan kannattaa isännältä edellyttää tämän perinteen noudattamista.


Normaali viinapöytä noin 10 henkilön tilaisuuksissa. Kaveripiirissä viinapöydän voimalla suoritettu kokkausharjoittelu tuo vakautta veitsikäteen ja varmuutta suorituksiin, joita aikanaan tehdään vastakkaisen sukupuolen edustajan liehittelemiseksi.


Itselle ja kaveripiirille tapahtuva kokkaus poikkeaa vastakkaiselle sukupuolelle suunnatusta kokkauksesta selkeästi. Tärkeintä on että funktionaalisuus täyttyy: Ruokaa on riittävästi ja se on hyvää. Tällöin visuaalisuuteen ja esillepanoon ei juurikaan kiinnitetä huomiota.

[Lahtinen]

Ravintolakulttuuria vai kulttuuriravintolaa




Nykypäivänä ravintolat tarjoavat todella laajat mahdollisuudet harrastaa ruokailua vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Paikkoja löytyy moneen makuun ja annoksia joka lähtöön.






Ravintolaruokailua ei voi kuitenkaan verrata omiin kokkauksiin. Ravintolassakäyntiin liittyy liehittelyvaiheen alussa selkeä kaksiteräinen miekka:

- Ravintolassa ruokailu ei ole enää lähtökohtaisesti mitenkään eksoottista. Jos taas ravintolaillallisella halutaan tehdä vastakkaisen sukupuolen edustajaan varmasti vaikutus, niin ravintolan pitää olla tuolloin melkoisen laadukas. Tämä saa nopeasti visan vinkumaan tuskissaan ja sitä kautta laskee tunnelmaa.

- Jos ravintolassakin ottaa ”normaalit ruokajuomat”, niin visa vinkuu entistä lähempänä exodusta.

- Moni tavoittelemisen arvoinen nainen haluaa maksaa oman osansa laskusta. Tämä vesittää helposti koko ruokailun perusidean, jossa mies pyrkii osoittamaan kykynsä järjestää proteiinia pöytään.

- Jos taas mies kuittaa suuripirteisesti koko muhevan laskun, niin tämä heittää helposti varjon jatkokuvioiden päälle. Jompikumpi saattaa kuvitella vastakkaisen sukupuolen jääneen ”jotain velkaa” aterioinnin maksajalle ja normaali suhteen eteneminen vaarantuu. Toisaalta, jos suhde etenee, niin tämäntyyppinen mies_maksaa_automaattisesti_aina-toimintamalli saa helposti aikaan hammasten kiristelyjä pitkässä juoksussa.


Tämäntyyppiset ongelmat voidaan helposti välttää omatoimisella riistakokkauksella. Koska riistanlihahan on täysin ilmaista, minkäänlaista noloa tilannetta ei pääse syntymään, koska finanssipolitiikka voidaan unohtaa. Samoin ”normaalit ruokajuomat” on helpompi järjestää tunnelmaa kohottamaan.

Samalla riistakokkailija pystyy tuomaan esiin vastakkaisen sukupuolen perimmäisiin vaistoihin vetoavia ydinosaamisalueita jo tässä vaiheessa.


Riistakokkauksiinkin voidaan yhdistää ”kansainvälistä keittiötä”, jos niin halutaan. Näin riistakokki pystyy halutessaan tuomaan esiin trendikkyytensä, maailmanmatkaajan asenteensa ja kuitenkin juurien ulottumisen syvälle kotoiseen maaperään. Omissa kokkauksissa ”mopo on kokin käsissä” niin esillepanon, raaka-aineiden kuin vaikkapa annosten koonkin suhteen ja lopputuloksesta saadaan muokattua "kokin näköisiä ja oloisia".

[Lahtinen]

Riistakokki, vahvasti brändätty toivevävykandidaatti


Nykypäivänä brändäys on tullut mukaan myös ihmissuhteisiin. Kokkaava metsästäjä on jo sinällään vahvasti brändätty ilmiö, joskin se voidaan synnyttää muillakin juomilla.

