Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
RealExtreme Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Hel 2008 Viestejä: 3283 Paikkakunta: Häilyvä raja hyvän & pahan alueella
|
Lähetetty: 09.05.2012 22:29 Viestin aihe: |
|
|
En tiedä olisiko tutkimuksellista ja kiistatonta tietoa aiheesta, että lähteekö linnut myös kesken valmistautumisen jo pidemmälle muutolle. Itse en usko, mutta pienikin pudotus alaspäin turvaa tuleville vuosilel arvoikkaita lintuja. Minusta Jusen mainitsema 200linnun läjä on jo jonkinlainen voitto metsurin hyväksi. Näitä tarinoita on kuulunut eripuolilta Suomea, joten eikö se ole hyvä asia.
Harmillista rajoituksissa on todellsiten vaikutusten näkyminen vasta vuosien saatossa. Toivottavasti riistahallinnossa tämä myös muistetaan, eikä lähdetä täysrauhotuksen tielle.
Jokatapauksessa pitäisi myösmuistaa, että maamme on pitkä ja monimuotoinen. Myöskin riista on jakautunut eriarvoisesti eri alueille. Tuo tuntuu unohtuvan metsästäjiltä, olisi ainakin metsurin kohdalla varmaan tulevaisuutta ajatellen hyvä hyväksyä tämä fakta.
Ruotsissa on pesivä metsurikanta kasvava. Tiedä sitten miksi näin suhteessa Suomeen, mutta luultavimmin myös metsästysrajoituksilla on lusikkansa keitossa. Samalla tämä luo varmasti myös uskoa meidän omaan metsurikantaan ja sen tulevaisuuteen. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tukelius Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Elo 2008 Viestejä: 3311 Paikkakunta: Mynämäki
|
Lähetetty: 09.05.2012 23:01 Viestin aihe: |
|
|
mutta nythän tuon näkee onko porrastuksesta ollu hyötyä, ne muutama tuhat mitä ei ammuttu ni niidenhä pitäs ny tulla takasi pesimään ja aknta pitäs nousta kohisten jos tuosta on merkittävää hyötyä tai edes vaikutusta. jossainhan sen pitää näkyä jos sillä on niin kauhea merkitys ku siitä vouhotetaan ja jos on niin hyvä niin, tällä konstilla kasvais kanta kymmenessä vuodessa semmosiin mittoihin että niitä olis ongelmaksi asti vaa eppäilen vahvasti. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Pohjola Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Kes 2009 Viestejä: 26324
|
Lähetetty: 09.05.2012 23:50 Viestin aihe: |
|
|
luinko rivien välistä että meidän pitäs alkaa hoitaan kantaa ohilentopaikoille.
hoidolla tarkoitan niinkin radikaalia muutosta etten edes ilkeä sanoa.
on ihan selvää että meillä on eri riistalajeja etelässä ja pohjoisessa, jos meillä on jotain mikä menee vain ohi teillä älkää omiko. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tukelius Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Elo 2008 Viestejä: 3311 Paikkakunta: Mynämäki
|
Lähetetty: 10.05.2012 00:21 Viestin aihe: |
|
|
Pohjola kirjoitti: | luinko rivien välistä että meidän pitäs alkaa hoitaan kantaa ohilentopaikoille.
hoidolla tarkoitan niinkin radikaalia muutosta etten edes ilkeä sanoa.
on ihan selvää että meillä on eri riistalajeja etelässä ja pohjoisessa, jos meillä on jotain mikä menee vain ohi teillä älkää omiko. |
Aivan on pesiviä mettähanhia täällä ja etelämpänäkin, alli taitaa olla semmonen muuttolintu mitä täällä etelämmässä ei pesi ainakaa sisämaassa. Voi olla muitakin mut ei yhtäkkiä tule mieleen. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RealExtreme Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Hel 2008 Viestejä: 3283 Paikkakunta: Häilyvä raja hyvän & pahan alueella
|
Lähetetty: 10.05.2012 09:19 Viestin aihe: |
|
|
Metsähanhen kannanmuuto ei kyllä tapahdu vuodessa, eikä kahdessa, vaan vähitellen. Ei merihanhikaan runsastu millään "tämän vuoden kanta kertaa 100 ensi vuonna"-tahdilla. Ylipäätään odotukset riistaeläinten kannanmuutoksissa on melko ylimitoitettuja. Nopea kannankasvu tuntuu tarkoittavan myös jyrkkää laskua.
