Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Rastinsahi Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2005 Viestejä: 7252 Paikkakunta: Lapin lääni
|
Lähetetty: 18.12.2008 20:38 Viestin aihe: |
|
|
elviira kirjoitti: | Lainaus: | Asia korjaantui hieman eri tavalla kuin täällä neuvotaan. Rupesin nimittäin pakottamaan koiran autoon. EI lähdetty minnekään, ennenkuin koira istui takapenkillä. Periksi en antanut yhdelläkään reissulla, joten koira tajusi, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin hypätä kyytiin. |
Ethän sinä suinkaan pakottanut koiraasi autoon vaan annoit sille kaksi mahdollisuutta, josta koira valitsi itselleen kannattavamman . Siihenhän kehut ja palkkaamisetkin koulutuksessa perustuu, että koira kokee ne kannattavaksi ja toimii siksi niin kuin ihminen muka haluaa, vaikka todellisuudessa asia on ihan päinvastoin. Se toimintamalli on vain koiralle itselleen palkitsevampi/kannattavampi. |
Nojoo, on meillä niitäkin koiria, jotka todellakin tekevät erittäin kannattamattomia juttuja vain koska isäntä käskee. Siinä on se ero ohjaajan auktoriteetin ja pelkän koiran kannalta kannattavamman valinnan suhteen. Mutta muistettava on, että ennen kuin mitään voidaan vaatia, on koiran tiedettävä tarkalleen mitä siltä ollaan vaatimassa. Siksi asian opettaminen koiralle niin, että se tajuaa mitä siltä halutaan vaatii vähän pähkimistä ja suunnittelemista, ei karjumista ja kovaa kättä. Tämän tahtoo moni unohtaa.
Kun isäntä saavuttaa sen aseman, että koiran mielestä kaikki isännän käskemät asiat ovat "järkeviä", niin silloin homma pelaa - kuten erämaansankarin tapauksessa. Se onkin sitten taas eri asia miten tähän päästään. Äkkipäätään voisi luulla, että jatkuvalla alistamisella ja kovalla kurilla, mutta näinhän asia ei ole.
Ymmärrän kyllä elviiran pointin ihan jo hänen rotunsa vuoksi _________________ Tapion viljan puimakone
http://www.tajukankaan.com |
|
Takaisin alkuun |
|
|
9.3x622 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Huh 2004 Viestejä: 16749
|
Lähetetty: 18.12.2008 20:45 Viestin aihe: |
|
|
Jos koira tottelee vain sen takia, että se pelkää, ei hyvä. Kyllä se tottelevaisuus pitää perustua isännän kunnioitukseen. Sillä tuossa aikaisemmin mainitsinkin, että kun koira tuijottaa isäntää kuin jumalaa, niin silloin kaikki on hyvällä mallilla. _________________ Polku on kulkijaansa viisaampi. !&%¤# määrä on vakio. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
elviira Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Syy 2005 Viestejä: 329
|
Lähetetty: 18.12.2008 21:10 Viestin aihe: |
|
|
Rastinsahi kirjoitti: | Ymmärrän kyllä elviiran pointin ihan jo hänen rotunsa vuoksi |
No jotta ei ihan roturasisteiksi ruvettais, niin...
Jos opetat koiralle kaikki oikein ja kaikki oikeissa olosuhteissa, niin eihän ongelmia synny. Entäpä jos et näin ole tehnytkään ja koira on jo oppinut ohjaajan kannalta (useimmiten ohjaajan vuoksi) väärän toimintamallin... no sanotaan nyt kuitenkin syystä tai toisesta . Turpiin vaan ja onnea?? Enhän minä sitä tarkoittanut eikä "Erämaansankarinkaan" tapauksessa sellaisesta ollut kyse. Hän minusta hyvinkin pehmeästi on kertonut koiralleen, että nyt on kaksi mahdollisuutta, joista koira valitsi itselleen kannattavamman .