Onnistuneissa ihmissuhteissa pelataan pitkässäkin juoksussa myös mielikuvilla. Lause:”Kauneus on katsojan silmässä” konkretisoituu usein. Tämä kannattaa sisäistää jo hyvissä ajoin ja lakata ihmettelemästä Citymarketista riistapadan lisukkeita hakevan mörrimöykynnäköisen Airtexmiehen kainalossa pyörivää supermallin näköistä liikenaista.

Riistakokki pystyy luomaan suhteessaan itsestään vastakkaiselle sukupuolelle haluttavan mielikuvan. Ohessa konkreettinen esimerkki kuvasarjan muodossa:



Harva meistä on mitään Tommimetsäketoja, Richardgerejä tai Harrisonfordeja siviilissä. Armeija-aikojen sissikeikkojen karaisema nakkien väistelyyn erikoistunut kehokin on vanhemmiten spesialisoitunut nakkien naposteluun sohvalla. Edessä on helposti ”suurin pudottaja-tilanne”, jossa vastakkainen sukupuoli hankkiutuu kerralla eroon lähes sadastakilosta läskiä.

Tilannetta voi parantaa onnistuneella riistakokkauksella.


Riista-ateria muuttaa helposti vastakkaisen sukupuolen mielikuvaa kokista.


Sohvalla makoileva kokki alkaa pikku hiljaa näyttää maajoukkueurheilijalta, tai vähintään maajoukkuetason hierojalta.


Panostaminen kahden tai kolmen ruokalajin aterioihin muuttaa mielikuvaa vielä voimakkaammin.


Jossain vaiheessa ateriaa riistakokki alkaa näyttää vastakkaisen sukupuolen mielikuvissa salaperäiseltä Tom Cruisemaiselta, kuitenkin evankelisluterilaiselta ja normipituiselta, kokonaiselämykselliseltä Top Gun hahmolta, sanan kaikissa merkityksissä.

[Lahtinen]

Liehittelykokkaus: Mitä pataan

Kun vastakkaisen sukupuolen edustajalle kokkaillaan ensimmäistä kertaa liehittelymielessä, niin kannattaa suosia omia perusvarmoja harjoittelun tuomia tuotoksia. Vaikka osa näistä saattaisi tuntua itselle hyvinkin arkisilta ja liki jokapäiväisiltä ravintoaineilta, riista on kuitenkin vieraalle mitä luultavimmin jo sinällään eksoottinen tuttavuus.

Riskitaso nousee radikaalisti, jos hommaan tulee liikaa yritystä jo speksausvaiheessa ja menuun valitaan vaikkapa riistakeittokirjasta eksoottiset ja ensikertaa kokeiltavat valinnat. Jos homma meneekin ns. munilleen, se ei anna parasta mahdollista signaalia kokkailijasta.

Tässä pätee hyvin vanhan hirvikokeen tuoma kokemus: Hyvän suorituksen pahin este on itselle sisäisesti nostetut turhat paineet ja pyrkimys ylisuorittamiseen vaatimuksiin nähden.


Kokkaisinko perinteistä jänispataa vaiko norsunpapanoita, riistakokki miettii kauppareissulla. Perinteissä pysyminen saattaa olla ensimmäistä liehittelykokkausta suunniteltaessa kuitenkin se turvallisempi tie.

[Lahtinen]

Kattauksen suunnittelu: Tarpeellista vai Teuvolomanismia

Vastakkaisen sukupuolen liehittelemisessä korostuvat myös muut seikat, mihin riistakokki on normaalisti tottunut. Siinä missä kaveriporukalla hyvää ruokaa lapioidaan kitusiin vaikka pakista tai paperilautasilta hommaan sen kummemmin huomiota kiinnittämättä, kattaukselle kannattaa jokunen ajatus uhrata.