Ihmettelen miksi ainoa peruste porrastetun jahdin alkamisen kritisoinnille on omat intressit, kun ei pääse pyyntii. Ajatusta tuetaan musta tuntuu-ideologialla. Tunne ei riitä.
Täysrauhoitus tuntuu vain kiehtovan siksi,ettei naapuritkaan pyydä kun minäkään en pääse.
Pitääköhön minunkin ottaa paikalliseen riistakeskukseen yhteyttä hakeakseni metsäpeuran kaatolupia tänne Varsinais-Suomeen, "koska minä haluan"-perusteella. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tukelius Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Elo 2008 Viestejä: 3311 Paikkakunta: Mynämäki
|
Lähetetty: 10.05.2012 09:34 Viestin aihe: |
|
|
RealExtreme kirjoitti: | Metsähanhen kannanmuuto ei kyllä tapahdu vuodessa, eikä kahdessa, vaan vähitellen. Ei merihanhikaan runsastu millään "tämän vuoden kanta kertaa 100 ensi vuonna"-tahdilla. Ylipäätään odotukset riistaeläinten kannanmuutoksissa on melko ylimitoitettuja. Nopea kannankasvu tuntuu tarkoittavan myös jyrkkää laskua.
Ihmettelen miksi ainoa peruste porrastetun jahdin alkamisen kritisoinnille on omat intressit, kun ei pääse pyyntii. Ajatusta tuetaan musta tuntuu-ideologialla. Tunne ei riitä.
|
Nii sepä just, eli onko porrastettu jahti se millä kantaa saadaan elvytettyä ni sehän jää nähtäväksi, kaiken jären mukaan jos sillä säästyy tuhansia hanhia lakeuksien peltolahtareilta ni sehä pitäs näkyä suoraan pesivässä kannassa jos asia olis näin ja kannan pieneneminen olis metsästyksestä johtuvaa, mutta itse en usko tätä ennenko näen.
Olen kyllä sillä kannalla, että rauhoitukset ja rajoitukset mettähanhen kohdalla on paikallaan kannan pienuuden takia, mut jos kantaa haluaa elvyttää nii varmaa jotai muutaki pitäs tehhä ja ensinnäkin syy "romahtamiseen" selvittää oikeesti eikä summassa puuhastella?
Tämän hetken hommat antaa vaan piiperöille enemmän siimaa ja täysrauhoitus tarkoittaisi ettei mettähanhi tulis enään ikinä riistalajiksi (vai kuinka monta kerran rauhotettua on tullu takas metästettävien luetteloon?) ilman massiivisia haittoja.
Minulle hanhen ampuminen ei ole enään SE juttu, mettähanhia oon saanu melko mukavasti ja muitakin vähintäänkin riittävästi, mut se ärsyttää että mettähanhea pidetään ainoastaan lapin lintuna vaikka lapin läänin rajan eteläpuolella pesii kyllä melkoiset määrät lintuja. Toki määrät on pienempiä ku lapissa mut niin on alueetki (suot)
Lapissa joutsen tuskin omii koko suota kerralla itelleen jos ei tule useampi pari pesimään samalle suolle, mut täällä on hanhipesinnät vaihtunu valkeisiin muutamalla suolla/mettälammella ja sama ongelma on varmasti pohjoisessakin monen hanhen pesäpaikalla, sitä en ite tiedä mitä siellä keväällä tapahtuu, mut lintujen väri pesimäpaikoilla on vaihtunu jokatapauksessa.