Kelle nyt kukkia tuodaan??? _________________ Itsepäisyyskin voi olla hyve
Viimeinen muokkaaja, elviira pvm 18.12.2008 21:29, muokattu 1 kertaa |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Rastinsahi Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2005 Viestejä: 7252 Paikkakunta: Lapin lääni
|
Lähetetty: 18.12.2008 21:28 Viestin aihe: |
|
|
Lainaus: | Entäpä jos et näin ole tehnytkään ja koira on jo oppinut ohjaajan kannalta (useimmiten ohjaajan vuoksi) väärän toimintamallin... no sanotaan nyt kuitenkin syystä tai toisesta Wink |
Tässäkin tapauksessa se EI on sana, jolla koira tajuaa tekevänsä juuri sillä hetkellä väärin. Kun se ohjaajan auktoriteetti on kunnossa ja koira tajuaa mitä EI ja HYVÄ tarkoittavat, niin kaikki tottelevaisuusliikkeet ovat opetettavissa ja myös korjattavissa. Eli jos se koira on oppinut tekemään vääriä asioita, vaikkapa sen, että autoon meneminen tarkoittaa mettästä pois lähtemistä, niin riittävän auktoriteetin omaava ohjaaja saa koiran autoon pelkällä EI ja HYVÄ käskyillä. Kun koira pyrkii poispäin, niin EI, kun se hetkenkin tulee kohti, niin HYVÄ. Sitten koira vapautetaan. Joskus sitä ei vapauteta. Pääasia on kuitenkin, että ohjaaja kun jotain käskee, niin silloin ei pullistella vastaan. Kun päämäärä on sitten saavutettu, niin isäntäänsä kunnioittava koira hyväksyy asian tolan. _________________ Tapion viljan puimakone
http://www.tajukankaan.com |
|
Takaisin alkuun |
|
|
elviira Kanta-asiakas
Liittynyt: 27 Syy 2005 Viestejä: 329
|
Lähetetty: 18.12.2008 21:52 Viestin aihe: |
|
|
Rastinsahi kirjoitti: | Kun se ohjaajan auktoriteetti on kunnossa ja koira tajuaa mitä EI ja HYVÄ tarkoittavat, niin kaikki tottelevaisuusliikkeet ovat opetettavissa ja myös korjattavissa. |
Ja lainaus aiempaa
Lainaus: | Siksi asian opettaminen koiralle niin, että se tajuaa mitä siltä halutaan vaatii vähän pähkimistä ja suunnittelemista, ei karjumista ja kovaa kättä. Tämän tahtoo moni unohtaa. |
Tässähän tämä, mitä ajoin takaa. Vähän täytyy suunnitella ja pähkiä, että tavoitteeseen pääsee ja sitten niihin "imeliin" kehuihin tai "jyrkkiin" kieltoihin. "Erämaansankari" minun mielestä hoiti omat ongelmansa varsin hyvin . _________________ Itsepäisyyskin voi olla hyve |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Vilperi ***
Liittynyt: 22 Elo 2005 Viestejä: 10580 Paikkakunta: Espoo/Kangasala
|
Lähetetty: 18.12.2008 23:07 Viestin aihe: |
|
|
Yksi tärkeimmistä asioista on mielestäni tuo "käskytys"; jokaisen joka sen koiran kanssa elelee pitäisi käyttää samaa toimintamallia eikä esimerkiksi kuten meidän perheessä: Kaksi jotka on koiran kouluttaneet (minä ja nuorempi tytär); koiruus noudattaa empimättä meidän antamia käskyjä ja/tai pyyntöjä, sitten nämä toiset kaksi jotka ovat vaan peesanneet koulutusta; jos koiruuden mielestä käskyt tuntuvat epämiellyttäviltä, niin niitä ei noudateta koska se tietää näiden antavan periksi kun koiruus pistää "ranttaliksi".
Täällä foorumilla on aika monta henkilöä jotka tuntee mut ja koiruuden ja nämä voivat tarvittaessa kertoa miten toi kaveri käyttäytyy mun seurassa. Koska me ollaan kuin paita ja pe-se melkein aina yhdessä, niin se luottamussuhde toisiimme on aikasta korkealla tasolla. Aikaa on menny ny rehit kuus vuotta ja nykyään vois melkein väittää että me tunnetaan toistemme ajatuksetkin. Tie on hidas ja joskus kivinenkin, mutta kyllä se sitten jossain vaiheessa tuo sen hienon tunteenkin kun tietää voivansa luottaa siihen kaveriinsa 98 rosenttisesti! _________________
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Rastinsahi Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Elo 2005 Viestejä: 7252 Paikkakunta: Lapin lääni
|
Lähetetty: 19.12.2008 09:06 Viestin aihe: |
|
|
elviira kirjoitti: | Rastinsahi kirjoitti: | Kun se ohjaajan auktoriteetti on kunnossa ja koira tajuaa mitä EI ja HYVÄ tarkoittavat, niin kaikki tottelevaisuusliikkeet ovat opetettavissa ja myös korjattavissa. |
Ja lainaus aiempaa
Lainaus: | Siksi asian opettaminen koiralle niin, että se tajuaa mitä siltä halutaan vaatii vähän pähkimistä ja suunnittelemista, ei karjumista ja kovaa kättä. Tämän tahtoo moni unohtaa. |
Tässähän tämä, mitä ajoin takaa. Vähän täytyy suunnitella ja pähkiä, että tavoitteeseen pääsee ja sitten niihin "imeliin" kehuihin tai "jyrkkiin" kieltoihin. "Erämaansankari" minun mielestä hoiti omat ongelmansa varsin hyvin . |
Vaikka se pähkimistä vaatiikin, niin nuo kaksi käskyä ovat edelleen kaiken uuden opettamisen perusta. Niillä koira saadaan ymmärtämään mitä siltä halutaan. _________________ Tapion viljan puimakone
http://www.tajukankaan.com |
|
Takaisin alkuun |
|
|
eräweikko Kanta-asiakas
Liittynyt: 26 Mar 2004 Viestejä: 540
|
Lähetetty: 02.01.2009 16:02 Viestin aihe: |
|
|
Kokeiles tätä.