Kattaukseen panostaminen on loppuviimeksi hyvin pieni vaiva, jos ajatellaan koko kokkausprosessin työmäärää. Kuitenkin kattauksella saadaan helposti luotua viimeinen silaus, joka saa vastakkaisen sukupuolen edustajan tuntemaan, että hommaan on todella panostettu.

Vaikka ”kynttiläillallinen” kuulostaa helposti aikansa eläneeltä performanssilta, niin sopivalla hetkellä tuo omaa kuitenkin vielä tenhovoimaa.

Kattaukseen ei tarvita mitään Riedelin laseja ja Ming dynastian vaaseja. Yleensä valtaosasta talouksia löytyy ihan riittävät ”tilpehöörit” kattauksen järjestämiseen ja viiniä voi aivan hyvin juoda kreikkalaistyyliin vaikka normaaleista juomalaseista, jos siltä tuntuu. Tärkeä tekijä on se, että lopputulos on kohtuullisen viimeistellyn oloinen. Kattaus voidaan helposti pilata loppumetreillä laiskuudella tai välinpitämättömyydellä käytetyistä astioista tai rekvisiitasta huolimatta:


Alkupalat ostohetken muovikoteloissa eivät luo mielikuvaa, että hommaan olisi tosissaan panostettu. Samoin ”pöydän raivaus” on jätetty suorittamatta ja eilisten lehtien pinot latistavat ruokailunautintoa.


Nopeasti kääreineen esille tuiskaistu juustopöytä näyttää helposti sutten repimältä ja antaa kokista välinpitämättömän kuvan.


Kohtuullisen pitkälle pääsee kattaushommissa jo ihan perussetillä:

- Riittävän suurikokoiset lautaset
- Juomille soveltuvat lasit; Snapsilasit, viinilasit ja konjakkilasit riittävät jo melkoisen pitkälle. Laseilla saadaan helposti kattaukseen näyttävyyttä ja monesti erityyppisiä laseja saa hyvinkin halvalla.
- ”Työkalut”. Normaalia voiveistä terävämmät pihviveitset ovat monesti paikallaan. Itse olen tähän käyttänyt ihan IKEA-laatua ja hyvin ovat kestäneet myös konepesua.
- Ihan käytetyksi investoinniksi on osoittautunut myös lautasiin edes auttavasti ulkonäöltään tai lähinnä väriltään sopivat kulhot, salaatille tai lisukkeille.


Kattauskilkkeisiin investoitaessa kannattaa miettiä, että kyseessä ovat kestokulutushyödykkeet. Näiden elinikä lasketaan vuosissa, jos mitään haavereita ei satu.

[Lahtinen]

Liehittelykokkauksen strategia

Liehittelykokkaushan on monesti osa suurempaa kattostrategiaa, mutta sille kannattaa uhrata ilman muuta hieman aikaa. Kaveripiirissä tapahtuva kokkaus eroaa monesti strategialtaan selkeästi liehittelykokkausksesta ja sisältää usein kaksi peruskulmakiveä:

1. Pääruokaa tehdään iso setti, eikä pipertelyyn sorruta, elikkäs alku- tai jälkiruokaan.
2. Ruokajuomia varataa vähintään riittävästi


Liehittelykokkauksessa kannattaa sensijaan panostaa aterian kokonaiselämykselliseen etenemiseen, ungefäär tyyliin:

1. Alkupalat
2. Pääruoka
3. Jälkiruoka
4. Aterian eri vaiheisiin harmonisoidut juomat


Kun useamman ruokalajin ateriaa lähdetään valmistelemaan, kannattaa varoa sortumasta ”kunnianhimoisen kokin” sudenkuoppaan. Jos jokaiseksi aterian osaseksi valitaan suuritöinen teelmys, H-hetken koittaessa homma on joko kesken tai kokki aivan hapoilla kokkausurakan jäljiltä. Kannattaa siis hieman järkeillä etukäteen, mitä kokkailee. Liehittelyillallisen tarkoituksena ei ole se, että kokki poukkii taukoamatta pöydän ja hellan välillä.