Joutsenen vaikutus hanhen pesintään taitaa olla sekin tutkimatta ja selitellään että tuleehan ne keväällä ja syksyllä muuton aikana ruokapaikoillakin toimeen, no tulee juu mutta asia on pesällä varmaan vähän eri ja nyt olen joutsenten agressiivisuutta katsonu pelloillakin ni kyllä siellä hanhi saa turpaansa parhaita pesäpaikkoja jaettaessa.?
Viimeinen muokkaaja, tukelius pvm 10.05.2012 10:02, muokattu 1 kertaa |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Maisteri Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Hel 2005 Viestejä: 2187
|
Lähetetty: 10.05.2012 09:50 Viestin aihe: |
|
|
Ainakin viimevuonna näytti että tuo porrastettu metsurin aloitus toimi ihan hyvin. Se ongelmahan nimenomaan on ne "hullut päivät" 20-30.8 kun linnut tulee mereltä sukkana kuville. Näin varsinkin näillä rannikon peltoaukeilla.
Kiintiöistä en tiedä, nämä metsästyskiintiöt kun tuntuu suomalaisille olevan sellainen Kreikkalainen kansallisurheilu, mitä enemmän kierrät sen kovempi kaveri. Asennekasvatusta vaatisi paljon.
Jossain tämän ketjun puolessavälissä ehdotettu laulujoutsenen treidaaminen metsähanheen pariksivuodeksi voisi olla hyväkin idea, ongelma vaan kun on se sama mikä näissä kaikissa suomessa tehtävissä väliaikaispäätöksissä. Alv hyvänä esimerkkinä.. Joutsenen ampuminen kielletäisiin tasan varmasti 2v kuluttua mutta metsähanhi tuskin enää vapautuisi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
sbe II Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Kes 2007 Viestejä: 335 Paikkakunta: kairojen kulkija
|
Lähetetty: 10.05.2012 13:16 Viestin aihe: k |
|
|
täällä päin on normaalia enemmän näkyny pariskuntia tänä keväänä ja ruokintaa (4000kg ohraa keväällä) on tehty kovasti monta vuotta että sais jäämään pesiviä pareja.. _________________ super black eagle II
ELÄ PUHU ASIASTA JOS ET OO VARMA!!! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tukelius Kanta-asiakas
Liittynyt: 25 Elo 2008 Viestejä: 3311 Paikkakunta: Mynämäki
|
Lähetetty: 10.05.2012 15:44 Viestin aihe: Re: k |
|
|
sbe II kirjoitti: | täällä päin on normaalia enemmän näkyny pariskuntia tänä keväänä ja ruokintaa (4000kg ohraa keväällä) on tehty kovasti monta vuotta että sais jäämään pesiviä pareja.. |
ettei vaan käy niin ku eräässä toisessa topikissa mainostavat että ruokinnalla houkutellaan pareja jäämään semmosille paikoille pesimään missä poikueet ei menesty? No ei tosissaan tännekkin näyttäny jäävän muutamia pareja pyörimään, ja äsken lenteli yksinäinen ku olin pennun kans tutustumassa uimiseen tuolla järven rannassa. Sellainen pistäny silmään, että joutsenet jatko matkaansa!? niitä ainakin toistaseks vähempi jääny mitä aiempina vuosina vaa ehtiihän nuita vielä tulla. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
sbe II Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Kes 2007 Viestejä: 335 Paikkakunta: kairojen kulkija
|
Lähetetty: 11.05.2012 10:36 Viestin aihe: k |
|
|
onneksi täällä on nii hyviä ja isoja rimpisoita missä hanhet viihtyy ja selviytyy... _________________ super black eagle II
ELÄ PUHU ASIASTA JOS ET OO VARMA!!! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|