Ruotsalaisvarmistin/vaihtaja

[DRR]

Onko käyttökokemuksia ko. systeemistä.
Toimiiko haulipiippujen varmistin helposti ja nopeasti esim. heittolaukauksia ajatellen. Virittyykö luotipiippu vasta kun vivun kääntää sivulle ja vaihtuuko liipasin silloin automaattisesti luotipiipulle ?

Toinen asia, tarjontaa näyttää olevan käytetyissä paremmin 16 kal. niin saako haulipanoksia helposti vai joutuuko tilailemaan etenpää.

[Lahtis]

[Säilä]

Omassani vaihtaja ei vaikuta mitenkään aseen virittymiseen. Kaikki piiput virittyvät taittamalla. Tyypilliseen tapaan "ruotsalaisvaihtaja" on heti taittovivun takana, osin alla omana vipunaan ja sen takana varmistinluisti. Vaihdin vivusta valitaan siis käyttöön joko oikea haulipiippu tai luotipiippu (jos piippujärjestys on haulipiiput rinnakkain ja luotip. alapuolella). Käytettävyyden kannalta se on kolmanneksi paras ja pitkästi edellä Greener varmistin aseita, jotka sijoittuvat n. sijalle kahdeksan.

[DRR]

Säilälle; himoamani ase olisi Krieghof Trumpf: kaikki piiput virittyvät siis kun ase taitetaan ja pikkuvivulla siis valitaan hauli tai luoti. luulin nimittäin, että luotipiippu virittyy vasta sitten kun se vipu käännetään sivulle.
Uteliaisuus heräsi, mitkä systeemit vievät hopeaa ja kultaa?

[Säilä]

DRR, onko lukkorungon alle kirjoitettu Trumpf? Ensimmäisen sukupolven aseissa on Greener varmistin. Olen nähnyt yhden kuvan, jossa oli "ruottalaanen" - poikkeus vahvistaa säännön.

Varmistimiin voidaan palata ensi viikolla.

[TIP]

Mulla on yksi Vanha krieghoffin tekemä drillinki (waldshutz vm.56) 16/70-6,5x57R, jossa on ns. ruotsalaisvaihtaja. Näissä virittyy taitettaessa kaikki piiput ja vaihtajalla vain valitaan luoti/haulipiippu.

Mielestäni tämä ruotsalaisvaihtaja on parhaita "käyttöjärjestelmiä" mitä drillingeissä on. Sen kanssa on vaikea sekoilla.

Vain Trumpfin järjestelmä (kuva) on parempi, koska siinä taitettaessa virittyy vain haulipiiput ja on muutenkin toimiva, en ole onnistunut sillä kertaakaan koheltamaan.
[IMG=http://img708.imageshack.us/img708/184/htrikrieghoff033.th.jpg][/IMG]

Seuraavaksi tulee Merkelin 96 oleva varmistin/viritin systeemi, jossa molemmat toimii samasta nupista ja sitten Merkelin 90 ja 95K:ssa oleva käyttöjärjestelmä, jossa on ikään kuin kaksi varmistinta peräkkäin. Etummainen on luotipiipun valitsin ja takimmainen varmistin. Tälläista olen käyttänyt tosi toimissa ja onnistunut pari kertaa koheltamaan.

Näiden kaikkien 4 systeemin kanssa pärjää ja ne on kohtuu hyviä. Selvää on, että kylmäharjoittelua tulee kaikilla tehdä ennen jahtia.

Viimeisenä tulee nämä greener varmistimella (sivuvarmistin) olevat, jotka sopii kyllä hyvin esim. ajojahteihin.

Nämä ovat siis vain minun omia mielipiteitä, ei mitään absoluuttisia totuuksia ja perustuu myös käytännön kokemuksiin sekä jahdissa, että radalla.

[fox66]

Olisiko mahdollista saada porukalta kuvia kotisivujeni artikkeliin noista eri merkkien ja mallien varmistin-viritin vaihtoehdoista? Nyt kuvia löytyy Trumpfin ja Sauerin systeemeistä. Olisin kiitollinen ja niistä olisi iloa kaikille drillingin hankintaa pohtiville.