Miettiä kannattaa myös sitä, että liehittelykokkauksen kohde ei ole välttämättä tottunut syömään tolkuttomia settejä. Homma vesittyy nopeasti, jos jo alkupalojen jälkeen ollaan täysin ähkyssä.

Kannattaa myös miettiä kutsua esittäessä, löytyykö pakkasesta riistaa. ”Pystyynmyynnissä” kun on aina oma pieni riskinsä.

Strategian suunnittelu helpottaa myös kaupassakäyntiä. Kun tiedetään mitä ollaan tekemässä ja tarjoamassa, kerralla saadaan kaupasta tarvittavat varusteet.


Liehittelykokkaus edellyttää lopputulosta tukevan ostoskierroksen suorittamista.

[Lahtinen]

Alkupalat

Alkupaloilla saadaan peli mukavasti käyntiin. Samalla tämä tuo aikaa pääruuan kypsymiselle. Alkupalat kannattaa suhteuttaa pääruuan luonteeseen siinäkin mielessä, ettei kokki pysty olemaan kahdessa paikkassa samaan aikaan: Jos pääruoka vaatii jatkuvaa tekemistä, alkupaloja ei sinä aikana pysty nauttimaan tyylikkäästi.



Raju oikaisu alkupaloihin panostamisessa saattaa aiheuttaa rekyyliä. Toisaalta, samat tarjottavat yhdistettynä vaikkapa meksikolaistyyppiseen pääruokaan toimii ihan OK.



Omien erikoisuuksien tarjoaminen lisää riskiä tilaisuuden lähtemisestä väärille urille, jos tarjottavat poikkeavat liehiteltävän omista makutottumuksista radikaalisti. Alkupaloiksi kannattaakin harkita kohtuu turvallista vaihtoehtoa.


Liika eksotiikka alkupaloissa saattaa vaikeuttaa jouhevaa siirtymistä kotimaiseen riistapohjaiseen pääruokaan. Tämäntyyppisiä settejä kun saa jo noin 3e hintaan, niin se houkuttelee sortumaan joskus liiankin eksoottiseen ”starttiin”.


Vaikka alkupalat tuovatkin kokille melkoisen haasteen, niitä ei silti kannata aina kuitata pelkällä aperitiivilla. Alkupalat tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden myös visuaalisen produktion luomiseen.

[Lahtinen]

Jälkiruokaa, pidempi vyö tuokaa


Itse olen hieman oikonut jälkiruokavalmisteluissa ja päätynyt melkoisen usein juustotarjottimen esillepläjäyttämiseen. Jälkiruuissahan on monesti vain taivas mielikuvituksen rajana.



Usein joulun jälkeen valmiita ”juustosettejä” saa ihan opiskelijaystävälliseenkin hintaan kauppojen tyhjentäessä hyllyjä.



Yhtenä juustopöydän etuna olen annoksiin verrattuna nähnyt sen, että kun riistaa syödään, keho alkaa monesti olla jo pääruuan jälkeen aika täynnä. Juustopöytä mahdollistaa napostelun sen mukaan, minkämoinen kolo mahassa vielä on.




Juustopöydän ohella voidaan tarjota myös erilaisia tilpehöörejä. Tämä on siinä mielessä hyvä tyyli, että aika moni vastakkaisen sukupuolen edustajista on ”huolissaan linjoistaan” ja kevyempienkin tarjoiltavien esilläolo mahdollistaa jälkiruuasta nauttimisen.

[Lahtinen]

Liehittelyaterian juomapuoli


Tämä on erittäin herkkä alue, jossa voidaan ”mennä pahemman kerran metsään”. Oikein rakennettuna juomapuoli nivoutuu riista-ateriaan tukemaan tilannetta ja toimimaan huomaamattomana tunnelmankohottajana. Tärkeä nyrkkisääntä liehittelykokkauksen pysymisessä liehittelykokkauksena on se, ettei juomien kanssa präkääminen saa nousta päärooliin. Ainakaan ilman vastakkaisen sukupuolen selkeää signalointia, että hänkin on ns. litrahuuli.


