Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Kalmisto Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 20 Maa 2013 Viestejä: 88 Paikkakunta: Häme
|
Lähetetty: 09.08.2013 09:51 Viestin aihe: |
|
|
Itsellä oli viime syksyn käytössä tuo WindCamo WS-takki. Olihan se pikkuisen lämmin kanalintujahdissa kävellessä, vaikka alla oli vaan tekninen aluspaita. Tosin meikäläinen hikoilee vaikka olis munasiltaan ja paikallaan, joten ihan paras vertailukohta en välttämättä ole.
Loppusyksyä kohti mennessä tietysti lämpöhaitoista pääsi jonkin verran eroon, ja silloin takki olikin omimmillaan.
Taskut on mielestäni hyvän malliset, ja ennen kaikkea tarpeeksi "syvät", jolloin niitä pystyi pitämään auki ilman pelkoa putoavista patruunoista, gps:stä ym.
Takin leikkaus ei kuitenkaan ole ihan mikään paras mahdollinen. Jotenkin hihat ovat hassun pitkät ja jäävät rutulle, vaikka olen aina kuvitellut omistavani pitkät kädet. Omat mitat on 184/88 ja takki on kokoa XL.
Peura-takkia en ole kokeillut, enkä välttämättä kokeilekaan, sillä sittenhän iskee vaan vitutus päälle jos se tuntuisikin paremmalta, ja olis mennyt rahat aiemmin haaskuuseen. Halvalla kun ton rotsin sai (150e) niin olihan se pakko ostaa... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peura-esari Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Elo 2007 Viestejä: 3209 Paikkakunta: Kaljalla
|
Lähetetty: 09.08.2013 10:03 Viestin aihe: |
|
|
JSP kirjoitti: | Peura-esari kirjoitti: | Melkolailla pallit vaahdossa kyllä peurapuvun kanssa yli 10 asteen lämmöissä, ainakin meikäläisellä..
Alkukautena tulee oikeastaan aina käytettyä kalvotonta Chevalierin arizona Pro Pantia.. Hengittää hyvin ja muuten napakat jalassa.
Viime lintukauden alussa tuli kuljettua sadepäivinä Chevalierin Retriever-housut jalassa, sivuluukut vaan auki niin pystyi aivan hyvin kulkemaan ilman vaahtotulvaa.. Housut siis goren paclitea ja muista pacliteistä poiketen varustettu kevyellä verkkovuorilla, niin pystyy käyttämään mukavasti ilman sukkahousua tai pitkää kalsaria.. |
Miten on paclite kestänyt metsässä kävelyn? Harvemmin tuollaista metillä tarvii, mutta olisi se alkukauteen joskus ihan tarpeellinen kun on märät kelit. Puku kulkis repussa mukana jos alkaa vettä sataan ja voi nakata vaikka pelkät housut päälle jos varviko on märkää tai tarvii suolla rymytä.. |
Tota mallia en oo tosiaan kun sen yhden kauden käyttäny, hyvin ne rasitukset ainakin kesti..
Normaalistihan paclitessä ongelmana ollut kalvon repeäminen sisäpuolelta päin, varsinkin haaroista.. Uskoisin että tuo Chevalierin versio on kestävämpi verkkovuorin ansiosta.
Aikasemmat paclite-housut kestäneet suurinpiirtein pari kautta.. Beretta, sasta ja swedteam merkkeinä.. _________________ Nenäpunkki- mikä ihana tekosyy... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jlo Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Elo 2012 Viestejä: 464 Paikkakunta: Pirkanmaa
|
Lähetetty: 09.08.2013 15:57 Viestin aihe: |
|
|
Mikähän noista sastan puvuista on vilposin alkukauden lämpimille keleille? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Henkka. Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Kes 2012 Viestejä: 2546 Paikkakunta: Pirkanmaa
|
Lähetetty: 09.08.2013 16:35 Viestin aihe: |
|
|
jlo kirjoitti: | Mikähän noista sastan puvuista on vilposin alkukauden lämpimille keleille? |
Veikkaanpa Peuraa tai Wind camo WS pukuja. Jälkimmäinen ilmeisesti poistuva tuote. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Henkka. Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Kes 2012 Viestejä: 2546 Paikkakunta: Pirkanmaa
|
Lähetetty: 13.08.2013 02:16 Viestin aihe: |
|
|
Onko kukaan vielä tutustunut näihin kolmeen uuteen pukuun, Haahka / Kaltio / Kauris? Mitä eroa noilla on näihin edellisiin pukuihin? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
mikko81 Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Hei 2006 Viestejä: 3285 Paikkakunta: Heinola
|
Lähetetty: 13.08.2013 09:50 Viestin aihe: |
|
|
Haahka on ainakin tuulipuku, materiaali aivan erilaista no sellasta niinku olis tuulipukuku päällä, ohutta ja kahisevaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10109 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 13.08.2013 09:56 Viestin aihe: |
|
|
Kaltio on goretexpuku. Vähän erilainen leikkaus kuin esim. wolf camossa.