Mallikuvat:



_________________

[Säilä]

DRR kysyit eri varmistinvaihtoehdoista. Tässä muutama sana omakohtaisista käyttökokemuksista ja havainnoista. Arvioin asiaa siltä pohjalta, että drillingin toiminnat ovat monivaiheiset ja -puoliset. Jos jotain voidaan yksinkertaistaa se on eduksi. Yksi sellainen on virittyminen. Mielestäni selkeintä on, kun kaikki piiput tulevat ampumavireeseen käyttämällä ase kokonaan auki. Silloin ei koskaan tarvitse muistella sitä ja voi keskittyä vain varmistimen ja piipun valitsimen käyttöön tilanteen vaatimalla tavalla. Varmistimen käytön turvallisuus on ehdoton ehto ja siihen liittyy ergonomia. Minusta oikeaoppinen tapa on poistaa varmistin vasta sitten kun ase poskelle nostettuna osoittaa ampumasuuntaan, eli juuri nostovaiheen lopussa. Ergonomisesti se taas onnistuu vain, jos varmistin sijaitsee kaulan päällä. Ei sovi unohtaa myöskään käytön nopeutta, siinäkin edellä mainittu sijoitus on paras.

Kokemusteni mukaan paras on ratkaisu, jossa yhdessä luistissa, joka sijaitsee kaulan päällä on varmistin ja piipun valinta sekä taittumalla kaikki piiput vireeseen. Ergonomisesti hyvä, selkeä, taka-asento varmistettu, keskiasento haulipiiput ja etuasento luoti, jonne ei pääse painamatta nastaa. Otetta ei tarvitse irroittaa, luotipiipun valinta on kevyt ja sen voi tehdä aseen ollessa poskella, suunta säilyy maksimaalisena kaiken aikaa.

Jokseenkin yhtä hyvä on Merkel 90 ja 95 malleissa käytetty kahden luistin tekniikka, jossa takana on varmistinluisti ja sen edessä nastalukittu piipun valintaluisti. Ainoa ero on peukalon irroitus ja siirto luistien välillä.

Järjestely "ruotsalaisvaihtajalla" on selkeä, mutta hieman edellä olevia hitaampi ja aseen ampumavalmius kärsii kurotuksesta, jos kääntää vaihtajaa ase poskella ja toisaalta hidastuu jos purkaa ampuma-asennon vaikka vain osittain.

Ratkaisu, jossa varmistin on ylhäällä ja luotipiipun viritys omasta luististaan toimii, mutta ergonomia ei ole paras mahdollinen. Esinnäkin varmistinluisti ei ole parhaalla mahdollisella paikalla, vaan siinä on luotipiipun viritysluisti. Kättä joutuu siirtelemään ja liipaisuvalmius kärsii. Luotipiipun viritys vaatii voimaa, joka vaikuttaa aseen suuntaan, jos tekee sen ase olalla ja toisaalta hidastaa ampumista jos laskee asetta viritystä varten. Lisäksi tällöin käsissä on viritetty ase jonka suunta ei ole ampuma-alueelle.

Kun varmistimen ja valitsimen paikkaa on vaihdettu (Greener) saavutetaan erinomainen varmistinergonomia, mutta kun piipun valinta tehdään aseen sivulta Greener vivusta se hidastaa. Ampuma-asennosta on pakko luopua ja kallistaa sekä laskea asetta.

Greener vamistimesta ei ole muuta hyvää sanottavaa kuin että se on kuitenkin varmistin. Sen sijaan piipunvalinnan ergonomia ja nopeus ovat erinomaiset.

Greener sivuvarmistin ase jossa luotipiippu viritetään käsin yläluistista on tietysti turvallinen sen piipun osalta niin kauan kun viritystä ei ole tehty. Muutoin sitä koskee edellä sanottu käsivirityksestä ja lisäksi se voi unohtua vireeseen.

Muitakin ratkaisuja on. Mm. perinteisesti täysin käsiviritteiset ja Merkel
96 K . Niistä minulla ei ole kokemusta, eikä hevin tule.

Kuka tykkää tyttärestä, kuka äidistä - valinta on vapaa ja tuskin kehitys on pysähtynyt vaikka kauan Greenerinä junnasikin.

[DRR]

"Kokemusteni mukaan paras on ratkaisu, jossa yhdessä luistissa, joka sijaitsee kaulan päällä on varmistin ja piipun valinta sekä taittumalla kaikki piiput vireeseen. Ergonomisesti hyvä, selkeä, taka-asento varmistettu, keskiasento haulipiiput ja etuasento luoti, jonne ei pääse painamatta nastaa. Otetta ei tarvitse irroittaa, luotipiipun valinta on kevyt ja sen voi tehdä aseen ollessa poskella, suunta säilyy maksimaalisena kaiken aikaa."