Perinteinen koskenkorva toimii hyvin snapsina, jos sellainen aterian etenemiseen kuuluu. Väkevät juomat tosin ovat aina riskaabeli valinta: Vastakkaisen sukupuolen edustajassa ne saattavat aiheuttaa rekyyliä.


Markkinoilla on myös metsästykseen kytkeytyviä juomavaihtoehtoja. Mukaan on tullut myös uusia tulokkaita, jotka useimmiten poistuvat ennen pitkää markkinoilta. Vaikka tämäntyyppiset juomat tuntuisivat aterian henkeen sopivankin, saattaa makujen sovittaminen tarjottavaan ruokaan olla lähes ylivoimaista.



Aperitiivi on ”hyvä keino pelata lisäaikaa”, jos vieras saapuu hieman aikaisemmin kuin systeemit ovat reilassa. Aito shamppanja on yleensä takuuvarmaa tavaraa, mutta melkoisen hinnakasta. Samalla se on myös aavistuksen verran ”overkilliä” monessa tilanteessa ja saattaa antaa kuvan liiasta yrityksestä. Aperitiiviin liittyy samantasoisia haasteita mitä alkupaloihinkin. Tarkoituksena on rakentaa makuhermoja herättelevä, mahaa täyttämätön, makupanos. Tässä coctailsekoittajan taidot yleensä punnitaan ja väsymätön harjoittelu tekee yleensä mestarin.


Aterian juomarunko on yleensä turvallisinta rakentaa viinin varaan ja samalla pitää vesikannua saatavilla aterian ajan. Tältäkin sivustolta löytyy erinomaisia vinkkejä riistaviineiksi, jos aihe tuntuu vieraalta. Turvallinen vaihtoehto on yleensä tarjota omia tuttuja suosikkeja.


Myös jälkiruokasetti voidaan rakentaa siten, että siihen on harmonisoitu oma juoma. Aivan samoin jälkiruokana voi toimia pelkkä juomavaihtoehto, vaikkapa kahvi ja konjakki tai Irish coffee.


Liehittelykokkauksen onnistunut juomaharmonisointi takaa yleensä hyvän tunnelman ja juomien nauttiminen tapahtuu ikään kuin huomaamatta saumattomana osana riistaterian eri etenemisvaiheita. Tällä rintamalla kannattaa kuitenkin noudattaa melkoista varovaisuutta, jos oma addiktio ei ole hallinnassa tai vastakkaisen sukupuolen edustajalla on ns. huono viinapää.

[Lahtinen]

Liehittelykokkausharjoitelma: Kyyhkyä kyyhkyläiselle

Näin lopuksi esimerkinomainen viimeaikainen harjoitelma liehittelyaterian pääruokavaihtoehdoksi.



Tarvikkeet framille ja homma käyntiin.


Kyyhkyt saa rusketusta


Ruskistetut kyyhkyt voideltuun uunivuokaan. Itse kopioin tämän homman ”majavameetingistä”, elikkäs lintujen paistamisen ja sitten uunituksen. Jos moista en olisi päässyt maistamaan livenä, niin tuskin moinen olisi omaan kokkausrepertuaariin tarttunut. Nyt olen tuota hommaa alkanut harjoittelemaan, sillä makuelämys oli kokemuksen arvoinen.


Juustoknöölejä kyyhkyille ja lohkareperunat laiskan miehen vaihtoehtona pellille.


Kermakastikkeen kanssa kun on tullut ”visuaalisia ongelmia”, korvasin sen hieman kiinteämmällä tavaralla.


Ihan kohtuullinen harjoitus.