Kauris on naisten goretexi. _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peura-esari Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Elo 2007 Viestejä: 3209 Paikkakunta: Kaljalla
|
Lähetetty: 13.08.2013 11:16 Viestin aihe: |
|
|
mikko81 kirjoitti: | Haahka on ainakin tuulipuku, materiaali aivan erilaista no sellasta niinku olis tuulipukuku päällä, ohutta ja kahisevaa. |
Haahka on kyllä oikea pohjanoteeraus sastalta, v i t t u mitä p a s k a a... _________________ Nenäpunkki- mikä ihana tekosyy... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
JSP Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Syy 2009 Viestejä: 8022 Paikkakunta: Pohjois-pohjanmaa
|
Lähetetty: 13.08.2013 11:17 Viestin aihe: |
|
|
Henkka. kirjoitti: | jlo kirjoitti: | Mikähän noista sastan puvuista on vilposin alkukauden lämpimille keleille? |
Veikkaanpa Peuraa tai Wind camo WS pukuja. Jälkimmäinen ilmeisesti poistuva tuote. |
Siis tuo Peura ei tosiaankaan ole mikään vilpoisa puku. Kait Sastalta löytyy joku verkkovuorellinen kalvopuku missä tuuletusaukkoja? Eihän tuossa kyllä kalvopukua edes kyselty niin uusi Ranger on ainakin ailkukauteen hyvä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10109 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 13.08.2013 11:22 Viestin aihe: |
|
|
JSP kirjoitti: | Henkka. kirjoitti: | jlo kirjoitti: | Mikähän noista sastan puvuista on vilposin alkukauden lämpimille keleille? |
Veikkaanpa Peuraa tai Wind camo WS pukuja. Jälkimmäinen ilmeisesti poistuva tuote. |
Siis tuo Peura ei tosiaankaan ole mikään vilpoisa puku. Kait Sastalta löytyy joku verkkovuorellinen kalvopuku missä tuuletusaukkoja? Eihän tuossa kyllä kalvopukua edes kyselty niin uusi Ranger on ainakin ailkukauteen hyvä. |
On se kuiten vilpoisampi mitä mikään goretex puku. Taskuissa on verkko "pussit", joten tuuletusta saa niiden kautta.
Kyllä kait Peura on ollut vähiten hiostava puku, mitä olen päälläni pitänyt. Helteellä en toki käytä mitään takkia, ihan paitahihasillaan mennään. _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
JSP Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Syy 2009 Viestejä: 8022 Paikkakunta: Pohjois-pohjanmaa
|
Lähetetty: 13.08.2013 12:10 Viestin aihe: |
|
|
Peto kirjoitti: | JSP kirjoitti: | Henkka. kirjoitti: | jlo kirjoitti: | Mikähän noista sastan puvuista on vilposin alkukauden lämpimille keleille? |
Veikkaanpa Peuraa tai Wind camo WS pukuja. Jälkimmäinen ilmeisesti poistuva tuote. |
Siis tuo Peura ei tosiaankaan ole mikään vilpoisa puku. Kait Sastalta löytyy joku verkkovuorellinen kalvopuku missä tuuletusaukkoja? Eihän tuossa kyllä kalvopukua edes kyselty niin uusi Ranger on ainakin ailkukauteen hyvä. |
On se kuiten vilpoisampi mitä mikään goretex puku. Taskuissa on verkko "pussit", joten tuuletusta saa niiden kautta.
Kyllä kait Peura on ollut vähiten hiostava puku, mitä olen päälläni pitänyt. Helteellä en toki käytä mitään takkia, ihan paitahihasillaan mennään. |
Ehkä vilpoisampi kuin Sastan gore-tex puvut jos niissä kerta jokin paksu vuori on kaikissa. Kuitenkin sellainen ohut verkkovuorellinen gore-tex on paljon viileäämpi kuin Peura puku. Onhan siinä Peurassa tosiaan ne pienet taskut... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peto Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 10109 Paikkakunta: Tre/P-pohjanmaa.
|
Lähetetty: 13.08.2013 12:27 Viestin aihe: |
|
|
JSP kirjoitti: | ne pienet taskut... |
Et ole vissiin nähnyt koko pukua? _________________ Vaikka muu häviää, niin metsästys jää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
hilipata Kanta-asiakas
Liittynyt: 18 Elo 2005 Viestejä: 1277
|
Lähetetty: 13.08.2013 12:45 Viestin aihe: |
|
|
Aamen!
Ehkä paras ja hengitttävin puku mitä koskaan olen omistanut. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
JSP Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Syy 2009 Viestejä: 8022 Paikkakunta: Pohjois-pohjanmaa
|
Lähetetty: 13.08.2013 13:42 Viestin aihe: |
|
|
Peto kirjoitti: | JSP kirjoitti: | ne pienet taskut... |
Et ole vissiin nähnyt koko pukua? |
On mulla se puku. Ihan hyvä loppusyksyn puku, mutta olisi parempi jos olisi oikeat tuuletusaukot housujen kyljessä ja kainaloissa. Mitä tekee taskuilla joita käytetään tuuletukseen? Eihän niitä silloin voi pitää kiinni. Pienellä järkeilyllä tuosta saisi tosi hyvän puvun, mutta ei se silloinkaan alkukauteen ole hyvä. Miksihän eivät laittaneet verkkovuorta sen fleecen tilalle? Silloin se toimisi paremmin alkukaudesta ja talvella alle voi laittaa enemmän vaatetta jos tarvii. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
JSP Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Syy 2009 Viestejä: 8022 Paikkakunta: Pohjois-pohjanmaa
|
Lähetetty: 13.08.2013 13:42 Viestin aihe: |
|
|
hilipata kirjoitti: | Aamen!
Ehkä paras ja hengitttävin puku mitä koskaan olen omistanut. |
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
|