Kun koira ei metsässä tule autoon, lähdet ajamaan. Koira laukkoo perässä. Pysäytät ja tarjoot kyytiä. Jos ei kelpaa, ajat vähän kovempaa ja pitemmälle, taas ovi/peräluukku auki jotta ollos hyvä.
Jos ei kelpaa, taas menoksi. Annat koiran juosta hyvän tovin ja taas stop ja kyytitarjous.
Mulla on onnistunut kahden koiran kanssa aika äkkiä. Huomaa että mukavammin kyydissä kuin perässä juosten.
Nykyiset harmaat hyppäävät maasturin takakontiin niin innolla, että pari kertaa on kallo kopsahahtanut luukun alalaitaan kun ei ole ollut vielä riittävästi auki. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
EsaP Kanta-asiakas
Liittynyt: 22 Syy 2006 Viestejä: 1284 Paikkakunta: Paimio
|
Lähetetty: 02.01.2009 16:48 Viestin aihe: |
|
|
Samalla juoksutuskonstilla sain kettuterrierin tulemaan autoon. Aina välillä se kokeilee mutta pieni juoksutus saa taas palaamaan ruotuun. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
pse Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Tou 2007 Viestejä: 1200 Paikkakunta: Halikko
|
Lähetetty: 04.01.2009 17:57 Viestin aihe: |
|
|
Juu tuo juoksuttaminen toimii ihan hyvin.Minulla on nyt 1v 5 kk vanhat laikat (2 kpl)ja toinen menee autoon ongelmitta,mutta toista saa maanitella ja menee oikeastaan vasta kytkettynä.Toki koko ajan on kehitystä tapahtunut ja uskon jo ensi syksynä onnistuvan kummaltakin käskystä kytkemättä.Tuossa pitää vaan olla rauhallinen ja kärsivällinen.Huutaminen ja hermoilu ei ainakaan auta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Atso Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Huh 2007 Viestejä: 937
|
Lähetetty: 04.01.2009 20:54 Viestin aihe: |
|
|
Juoksutuksella meilläkin oppi. Jos ei kyyti kelpaa niin juoskoot !&%¤#"!
Tosin koira ei pelännyt tai pahoinvoinut autossa, vaan kokeili rajojaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
JuusoL Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Lok 2008 Viestejä: 223 Paikkakunta: Satakunta
|
Lähetetty: 04.01.2009 21:12 Viestin aihe: |
|
|
Meillä jäi tolla konstilla englanninspringerspanielin pentu auton alle.. Henki pois.. Kerkes auton rinnalle ja väisti puskaa suoraan landcruiserin takarenkaan alle.. Sen jälkeen meijän koiraa ei oo auton perässä juoksutettu.. Ei oo tosin ollu tarvettakaan, kun nyt on 2 lapukkaa (hulluna autoiluun) |
|
Takaisin alkuun |
|
|
pse Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Tou 2007 Viestejä: 1200 Paikkakunta: Halikko
|
Lähetetty: 04.01.2009 22:12 Viestin aihe: |
|
|
En minä ainakaan sitä koiraa päästä auton rinnalle.Ajan vähän matkaa ja katson peilistä.Kun koira lähtee juoksemaan kohti autoa pysäytän auton ja menen tarjoamaan peräkonttia...jos ei kelpaa ja poistuu kauemmaksi,niin sitten homma aloitetaan alusta ja ajetaan taas kunnes alkaa tulemaan autoa kohti.Ei se sitä kauan jaksa venkoilla vaan lopulta joko antaa kiinni tai hyppää ihan itse autoon. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tetri Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Huh 2005 Viestejä: 7344
|
Lähetetty: 04.01.2009 23:22 Viestin aihe: |
|
|
JuusoL kirjoitti: | Meillä jäi tolla konstilla englanninspringerspanielin pentu auton alle.. Henki pois.. Kerkes auton rinnalle ja väisti puskaa suoraan landcruiserin takarenkaan alle.. Sen jälkeen meijän koiraa ei oo auton perässä juoksutettu.. Ei oo tosin ollu tarvettakaan, kun nyt on 2 lapukkaa (hulluna autoiluun) | Onhan siellä oikein Edisonit olleet asialla! Juoksuttaa nyt koiranpentua auton perässä... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jaktmobil
Liittynyt: 05 Elo 2008 Viestejä: 6
|
Lähetetty: 05.01.2009 11:23 Viestin aihe: |
|
|
Ota Mosberi nyt uuden vuoden kunniaksi sellainen tehokuuri. 10 toistoa päivässä, siellä missä koira siitä eniten tykkää ja aina palkan kanssa. Viikon päästä jo vähän siellä mettässäkin autoon nousuja ja parin viikon päästä vaikka pelkästään mettässä. Aina palkka ja kehu! Eikä ota aikaa kuin 10 minuuuttia päivässä... Alat saamaan koiran autoon ja paremman kaverin ittelles.
Kerrot sitten meille "tulokset" kun kuukausi vaihtuu. Niitä varmasti on jos otat homman hanskaan. Sulla ei todellakaan ole liian vanha koira oppimaan asioita uusiksi! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|