Itse olen viehättynyt erityisesti liehittelykokkauksessa vuosikymmenten varrella siinä, että hommassa on hyvin paljon yhteneväisyyttä metsästyksen kanssa:

Auttavallakin osaamistasolla hommaa pystyy harjoittamaan menestyksekkäästi ja into korvaa pitkälle taidon puutteen aivan kuten metsästyksessäkin. Ihan perusvarusteilla pärjää hyvin, eikä osaamista pysty välineillä ostamaan.

Yleisestiottaen kokkaamisessa vain taivas on kattona, aivan kuin metsästyksessäkin. Kun kuvittelee olevansa hyvä alallaan, niin todellinen homman osaaja palauttaa nopeasti jalat maahan suutapieksämättömällä todellisella osaamisellaan, kun tuollaista pääsee livenä todistamaan. Ja aivan samoin kuin metsästyksessä, iän karttuminen ei automaattisesti takaa osaamisen kehittymistä, varsinkaan jos ei koskaan kokeile mitään uutta.

Ja totta kai sekin pitää huomioida, että mahdollisesti vain kerran elämässä eteen tuleva ”trofeetason kaato” seuraa yleensä metsämiestä vähintään muistona läpi koko liehittelykokkaus- ja jahtimiesuran…


Omat kokkaukset on tehty puhtaasti amatööripohjalta ja jokaisesta kuvasta on varmasti helppo löytää vähintään viisi virhettä. Toivottavasti kuitenkin jollekin löytyi uutta ideaa tai kipinää, sillä itse voin suositella liehittelykokkausta varauksettomasti. Tässä hommassa on helppo saavuttaa ns. Win-Win tilanne, jossa molemma jäävät saamapuolelle ja päästään tyydyttävään lopputulokseen. Ja jos siinä sivussa oma parisuhde sattuu vielä paranemaan, niin se tuskin on keneltäkään pois…

Mikset siis kokeilisi liehittelykokkausta jo tänä viikonloppuna!

[Loikka]

Hienoa Lahtinen hienoa!

Taas erinomaista materiaalia... Liehittelykokkaus on todella yksi taiteenlaji. Kokemuksesta voi todeta, että se toimii usein vielä huomattavasti paremmin mitä hieno ravintolaillainen.

Itse suosittelen myös kokeilemaan tuota liehittelukokkausta, ruuanlaitto ei oikeastaan ole kovin vaikeaa.

[Berkele]

Erinomainen juttu Lahtiselta, taas. Näyttää Lahtisella olevan hyvä maku niin aseiden (kuvassa sama haulikko, kuin oma työjuhta), kuin viinien suhteen (Familia Torresin viinejä tulee usein ostettua). Juustojen osalta kehottaisin laajentamaan kokemuksia menemällä "ruottinkielisen bättre-folkin" kauppaan tai vastaavaan herkkupuotiin ja kokeilemaan esim. pitkään kypsytettyjä gouda-tyyppisiä juustoja.

Itse tein elämäni "trofee-kaadon" ihan perus hirvikäristys perunamuusilinjalla. Sen jälkeen on tullut sitten harrastettua vähintään kerran-pari viikossa pidemmän kaavan riistakokkausta (usein liehittelylinjalla). Vakiintuneessa parisuhteessa on tosin järkevää delegoida paremmalle puoliskolle osa tehtävistä. Esimerkiksi, jos nykyään on suunnitelmissa tehdä perunamuusia, en sitä suostu tekemään. Vaimokkeen tekemä muussi on nimittäin parasta ikinä. Välillä on tietenkin hyväksi harrastaa aivan taiteen sääntöjen mukainen liehittelykokkaus.

VAROITUKSEN SANA:
riistakokkauksessa piilee eräänlainen vaara. Meillä ei enää kelpaa edes huippuravintoloiden pihvit. Olen totuttanut oman naaraani niin hyvälle, ettei kuulema ulkoistettu ruuanhankinta kelpaa. "Ei varmaan sitä vasan fileetä löytyis enää pakkasesta"