Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Lyrurus Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Jou 2004 Viestejä: 1953 Paikkakunta: Muurame
|
Lähetetty: 26.08.2011 09:25 Viestin aihe: |
|
|
Ollarin kysymyksiin: Olen seurannut kanalintukantoja Keski-Suomessa 70-luvulta lähtien ja pannut merkille muutamia asioita.
Kuinka usein loisittuminen on kanalintukadon syy? - Se on ollut aina lintukadon syy. Pahin näkemäni lintukato oli vuosina 1976-78, mitä ennen oli pari aivan tolkuttoman hyvää lintuvuotta.
Kuinka alas lintutiheyden pitää pudota, että loisten leviäminen lakkaa? - Linja-arvioissa esim. teeritiheys on ollut Keski-Suomessa alimmillaan 4-8 lintua neliökilometrillä. Enimmillään yli 20, niin kuin nyt, tai paikoin jopa yli 30. Mutta mikä on sitten absoluuttinen tiheys? En tiedä. Enkä sitäkään, leviävätkö loiset tarmokkaammin talvella vai sulan maan aikaan. Mutta ainakin ne leviävät talvella, jos teeret kerätään ruokinta-automaateille. Epäonnistuneet ruokintakokeilut ovat kertoneet tästä.
Millaiset verotusprosentit tai -rajoitukset sitten asettaisin? - Nousukaudella ei tarvita mitään rajoituksia. Käytännössä kukaan ei viitsi ampua esim. teeriä niin paljon kuin niitä pitäisi ampua, jotta loistumiskatastrofi vältettäisiin. Ja metsästys käy kannattamattomaksi jo kauan ennen kuin lintukanta alkaa lähestyä jonkinlaista kriiittistä rajaa.(Linnut voidaan tietysti ampua loppuun jostakin "pienestä kokonaisuudesta," kuten esim. saaresta, mutta suuressa kuvassa tällä ei ole merkitystä.)
Laskukausi on hiukan problemaattisempi. Perustotuus on kuitenkin se, että lintutiheys laskee johonkin tiettyyn rajaan riippumatta siitä, metsästetäänkö niitä vai ei. Jos pidämme tätä premissinä, niin rajoituksiin voi suhtautua kriittisesti myös laskukausina. Ainakin niitä on vaikea perustella. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Elwood Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 1418 Paikkakunta: Siilinjärvi
|
Lähetetty: 26.08.2011 09:56 Viestin aihe: |
|
|
Monessa asiassa erimieltä lyrurus:ksen kanssa, mutta täytyy sanoa nyt täysin samaa mieltä.
Omakohtaisesti myös koin "suuren lintukadon", oli vain vuotta myöhemmin. _________________ Tosi asiaa ei tarvitse uskoa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
poiu Kanta-asiakas
Liittynyt: 14 Maa 2008 Viestejä: 232
|
Lähetetty: 26.08.2011 20:33 Viestin aihe: |
|
|
Millaisia nuo loiset, suolistomatoja vai mitä?
Tänään piti väistellä teeripoikuetta pellolla, mukavalta näyttää ja saa tänä syksynä metsälläkin käydä hyvällä mielin
On mitä pyytää, metsokin saattaa olla eka kertaa omalla kohdalla riistakohteena, 17. kausi lähtee eikä vielä ole raaskinut metsoa metsästää. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tervasta Kanta-asiakas
Liittynyt: 10 Lok 2011 Viestejä: 1105
|
Lähetetty: 18.04.2012 17:07 Viestin aihe: |
|
|
Kohta alkaa taas spekulaatiot tämän vuoden lintutilanteesta ja nähdään minkälainen kesä linnunpoikasille tulee. Minusta tämä lintutiheyksien määrä on arvioitu reilusti yläkanttiin ja kolmiolaskentojen tuloksia en ainakaan itse pysty ottamaan todesta metsäkanalintujen osalta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tervasta Kanta-asiakas
Liittynyt: 10 Lok 2011 Viestejä: 1105
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|