Missä aseessa on tällainen järjestelmä? Olen samaa mieltä noin teoriatasolla koska en ole vielä päässyt kokeilemaan ruotsalaissysteemiä.
Vastaus vanhaan kysymykseesi (lukeeko lukossa Trumpf?), en tiedä koska kyseessä oli myynti-ilmoitus ja kuvasta ei päässyt näkemään kuin varmistimen ja vaihtajan yleisellä tasolla.

[Metsään Miehen Mieli]

Itse taidan olla vähän kehno vertailemaan näitä erilaisia varmistin/piipunvalitsin ratkaisuja kun kokemusta on vain -70 luvun Merkelistä. Siinä on "ruotsalaisvaihtaja" ja toimii mielestäni loistavasti. Ainoa pieni ongelma oli vähällä tulla kerran ammuttuani kivääripiipulla jäniksen. Jänis kaatui toki hyvin, mutta unohdin siirtää piipunvalinnan takaisin haulipiippupuolelle. Iltapäivällä olin vähällä ampua uudelleen kivääripiipulla kun edestäni pomppasi rusakko juoksuun. Huomasin viime tingassa yläasennossa olevan takatähtäimen ja jätin ampumatta. Tähtäintä ei tarvinnut sitten laskeakaan alas, sillä jänö juoksi vain vähän matkaa ja sai pysähdyttyään kuulan turkkiinsa. Piipunvalinnan siis näkee kahdesta kohdasta aseessa. Koska olen hyvin vähän hypistellyt drillinkejä niin nytpä herääkin kysymys - nouseeko kaikissa muissakin takatähtäin näkyviin kun kivääripiippu on valittuna? Ilmeisesti ainakin uudemmissa Merkeleissä takatähtäin on aina ylhäällä?

[Säilä]

DRR, ei missään tehdastoimitetussa. On tehtävä muutostyö niihin aseisiin, joissa on alunperin Greener varmistin ja taittamalla virittyvät piiput. Luotipiippu spannereihinkin varmasti onnistuu,mutta tulisi varmasti monimutkainen ja kallis. Äkkiseltään herää kysymys myös toimintavarmuudesta. Tietysti myös tilaamalla uusi ase käsityöasepajalta.

Edellä oleva jänisesimerkki osoittaa, että olipa systeemi mikä tahansa, aina on virhemahdollisuus olemassa ja se voi tulla kenelle tahansa.

Käsikäyttöisiä hahloja tapaa malleina; upotettu ja nostettava, pinassa ja käännetävä luoti- tai haulihahloksi. Jälkimmäinen soveltuu hyvin täyteiskäyttöön. Molemmat tieytysti hidastavat ampumista. Nopein on luistilla nostettava. Teknisesti ratkaisu ei ole kovin kestävä. Täysin susi se on silloin, jos runkopuolen kara on meltorautaa. Sillloin se taipuu, eikä työnnä piippupuolen tankoa eteenpäin. Kun ei ole kiire on parasta siirtää luisti/vipu haulipuolelle, jolloin yhteyttä ei ole.

[miksa]

Täyteiskäytössä joskus kaipaa mahdollisuutta lukita hahlo yläasentoon, koska tarkkojen laukausten ampuminen vasemmalla ( ja oman aseen tapauksessa paremmin luotipiipun kohdalle ampuvasta ) piipusta ei onnistu kuin kiskoa pitkin.
Muuten minusta nouseva hahlo on hyvä ominaisuus haulikkojahdeissa sikäli että muistuttaa kuulan valinnasta. Greener-varmistin muutoin ei ehkä ole kaikkein nopeakäyttöisin mutta hyvin siihen tottuu kuten muihinkin varmistintyyppeihin, eikä ainakaan itsellä sen takia ole ampumatta jäänyt.

[Säilä]

Valtaosissa tilanteita ehtii vallan mainiosti tehdä kaikki temput. On kuitenkin myös tilanteita, joissa aika on kortilla. Sen huomaa kun on sikajahdissa ja niitä on lähellä ja kaukana, on määräyksiä mitä saa ampua, ajoketju lähestyy, sikojen ympätillä säheltää muutama koira, joita täytyy varoa ja sitten jos köyhän täytyy veilä miettiä, mitä ammut,kun trofeet maksat on turhat hiplailut haitaksi. Silloin alkaa arvostaa hyvää tarkoituksenmukaisuutta. Samanlaisia hektisiä tilanteita tulee myös aamuisilla teerisoilla ja varmasti mös monessa muussakin jahdissa. No hauskaa on ja silloin ei kaduta, kun ase on näppärä käyttää, vaikka lompakko olisikin ohentunut.